Rahapelivoittajien onnelliset tarinat: "Vaimo ei napise enää pelaamisesta"

Veikkauksen nettisivuilla kerrotaan suomalaisten pelivoittajien ihmeellisiä voittotarinoita. Lue, millaisia onnekkaiden tunnelmat olivat.

Irtisanoutui työstään heti maanantaina

Lotossa 2,25 miljoonan euron päävoiton voittaneella ei kauan uuden elämänsuunnan valitsemisessa mennyt: järvenpääläinen voittaja irtisanoutui työstään heti voittoa seuraavana maanantaina. Onnettaren suosikki soitti työpaikalleen heti suoriuduttuaan voiton maksamiseen liittyvistä muodollisuuksista Veikkauksen kassalla.

– Irtisanouduin. Kerroin, etten palaa enää jatkamaan kesken jääneitä tehtäviä. Kuului naurua ja onnitteluja.

Tuore miljonääri ei ollut varma siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, paitsi rentoutumista. Eläkeikään aikaa kuitenkin on vielä vuosikymmeniä.

– Nyt pitää miettiä, kuinka saa rahan sijoitettua niin, että sitä riittää loppuelämäksi. Vaikka lopetinkin työni, en varmasti jää laiskottelemaan. Olen aina tehnyt paljon. Aika näyttää, mitä rupean puuhamaan. Ainakin harrastuksille jää nyt alkuvaiheessa enemmän aikaa.

Voitosta suurvoittaja sai tietää vasta sunnuntaina töissä, kun työkaveri oli maininnut voiton osuneen Järvenpäähän.

– Kävin katsomassa taukohuoneen peltikaapissa olevaa tositetta. Neljä ensimmäistä numeroa oli oikein. Sitten alkoi vapisuttaa… Kun selvisi, että minulla on täysosuma, piti soittaa puoliso hakemaan minut töistä. En uskaltanut enää ajaa itse autolla. Jalat eivät pitäneet. Menin ihan lötköksi ja sekaisin. En pysynyt nukkumaan seuraavaa yötä, naureskeli voittaja.

Pääpotti jaettiin kahden lottoajan kesken.

– Ei harmita yhtään, että voitolla on toinenkin jakaja. Onnea vaan hänellekin! voittaja toivottaa.

Suunnitelmissa loma Balilla

Turkulaisen naisopiskelijan Onnensanat-arvasta paljastui maaliskuussa huima 250 000 euron päävoitto. Nainen oli ystävänsä kanssa iltakahvilla istuessaan päättänyt ostaa ajanvietteeksi kaksi Onnensanat-arpaa. Ensimmäisen arvan alta paljastui pienempi voitto, joten he ostivat voitollaan vielä toisen ja kolmannenkin. Viimeisen raaputuspinnan alta paljastui täydet kymmenen sanaa.

– Nyt menet kotiin ja pidät siitä huolta. Aamulla soitat sitten Veikkaukseen, nainen muistelee huoltoaseman myyjän neuvoneen häntä.

Ennen kotiin paluuta tyttö haki vielä poikaystävän mukaan, mutta paljasti hänelle vasta kotona mitä oli tapahtunut. Arvan kymmenen sanaa tarkastettiin kirjan kirjaimelta vielä moneen kertaan. Yöunet jäivät lyhyiksi. Haaveet ovat voiton jälkeen vaihtuneet konkreettisiin matkasuunnitelmiin.

– Nyt poikaystävän kanssa sovittu yhteinen matka Balille toteutuu. Kesällä on tarkoitus tehdä pidempi viikonloppumatka ystävän kanssa Irlantiin, onnekas nainen kertoo.

"Vaimo ei napise enää Kenon pelaamisesta"

Mies vei viikonlopun jälkeen kerralla nipun vanhoja pelikuponkeja tarkistettavaksi myyntipisteeseen. Myyntipääte näytti, että kenolapussa on yli 10 000 euron voitto, eikä sen lunastaminen myyntipaikasta siksi onnistuisi.

– Lähdin siitä sitten kotiin tarkistamaan kuponkia, että kuinka suuri voitto siinä onkaan, mies kertoo viikko voiton jälkeen.

Kotona ollut vaimo yllättyi voittouutisesta niin paljon, ettei oikeiden numeroiden etsimisestä tahtonut tulla mitään. Nainen ei ollut hetkellisesti osannut käyttää tietokonettakaan. Mies lopulta tarkisti numerot teksti-tv:ltä, vaimo kertoo.

Selvisi, että voittosumma oli tasan 200 000 euroa. Vaimo on kuulemma aina tähän asti napissut Kenon pelaamisesta, kun ”ei siitä mitään voita”. Mutta ei napise enää.

– Juu nyt sanoin, että sen kuin pelaat vaan, vaimo hymyilee.

Voitto tuli kuin tilauksesta, sillä perheen mies oli jäänyt jonkin aikaa sitten työttömäksi. Nyt perhe saa asuntolainen kuitattua ja vaihdettua auton. Voitto on helpottanut elämää ja taloudenpitoa.

Pariskunta kertoi voitostaan lapsilleen sekä omille vanhemmilleen. Lapset innostuivat kovasti perheen onnenkantamoisesta ja aikuinen poika ehti jo neuvoa äitiä voittorahojen käytössä. Perheen nuorimmainen sen sijaan suhtautui ylimääräiseen 200 000 euroon kylmäpäisellä viileydellä.

– Olimme koeajamassa uutta autoa, ja tytär istui takapenkillä ja katseli ikkunasta ulos. Hetken päästä sieltä kuului huokaus, että ”ei kyllä tunnu mitenkään ihmeelliseltä olla rikas”, nainen sanoo ja purskahtaa nauruun.

Helpotusta nuoren perheen arkeen

Nuoren espoolaisperheen keväinen ilta muuttui kertaheitolla, kun pariskunta huomasi veikkaus.fi:ssä omassa lottorivissään seitsemän keltaista palloa. Pariskunnan jokainen lottonumero oli osunut voittoriviin.

– Luulin ensi mieheni huijaavan minua. Ajattelin, että hän on jotenkin käsitellyt tietokoneen ruutunäkymää ja vedättää minua, voittajapariskunnan nainen nauraa.

Voitto oli kuitenkin totta ja pariskunta päätti pitää tiedon voitosta salassa. Pariskunnalle oli juuri tulossa läheisiä kylään ja suunnitelmana oli pitää voitto vielä omana tietona.

– Lupaus piti ehkä noin kolme minuuttia. Kyläilijät näkivät onnellisista ilmeistämme, että nyt on jotain erikoista tapahtunut, muistelevat voittajat.

Lähipiiriä laajemmalti jättipotista perhe ei kuitenkaan puhunut, ja voittajat suhtautuvat yllätyksenä tulleeseen rahamäärään muutenkin maltillisesti. Onnekas pariskunta asuu vuokralla, eikä vielä ole ostamassa asuntoa, mutta auto sen sijaan saattaa mennä vaihtoon. Myös kesäsuunnitelmiin kuuluu todennäköisesti enemmän matkustelua, näillä näkymin kuitenkin vielä kotimaassa.

Myöhemmin suunnitelmissa saattaa olla myös ulkomaanmatka, elämän ensimmäinen sellainen. Perheen äiti kertoo lapsiperheen kuitenkin ensimmäisenä ostaneen perheen jälkikasvulle iloa legojen muodossa ja tehneen muutamia lapsiperheen arkea helpottavia hankintoja.

Jättipotti jakoon kahdelle – voitot samaan perheeseen

Lotossa oli jaossa kaikkien aikojen ennätyspotti toukokuussa 2013. Arvonnan jälkeen selvisi, että 12,7 miljoonan potti jakautui kahden pelaajan kesken. Muutamaa päivää myöhemmin lottovoittajat, vanhempi ja nuorempi pariskunta, ilmaantuivat Veikkaukselle hakemaan voittoaan. Oli käynyt ilmi, että ennätyspotti olikin jäänyt yhden perheen sisään – voitto jakautui isovanhempien ja lapsenlapsen perheen kesken.

Isovanhemmilla oli tapana lotota lapsenlapsensa kanssa yhteisellä kupongilla, jossa kullakin oli omat rivinsä. He olivat jälleen ruksineet omat rivinsä 10 viikon kestolottoon, josta seitsemännen viikon lauantaina alkoi tapahtua.

Isoisä etsi lottokupongin käsiinsä heti lauantain arvontalähetyksen yhteydessä.

– Jokainen osuu oikeaan, voiko olla totta! hän muistelee illan tunnelmia.

Lottorivin usean tarkistuksen jälkeen alkoi soittorumba lapsenlapsen perheelle.

– Soittelimme edestakaisin ainakin neljä–viisi kertaa. Varmistimme rivin oikeaksi useaan kertaan. Ei äiti ja isäkään uskoneet voittoa todeksi, ennen kuin näytin kupongin, nuori mies kertoo.

Kumpikin voittajapariskunta laittoi kuponkinsa parhaaksi katsomaansa paikkaan talteen: isovanhemmat luottivat hyväksi todettuun säilytyspaikkaan hyllyllä, nuoret ilmoitustauluun. Kupongin oli säilyttävä tallessa siihen saakka, että voitto on lunastettu Veikkauksen pääkonttorilla Vantaalla.

– Olisi tehnyt mieli nukkuakin kupongin päällä, että se ei vaan karkaa mihinkään, mies huoahtaa helpottuneena ja voiton vihdoin lunastaneena.

Ennätyspotin voitossa on vielä sulattelemista – vastahan perheet ovat saaneet vain hetken totutella muhkeaan, 6,35 miljoonan euron tiliensä saldoihin.

– Varmaan sitten tajuaa voiton, kun on talo ja auto hankittu, nuori nainen arvelee.

Lähde: Veikkaus

Kuvat: Veikkaus

Lue myös:

    Uusimmat