Tällaista esiintymisvalmennusta julkkikset tarvitsevat

Kehonkielen valmentaja Niina Sainius on opettanut myös julkisuuden henkilöitä esiintymisessä. Joukkoon kuuluu laulajia, toimittajia ja juontajia. Mihin he tarvitsevat esiintymisvalmennusta?

– Kun on pidemmän aikaa mediassa ja esiintyjänä, ihmiselle alkaa kehittyä maneereita. Aletaan siis toistaa itseä, Niina Sainius sanoo.

Haasteeksi saattaa muodostua myös karisman kasvattaminen.

– Kun esiintymisestä tulee niin helppoa ja mukavaa, ettei valmistautumisen paineita enää koeta, niin helposti laiskistutaan. Silloin kannattaa opetella, miten voi saada vielä suurempia väkijoukkoja otteeseensa. Ääntä ja ilmeitä voi tehostaa ja kehoa käyttää paremmin.

Sainiuksen mielestä esiintymisestään aika ajoin palautetta vastaanottavat artistit kehittyvät lavaesiintymisessään muita paremmin.

– En kuitenkaan tiedä, onko olemassa sellaista kuin "valmis esiintyjä".

– Monet tv-juontajat loistavat uransa alussa tähtipotentiaalia. Kun he tekevät samaa työtä kauemmin, se tähtipöly alkaa himmentyä. Sitten täytyy löytää uusia keinoja loistaa esiintyjänä.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat