Tampere, Turku vai Helsinki? Asukkaat perustelevat omansa paremmuutta

Studio55.fi kysyi lukijoilta, mikä juuri heidän kotikaupungissaan on parasta. Kyselyyn tuli vastauksia monilta helsinkiläisiltä, turkulaisilta ja tamperelaisilta. Lue itse ja päätä, missä mieluiten viettäisit aikaa.

Helsinki

Kulttuuritapahtumat, konsertit, parhaat ravintolat – pääkaupungin syke ja moninaisuus. Täällä voi tavata ihmisiä kaikkialta Suomesta, kun työpaikkojen tarjonta vetää koulutettuja nuoria puoleensa. Enää en vaihtaisi kotipaikkaani, vaikka olenkin muuttaja.

Suomenlinna ehdottomasti. Sinne veisin ulkopaikkakuntalaisen. Keskuspuisto laajoine alueineen pitää sisällään myös kaikkea mielenkiintoista.

Ihania paikkoja, joihin moni ei osaa mennä. Aloittaisin kierroksen hiljaisuuden kappelista Kampissa, sieltä kulttuurikävelylle Johanneksen uusgoottilaiskirkkoa ihailemaan, sitten onkin aika nauttia lounas 210-vuotiaassa Tervasaaren Savussa, josta matka jatkuu hotelli Tornin näköalaravintolaan lasilliselle kuohuvaa. Niin urbaania ja niin eksoottista!

Helsingin julkinen liikenne on ihanaa. Kaikki on lähellä Helsingissä, julkinen liikenne toimii hyvin ja kävelläkin voi niin halutessa ja voidessa.

Hiekkarannat ja luonto. Asun Vuosaaressa, ja Aurinkolahtihan äänestettiin jossain julkaisussa parhaaksi.

Ilmaiset kaupungin museot! Kaikkiin Helsingin kaupungin ylläpitämiin museoihin pääsee ilmaiseksi.(Toim.huom. katso tarkemmin http://www.museot.fi/vapaa-paasy)

Ympäristön, luonnon ja arkkitehtuurin monimuotoisuus. Samoin kuin erilaiset kulttuuritapahtumat ympäri vuoden.

Helsingin oiva sijainti Itämeressä tekee siitä ainutlaatuisen, mukaan lukien sen kulttuurihistoriallisesti mainittava puolustus (Suomenlinna).

Sekä koti- että ulkomaalaiset vieraat ovat aina ihastuneet Temppeliaukion kirkkoon.

Kaupungin ihana tunnelma ja sen monipuolisuus, veisin saaristoristeilylle Helsingin edustalle katsomaan luontoa ja pikkusaaria.

Olen syntynyt Helsingissä ja asunut Helsingissä liki 70 vuotta. Olen kasvanut siihen, että aina on ihmisiä lähellä, koulu kulman takana, eli kaikki lähellä. Lapsena ajattelin, kun serkuillani oli ulko-wc, että kyllä minun kelpaa, kun asun Helsingissä ja on sisävessa. Isompana ajattelin, miten kivaa, kun on mukavia naapureita, on leikkikavereita, kaupat ja harrastukset kävelymatkan päässä.

Taas kun tuli lisää ikää, ajattelin miten mukavaa on kun on iso tori, meri ja nuo vietävän lokit! En osanut uneksia maaseudusta, eläimistä enkä oikein luonnostakaan, mutta niiden vuoro tuli kun taas tuli tuota ikää lisää. Nyt halusin muuttaa asfalttialueelta vähän sivummalle, mutta ei pois Helsingistä. Nyt ihailuni kohdistui luontoon, metsään, kukkiin, puhtaaseen ilmaan jne. Mutta Helsinkiä en voi jättää. Olen aina sanonut, että jos Stockmann, Sokos ja eduskuntatalo muuttavat mukanani, niin voin muuttaa ihan minne vaan, Helsinki on täynnä julkisia rakennuksia jotka ovat kuin osa minua. Luo turvaa, lämpöä ja jatkuvuutta!

Tampere

Kaunis Tammerkoski halkoo kaupungin Näsijärveltä Pyhäjärvelle kierrellen historiallisten tehdasrakennusten välissä. Pyynikin rinteen upeat maisemat, monet sillat Tammerkosken yllä, laivaristeilymahdollisuus, uljas Tuomiokirkko ja Tammelan tori sekä mukavat ihmiset. Kaupunki on kaunis kesällä, etenkin Kukkaisviikoilla kuin ruusupuu, ja talvella lumihuntu harteillaan kosken rannat valoineen kuin postikorttimaisemassa ikään.

Täältä löytyy sellainen jengi – Suomen parhaat rokkarit, bändit sekä koomikot; Pate, Dave, Eput ja sokerina pohjalla Juicen musiikki ja koko tuotanto – nii ja tiätenki Heikki Silvennoinen; Kummelit. Parempaa paikkaa et löyrä.

Pyynikin näkötorniin katselemaan Tamperetta ja syömään munkkia.

Särkänniemi on ihana kesäkohde.

Vehreys ja kauniit, siistit puistoalueet, kauniisti entisöidyt, tarkoituksenmukaisessa käytössä olevat Finlayssonin tehdasalueet.

Järvien määrä, luontopolut, ihmiset, kauneus, upeita kirkkoja, viihtyisät torit, asuntojen kunto ja edullisia vuokra-asuntoja löytyy... Koirapuistot, oravat, linnut... Asun järven ”vieressä”. Tunnelma, ihmisten ystävällisyys ja sosiaalisuus... Ottaa lapset todella hyvin huomioon, paljon ilmaisiakin tapahtumia... I <3 Tampere.

Turku

Ilmasto.

Kokonaisuus.

Aurajokiranta.

Turussa on kaikki extraa, kauppatori, jokiranta, Turun linna, Turun tuomiokirkko ja kauppakeskus Hansa ja tietenkin vielä kauppahalli.

Aurajoen rannat. Sinne veisin aikuiset vieraani kauniilla säällä kävelemään, fiilistelemään ja nauttimaan lounaasta jossakin joenvarren erinomaisista ravintoloista, joko laivaravintolaan tai kuivalle maalle. Kulttuuria saan mahtumaan samaan kierrokseen, jos vieraitani kiinnostaa. Keskiajan markkinat, kerran vuodessa, keskikesällä. Sinne veisin kaikenikäiset.

Ruissalon saari, kauniina kesäpäivänä se sopii niin varttuneille (kävely, luonto, Kasvitieteellinen puutarha) kuin lapsille (uinti, piknik). Lyhyt risteily höyrylaivalla Turusta Naantaliin (”Tuolla on presidentin kesälinna!”) on myös mukavaa ajanvietettä, samoin tietysti saaristokierros, jos vierailijoilla on aikaa.

Vierailijoita on niin kovin erilaisia. Joku haluaa Taidemuseoon, joku Ruisrockiin, joku Lasten Seikkailupuistoon. Turku kyllä tarjoaa jokaiselle jotakin. Mutta kuten muualla maassamme, kaikki on säästä kiinni. Turku in the Rain ei ole kovin mieltä ylentävä.

Turussa sulautuvat keskiaika ja nykyaika upeasti yhteen.

Ainutlaatuinen saaristomeri on yksi Turun ylpeys – eikä suotta! Ruotsinlaivaan kun astuu, niin yhdessä päivässä tai yössä taittuu matka naapurimaahan, halki henkeäsalpaavien maisemien. Picnic-reissun Ahvenanmaalle saa tehtyä muutamassa tunnissa, ja siellä olo on jo melkein kuin ulkomailla. Entäs sitten Tukholma! Kuten Suomessa asunut amerikkalainen tuttavani sanoi: it’s another world. Ei silti pidä unohtaa itse Turkua, Suomen mannermaisinta kaupunkia. Täällä voi aistia historian siipien havinaa. Tervetuloa keskiaika-markkinoille tänä suvena!

Turussa parasta on helppo pääsy yhteen maailman ihanimmista saaristoista. Klassiset nähtävyydet, kuten kansallispyhättömme Turun tuomiokirkko, Turun palolta säästynyt käsityöläismuseo, Åboa vetus ja ars Novassa yhdistyy keskiaikainen kaupunki ja nykytaide, Turun linna vartioi tätä ihanaa saaristoamme sekä kaikkea tätä yhdistävä Aurajoki. Aurajoen rannat ovat hienosti valaistut joka vuodenaikana, ja sen varrella sijaitsee lukematon määrä hyviä Gourmet-ravintoloita sekä arkisempia pysähdyspaikkoja, kuten jokilaivoja.

Turun seitsemän kukkulaa ja kaupungin vihreinä keuhkoina toimivat lukuisat puistot tarjoavat näköala- ja virkistyspaikkoja. Turussa on myöskin vilkas kulttuurielämä teattereineen, konsertteineen ja taidegallerioineen. Turun kaksikielisyys ja korkeakoulut tuovat kansainvälisyyttä ja luovat tiedetutkimusta koko Suomen ja globaalin tiedemaailman tietoisuuteen.

Turku on monipuolinen mutta kompakti kaupunki – sanalla sanoen ihmisen kokoinen ja veroinen paikka asua, elää, opiskella ja tehdä työtä. Turku on mielestäni Suomen ja ehkä jopa maailman paras paikka asua ja kasvattaa lapsia. Lopuksi – vaikkakaan ei vähimpänä – Suomen Turusta julistetaan joulurauha kaikkialle!

Lue myös:

    Uusimmat