Pave Maijanen lähetyksessä: Esiinnyin maksullisella keikalla jo kuusivuotiaana

Muusikko Pave Maijanen kertoi Studio55.fi-lähetyksessä urastaan ja elämästään.

Pave Maijasen ura esiintyjänä alkoi varhain, sillä hän paljasti ohjelmassa tehneensä ensimmäisen maksullisen keikkansa jo kuusivuotiaana.

Ensimmäinen instrumentti oli huuliharppu, johon Pave tarttui isänsä vanavedessä.

− Rupesin soittelemaan kaikenlaisia ralleja sillä, ja faija tuumi, että tämähän on soittajapoika, Pave muisteli lähetyksessä.

Sen jälkeen isä ja poika lähtivät keikoille muun muassa Lappeenrannan varuskuntaan.

− Ne olivat ihan oikeita keikkoja. Niistähän maksettiin jo pikku palkkiokin. Olen voinut saada viisisataa markkaa silloin 50-luvulla, Pave totesi ja muistutti rahan arvon tosin olleen melko pieni tuohon aikaan.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta myös muun muassa, mistä ja kenestä kertoo Pave Maijasen kappale Ikävä.

Lue myös:

    Uusimmat