Pirkko, 83, risteilee joka kuukausi Tallinnaan – ”Ihan vaan, koska voi ja haluaa”

Pirkko Niemi käy Tallinnan-risteilyillä niin taajaan, että hän on risteilyisäntienkin kanssa kahvitteluväleissä.

Pirkko Niemi, 83, ei ihan tarkkaan muista, milloin hän alkoi käydä säännöllisesti risteilyillä. Siitä on kuitenkin jo useampia vuosia. Nyt hän risteilee ympäri vuoden kerran–kaksi kuussa.

– Eläkkeellä on kiva lähteä mielijohteesta ihan vaan, koska voi ja haluaa. Ja sehän maksaa melkein saman kuin jos lähtee esikaupunkialueelle Helsingissä, Pirkko toteaa.

Helppoakin se on, kun raitiovaunu vie Länsisatamaan suoraan kotioven edestä. Ystävätär on aina matkassa mukana.

– Minusta olisi aika outoa lähteä yksinäni Tallinnaan.

Matkaan lähdetään aina heti aamusta. Lauttamatka lahden toiselle puolelle kestää reilut pari tuntia, eikä siinä Pirkon mielestä ehdi ihmeitä.

– Kunhan menee pöytään, ja sitten yhdeksän aikaan alkaakin jo bingo. Se on kiva ajanviete. Ja onhan siellä tanssiohjelmaa ja esiintyjiäkin. Aika menee kyllä nopeasti.

Tax freessä Pirkko ei juuri shoppaile.

– Suomessa on saatavilla kaikkea, ja varmasti yhtä edullistakin. Sitä paitsi tämän ikäisellä alkaa jo olla kaikennäköistä.

Laivan henkilökuntaa Pirkko kehuu ystävälliseksi. Välillä hän vie tutuille risteilyisännille tuoretta pullaa, kakkua ja muita leivonnaisia.

– He ovat puolestaan tarjonneet samppanjaa ja kahvia, Pirkko kertoo.

”On kiva mennä, mutta kotiinkin on kiva tulla”

Tallinnassa Pirkko käy ravintoloissa, kampaamoissa, hoitoloissa, näyttelyissä ja museoissa. Jos on huono ilma, hän pysyy keskustan tuntumassa tai kulkee terminaalista lähtevällä bussilla Ülemiste-kauppakeskukseen.

– Se on tosi kiva paikka, Helsingissä ei ole yhtään niin hienoa. Stockmann jää jälkeen!

Illaksi Pirkko palaa aina kotiin.

– Tykkään olla kotona yöt.

Käy Pirkko tosin pidemmilläkin reissuilla: hän palasi vastikään vuosittaiselta Thaimaan-matkalta, ja kovilla pakkasilla hän karkasi ystävänsä kanssa Teneriffalle.

– Minun mielestäni se Thaimaan-lennon kymmenen tuntia ei tunnu juuri pidemmältä kuin kuusi tuntia, joka lähemmäs etelään menee. Se kuluu nopeasti.

Pirkko aikoo matkustella niin kauan kuin jaksaa, pystyy ja kiinnostaa.

– On kiva mennä, mutta kotiinkin on kiva tulla. Ja kun näkee, miten muualla asiat ovat, voi olla erittäin tyytyväinen siihen, että täällä on aika kivasti kaikki.

Mitä ulkomaalaiset risteilyvieraat tekevät Helsingissä?

MTV Uutiset kävi haastattelemassa Helsingissä vierailleita risteilymatkustajia heinäkuussa 2015.

Risteilyvieraat kertovat Helsinki-suunnitelmistaan 1:09

Lue myös:

    Uusimmat