Tähteys tai käyttöiskelmä ei sytytä Kari Kuuvaa

Laulaja-säveltäjä-sanoittaja Kari Kuuva julkaisi läpimurtosinglensä Julma lempi, Tango Pelargonia vuonna 1964. Jo seuraavan vuoden loppuun mennessä hän ymmärsi, että tähteys kiinnosti häntä harvinaisen vähän.

– Tutustuin oikeisiin muusikoihin. Sain bändiini osaavia, itseäni vanhempia jazz-taustaisia ammattilaisia. Minua rupesi kiinnostamaan musiikki itsessään, ei henkilökohtainen pop-tähteys tai keikkailu. 1970-luvun alkuun tultaessa halusin jo olla nimenomaan pääasiassa muille kappaleita tekevä lauluntekijä, Kuuva kertoo.

Kuuva onkin tehnyt musiikkia monille aikalaisilleen: Sammy Babitzinille, Virve Rostille, Kari Tapiolle, Matti Eskolle, Kake Randelinille, Frederikille, Beritille, Eija Sinikalle, Eija Merilälle, Lea Lavenille…

– Sammy Babitzinia pidän yhtenä tärkeimmistä urani kannalta, sillä hänestä olisi voinut tulla ihan mitä vaan. Ritva Oksaselle tekemäni kappaleet puolestaan ovat omalla mittapuullani tasokkaimpia, joita olen ylipäänsä koskaan julkaissut.

– Vitsillä voisi sanoa, että minulla on jonkinlainen trauma siitä, etten ole koskaan tehnyt Katri Helenalle yhden yhtä biisiä. En ole edes tavannut häntä livenä. Se on ihan käsittämätöntä, sillä tulimme pinnallekin suunnilleen samana vuonna, Kuuva sanoo.

Tärkeitä ja tunnettuja

Mitä kappaleitaan Kuuva pitää tärkeimpinä?

– Tärkeimmillä ja parhaimmilla biiseillä saattaa olla huomattava ero. Tärkeimmiksi voisin mainita Tango Pelargonian ja Lärvätsalo go gon, sekä ilman muuta Daa-da daa-dan ja Frederikin Jos jotain yrittää eli paremmin tunnettuna Harva meistä on rautaa. Pienen pojan haaveet -kappaletta arvostetaan ihan maailmanluokan country-biisinä.

– Ehdottoman tärkeä kappale minulle on myös Aikeet arvaan, jolla Ritva Oksanen pärjäsi hyvin Syksyn Sävelessä. Lisäksi on hirveä määrä kappaleita, jotka eivät ole välttämättä kovin tunnettuja, mutta minulle tärkeitä, kuten levyttämäni Yksinäisten pysäkki, Kuuva sanoo.

Tango Pelargonian piti olla parodia

Monet artistit soittavat Kuuvalle itse, kun haluavat levylleen kappaleita. Hänet tunnetaan erityisesti osaavana country-balladien tekijänä.

– Toisaalta tehdessäni vielä aktiivisesti yhteistyötä Fazerin levy-yhtiön eli nykyisen Warnerin kanssa menin paikalle kerran kuussa kymmenen uutta biisidemoa laukussani. Vasta siellä ruvettiin funtsaamaan, mikä kenellekin sopisi.

Kuuva ymmärsi jo varhain, että iskelmiä sorvataan aika usein pilke silmäkulmassa. Esimerkiksi hän nostaa Tango Pelargonian.

– Olin pyörinyt sitä ennen vain rokki- ja rautalankapiireissä. Tarkoitin Pelargonian parodiaksi, mutta en selvästikään tuntenut suomalaista kansanluonnetta. Kun tarjosin kappaletta Toivo Kärjelle, hän sanoi, ettei Suomen kansan makua saa pilkata tällä tavalla. Kilpailevan levy-yhtiön Jaakko Salo sen sijaan oli valmis viemään minut studioon vaikka saman tien.

Studiossa Kuuva yritti esittää kappaletta suunnitelmiensa mukaisesti vitsikkäällä tyylillä.

– Viulua soittanut, suuresti arvostamani muusikko ja säveltäjä Rauno Lehtinen huomasi aikeeni. Hän kielsi toteuttamasta niitä ja sanoi: laula sinä niin kauniisti kuin osaat, niin minä soitan niin kauniisti kuin osaan.

Kuuvalle tuli totaalisena yllätyksenä, että suomalaiset ottivat kappaleen aivan tosissaan.

– Myöhemmin käsitin suosion johtuvan nimenomaan siitä, ettei siinä pelleillä tai ilkeillä. Vaikka kappaleessa lauletaan tuonen käen kukkumisesta ja vaarin hukkumisesta, asia ilmaistaan hyvin nätisti.

Käyttöiskelmästä gospeliin

1970-luvun Kuuva yritti takoa käyttöiskelmää rahan vuoksi.

– Silloinen tuottajani käski minua laskemaan rimaa. Biisini olivat kuulemma "liian hyviä", lyyrisiä ja syvällisiä – sellaisia, ettei kukaan tavallinen iskelmäpelle voisi niitä laulaa. Inspiraatioihmisenä ahdistuin ihan hirveästi, Kuuva sanoo.

Perinpohjaisesti turhautuneena Kuuva pelkäsi, että hänestä tulisi vain kaupallisuutta ajatteleva säveltäjä.

– Oikeasti haluan, että kun teen laulun, niin se on joko täysin rehellinen tai tahallaan hauska.

Tässä vaiheessa jumalsuhteen ajattelu muodostui tärkeäksi Kuuvalle.

– Tulen tavallisesta suomalaisesta kodista, joka ei ollut sen kummemmin uskovainen. Luterilainen perususko on kuitenkin aina ollut minulle jollakin tavalla itsestäänselvyys. Kun aloin miettiä enemmän perimmäisiä asioita, ne rupesivat purkautumaan luonnostaan runoina ja sävelinä – gospelina.

– Gospelia tehdessäni sain toteuttaa itseäni säveltäjänä vapaammin kuin koskaan. Siksi tuo vaihe oli minulle myös musiikin suhteen tärkeä. En edelleenkään innostu biisintekijäpajoista, joissa neljän hengen tiimit urakoivat yksissä tuumin hyviä A-osia, hyviä väliosia, hyviä iskulauseita… Minä teen musiikkia mieluiten vanhanaikaisesti kitaran kanssa istuen, yksin miettien ja soittaen.

Jutun otsikkoa on muutettu 22.2 klo 14.15.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva

Auto-onnettomuuteen joutunut muusikko nauroi hulluna ja pisti sikariksi – Sietämättömät kivut veivät vuosia

Kari Kuuva romahti ja joi Sammy Babitzinin kuoleman jälkeen – "Kirka käski lopettamaan suremisen"

Jake Nyman: Radioiden soittolistat pitäisi kieltää lailla