Varo ruorijuoppoutta – pienistäkin promilleista voi saada syytteen

Vesillä liikuttaessa vaaratilanteita aiheuttavat hurjastelijoiden lisäksi erityisesti humalaiset veneilijät.

Kesä tuo mukanaan veneilijät ja ikävä kyllä myös ruorijuopot. Ehdoton ruorijuoppouden raja on ylikonstaapeli Ilkka Pietiläisen mukaan 1 promille, mutta pienemmistäkin puhalletusta lukemasta voi saada syytteen, jos veneen kulkuun vaikuttavan henkilön taito ja kyky ohjata venettä ovat alkoholin nauttimisen vuoksi huonontuneet.

Koko maassa ruorijuoppoja jää poliisin haaviin Pietiläisen mukaan vuosittain satoja. Koska valvonnan määrät vaihtelevat, tarkkaa tietoa kiinnijääneistä ei ole. Määrä on kuitenkin kokonaisuutena vähentynyt, sanoo Pietiläinen.

Yleisimmin vesillä tapahtuviin onnettomuuksiin liittyvät humalatilan lisäksi varomattomuus ja uimataidon huono arviointi. Pietiläinen sanoo, että huomattavaa on kuitenkin se, että onnettomuuksiin liittyy usein alkoholi. Alkoholin ja esimerkiksi veneellä hurjastelun yhdistelmä aiheuttaakin Pietiläisen mukaan suurimman onnettomuusriskin vesillä liikuttaessa.

Lue myös:

    Uusimmat