Sukututkimusta voi tehdä netissä eikä vain pölyisissä arkistoissa.
– Internet on muuttanut sukututkimusta valtavasti. Ennen tätä pidettiin yleisesti eläkeläisten harrastuksena, koska he olivat sitä ryhmää, jolla oli aikaa istua arkistossa, Suomen Sukututkimusseuran järjestöpäällikkö Jens Nilsson sanoo.
Kokeile näitä sivuja
Vuosituhanteen vaihteesta alkaen sukututkimuksen päälähde, alkuperäinen kirkonkirja-aineisto, on ollut vapaasti käytettävissä internetissä digitaalisessa muodossa. Netissä surffailemalla voi päästä sukututkimuksessa 1800-luvun loppupuolelle asti, tietyillä varauksilla vähän pidemmällekin, mutta tietosuojalain puitteissa kuitenkin enintään vuoteen 1915.
– Se muuttaa tähän harrastukseen käytettävän ajan ja luonteen ihan toisenlaiseksi. Samalla se näkyy ihan selkeästi sukukirjojen ja sukututkijoiden määrässä ja myös siinä, ettei mitään stereotyyppistä sukututkijaa ole olemassa.
– Kun seuraa vaikka sosiaalisessa mediassa sukututkimuspalstoja, niin edustettuina ovat ihan kaikki ikä- ja sosiaaliryhmät.
Nilsson kehottaa netissä surffailevia muistamaan lähdekritiikin.
– Nettiaikana tilanne on se, että sukututkimusta julkaistaan hyvin eri laatuisina hyvin monessa eri mediassa. Siinä korostuu vastuullisen tutkijan tarve nähdä omin silmin, että ne tiedot oikeasti pitävät paikkansa.
Uusimmat
-
00:14
Euroviisujen finalistit ovat selvillä – nämä maat kilpailevat voitosta
-
00:07
Käärijä sai viisuyleisön riehaantumaan
-
23:56
Malmössä osoitettiin mieltä Israelin viisuesiintymisen alla – yksi Israelin tukija piilotti Daavidin tähtensä "ensimmäistä kertaa"
-
23:48
Tuomarilan VPK:n vanha rakennus palaa Espoossa – ihmisiä kehotetaan yhä pitämään ikkunat kiinni
-
23:43
Boeing jälleen pulassa – lentokone kynti Turkissa asfalttia, kun laskutelineet eivät auenneet
-
23:34
Israel nousi viisulavalle – näin yleisö reagoi
-
23:10
Zelenskyi erotti salamurhayrityksestä epäillyn henkivartiostonsa johtajan
-
23:01
Israelin kiistelty viisuedustaja tanssi Käärijän kanssa somevideolla
-
22:49
Israelin euroviisuedustaja poisti yllättäen Käärijän kanssa kuvatun tanssivideon – näin suomalaistähti kommentoi
-
22:40
Justin ja Hailey Bieber: Vauva tulossa!
-
22:40
Emil Ruusuvuoren hirvittävä putki sai jatkoa
-
22:27
Netanjahu: Israel pärjää ilman muiden maiden tukeakin
-
22:20
Suomalaiskuskin rallille karmiva alku – asiantuntijalta kylmä arvio: "Pahoin pelkään"
-
22:03
Thierry Neuville avauserikoiskokeen nopein Portugalissa – Kalle Rovanperältä kitkerää palautetta kisajärjestäjälle
-
21:13
Venäjä: Kaksi kuollut Ukrainan iskuissa Venäjällä
-
21:02
Hiekalla päällystetty iltapuku – tämä luomus käänsi katseita Met-gaalassa
-
20:49
Leijonille valittiin kapteeni
-
20:20
Suomalaistähti varmisti olympiapaikan Pariisiin
-
20:01
Xi suitsutti Budapestissa Kiinan ja Unkarin välejä – vierailu tulkittu yritykseksi heikentää lännen yhtenäisyyttä
-
20:00
Lipuntarkastajien toiminnasta suivaantunut mies aiheutti vakavan vaaratilanteen bussissa Helsingissä
-
Lataa lisää