Pitääkö lyhyt permis pintansa? Kampaaja tuntee ikääntyvien naisten mieltymykset

Nainen leikkaa ikääntyessään hiukset lyhyiksi, ottaa permanentin ja mielellään piilottaa harmaita jollakin sävyllä – tämä stereotypia pitää ainakin kuopiolaisen parturi-kampaajan mielestä varsin hyvin paikkansa. Ikä ei silti ole mikään este pitkille kutreille, ja toisaalta jotkut kantavat harmaitakin hiuksia ylpeästi.

Yli 40 vuotta alalla työskennellyt parturi-kampaaja Leena Boman kuopiolaisesta Parturi Kampaamo Helistä on huomannut, että suomalaisnaiset viihtyvät vuosia ja vuosikymmeniä samassa hiusmallissa.

– Ei uskalleta tehdä muutoksia, vaan jäädään tuttuun ja turvalliseen. Kerran hyväksi havaittu voi oikeasti olla hyvä, mutta tarvitseehan sitä vaihtelua, Boman sanoo.

Hän suosittelee lyhentämään hiusten mallia ikääntyessä.

– Lyhyempi on aina virkeämmän näköinen. Ja kun vanhemmalla naisella hiukset hormonien takia lähtevät – yleensä ne ohenevat ohimoilta samalla tavalla kuin miehillä päälaelta –, niin lyhyt hius näyttääkin paksummalta. Lisäksi se on helppohoitoisempi. Ja kun siihen ottaa vähän kevyttä sävyä tai raitaa, sekin antaa ryhtiä hiuksille.

– Tietysti nuorekkaalla keski-ikäisellä tai iäkkäämmälläkin voi olla myös pitkät, näyttävät hiukset. Eihän esimerkiksi viisikymppinen ole tänä päivänä mitään.

Boman kertoo, että permanentteja otetaan paljon edelleen.

– Permis on helppohoitoinen pitkässäkin tukassa. Ei se ole mitenkään pois mennyt. Tosin on liikkeitä, joissa permanentteja ei nykyisin tehdä, koska nuoret kampaajat eivät osaa sitä. Ja jos ei ihan permanenttia halua, niin voi ottaa jonkin toisenlaisen kiharakäsittelyn, jolla saa vähän kohotusta päälaelle.

Harmaita hiuksia alkaa yleensä ilmaantua 40–50 ikävuoden tienoilla.

– Suurin osa piilottaa ne väreillä. Kannattaa katsoa ihon väriä ja kokonaisuutta, että mikä näyttää tyylikkäältä. Minun mielestäni esimerkiksi punainen ja musta ovat vanhalle ihmiselle liian kovia värejä.

– Toki on niitäkin, jotka haluavat korostaa harmaitaan. Minusta on aika hienoa, että esimerkiksi uskalletaan pestä hopeasampoolla tai laittaa tippoja, joilla saa harmaata hiusta hopeaksi. Moni ei sitä uskalla tehdä, vaan pitää olla aika rohkea tyyppi, Boman sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat