Vastasyntynyt ja isoisoisoäiti kohtasivat – ikäeroa 100 vuotta

Arizonalainen Dorothy Martell sai 100-vuotislahjaksi lahjoista parhaan: lapsenlapsenlapsenlapsen, USA Today kertoo.

Pikkumies Weston Alexander Heiser syntyi maailmaan tasan 100 vuotta isoisoisoäitinsä Dorothy Martellin syntymän jälkeen.

Martell tapasi uuden tulokkaan sairaalassa heti syntymän jälkeisenä päivänä. Pojan äiti, Martellin lapsenlapsenlapsi Alyssa Heiser kertoo vauvan olleen varsinainen onnentuulahdus Martellin elämään vaikeiden aikojen jälkeen.

– Hän menetti neljännen poikansa ja perheessä kuoli kaksi hänen ikäistään henkilöä. Hän oli siis hyvin onnellinen tavatessaan pikkukaverin, Heiser kertoo USA Today -sivustolla.

Jos kuva ei näy oikein, katso se täältä.

Heiser kertoo 100-vuotiaan Martellin koskettaneen elämänsä aikana monia ihmisiä.

– Hän yksi inspiroivimmista ihmisistä elämässäni. Kaikki, jotka hänet tapaavat, voivat aistia hänessä sen jonkin erityisen. Hän on täynnä iloa ja elämää, ja hänellä on vahva usko. Hän on ihmeellisin nainen, kenet olen koskaan tavannut.

Kun Heiser sai tietää odottavansa ensimmäistä lastaan, hän toivoi hartaasti että vauvan syntymä sattuisi hänen isoisoäitinsä syntymäpäiväksi. Niin kaikeksi onneksi kävikin.

Lähde: USA Today

Arvostetaanko isovanhempia tarpeeksi?

Studio55.fi vieraana Mummo on Jumala -kirjan kirjoittanut Mirka Alfreds-Välimäki ja kouluvaari Antti Airisto. 

Arvostetaanko isovanhempia tarpeeksi? 25:14

Lue myös:

    Uusimmat