Pariskunta majoittaa vaihto-oppilaita – iloa, surua ja kulttuurisokkeja

– Are you äiti Ulla?

Thaimaalainen 16-vuotias tyttö, Lapatrada eli Pat, pani kädet yhteen rinnan päälle ja kumarsi Ulla Kauhaselle Helsinki-Vantaan lentokentällä. Vastauksena kysymykseen: tavallaan Ulla oli hänelle äiti. Nimittäin vaihto-oppilasäiti.

Ulla, 52, ja hänen miehensä Matti, 62, päättivät pari vuotta sitten ottaa kotiinsa vaihto-oppilaan kymmeneksi kuukaudeksi, kun aiempi kuusi viikkoa kestänyt kokeilu italialaisen kesävaihto-oppilaan Alessandron kanssa oli päättynyt onnistuneesti.

– Meillä on molemmilla lapsia edellisistä avioliitoista, mutta ei yhteisiä. Kesävaihtoon ryhdyimme, kun nuorin tyttäreni asui vielä kotona ja miehen nuorimmainen poika oli myös tulossa kesäksi luoksemme. Halusimme lapsille kielikontaktia ja itsellekin harjoitusta heikohkoon englannin kielen taitoon. Ja kun olemme totta kai ylpeitä Suomen maasta, niin ei sitä häpeä esitellä, Ulla kertoo.

Päätös ryhtyä pidempiaikaiseksi isäntäperheeksi kummastutti joitakin.

– Eräskin tuttu ihmetteli, että tuleeko teidän kotiinne ihan vieras ihminen. Kauhistellaan aivan kuin siinä olisi jotain ihmeellistä. Sitoudutaanhan siinä tietenkin vieraaseen lapseen, mutta muistan Sylvi Kekkosenkin joskus sanoneen: pieni on sen äidinrakkauden piiri, johon ei muita mahdu kuin hänen omat lapsensa.

Vaihto-oppilaita ei palvella

Kun Pat oli jo muuttanut takaisin kotimaahansa ja Ulla ja Matti olivat tämän luona vierailulla, Ulla sai Facebookissa viestin vaihto-oppilasjärjestöltä: costaricalainen 19-vuotias tyttö etsi Suomessa uutta isäntäperhettä. Ensimmäisessä kemiat eivät olleet kohdanneet ja toisessa perheen koirat olivat allergisoineet. Voisivatko Ulla ja Matti ottaa tytön luokseen?

– Mietin yön yli, kuinka sitoutuminen täysin vieraaseen ihmiseen taas sujuisi. Mutta en halunnut tytölle jäävän mielikuvaa, että Suomessa jätetään toiset pulaan, Ulla sanoo.

Niinpä viime marraskuussa perheeseen muutti Rebeca, joka asuu heidän luonaan edelleen.

– Vaihto-oppilaat ovat meillä tavallisia perheenjäseniä oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Vaikka heillä olisi kotimaassaan ollut palvelijoita, meillä kaikki osallistuvat ja ovat ”palvelijoita”. Tiskikone onkin täyttynyt ja tyhjentynyt ja paikat kiiltäneet oikein hyvin. Emme myöskään toimi kenenkään taksikuskina, vaan jos jonnekin haluaa, pitää mennä bussilla.

– Käyttämämme vaihto-oppilasjärjestö, AFS, ei maksa isäntäperheille korvausta. Me tarjoamme nuorille ruoan ja asunnon, omat menot vaihto-oppilaan pitää maksaa itse.

Kodin sääntöjen kanssa ei ole tullut ongelmia.

– Toiveena on, että kotona rauhoitutaan iltayhdeksän–kymmenen aikoihin. Jos ulkona menee pidempään kuin on sovittu, siitä pitää ilmoittaa. Jos sopimus ei joskus ole pitänyt, niin asiasta on keskusteltu vakavasti, minkä jälkeen kaikki on sujunut hyvin.

– Totta kai sitä murehtii aina niin kauan, kunnes nuori on takaisin kotona. Mutta onneksi meillä tytöt eivät ole jääneet esimerkiksi baareihin notkumaan, vaikka 19-vuotiaalla Rebecalla olisi siihen ikääkin. Olen myös sanonut, etten rupea hänelle kaljaa kantamaan. Kaverin kanssa voi toki ottaa oluen, mutta kotiin juomia ei tuoda.

Hirvenliha mietitytti Patia

Ulla arvelee, että osasyynä onnistuneisiin vaihtoihin perheessä on, etteivät he ota paineita nuorten hyysäämisestä.

– Jos täällä ei viihdy, niin ainahan pääsee pois. Passaamiseen ei pidä lähteä, koska kyllä siitä saa stressin aikaiseksi. Vähän paineita tulee jo siitä, että olemme aikuisena ja lapsettomana avioparina tottuneet käymään syömässä kerran päivässä ja pärjäämään kotona teellä ja leivillä ilman päivällistä, mutta nyt pitääkin aina vähän murehtia, mitä seuraavaksi syötäisiin.

– Vaihto-oppilaidemme kotimaissa ruoka-ajatkaan eivät ole suomalaiseen tapaan kello 12 ja 17, vaan vasta myöhään illalla. Olen kuitenkin sanonut, että jos ruokapöydässä ei olla silloin, kun ruoka on pöydässä, saa luvan itse kokata ja lämmittää ruokansa. En ole mikään pullantuoksuinen äiti.

Suomalainen ruoka on kyllä maistunut kaikille vaihto-oppilaille.

– Patin lempiruokaa olivat tekemäni lihapullat. Kerran tosin hänen kauhukseen kerroin, että niissä on hirvenlihaa. Silloin leuat lakkasivat jauhamasta ja hän valitti: voi, et olisi sanonut, tämä on niin hyvää. Thaimaalaisessa kulttuurissa kai ajatellaan, että kaikista sikaa suuremmista eläimistä on ihmisille jotain hyötyä, Ulla selittää.

– Olemme pitäytyneet aika paljon omassa, suomalaisessa ruokavaliossa. Patin aikana riisiä ja kanaa tosin syötiin niin paljon, että ne tulivat pitkään korvista ulos.

Rebeca kiiruhti ensilumen sataessa Vesijärven rantaan. Ulla ja Matti Kauhasen kotialbumi

Vanhempien ihmisten kunnioitus uutta

Lämpimistä maista tuleville tytöille Suomen säähän sopeutuminen on vaatinut välillä opettelua.

– Kun tuli talvi ja taivaalta satoi ensimmäisiä jalkarätin kokoisia räntähiutaleita, Rebeca kulki ulkona kangastossuissa. Väitti, ettei ole kylmä. Kerran hän sitten ilmestyi työpaikalleni ihan sinisenä ja jalat märkänä. Käskin kotiin saunomaan ja sanoin, että täällä saa keuhkotaudin, jos ei osaa pukeutua oikein.

Kulttuurien yhteentörmäyksiäkin on koettu.

– Pat kertoi kiinnittäneensä huomiota siihen, kuinka Suomessa – täällähän on paljon avioeroperheitä – aika pieniäkin lapsia laitetaan matkustamaan yksin junalla isän tai äidin luo. Samaten hän ihmetteli, kuinka hänen ikäistensä suomalaisten teinityttöjen suurin haave on päästä muuttamaan omaan asuntoon.

– Kyllä mekin toisaalta myöhemmin Thaimassa käydessämme ihmettelimme suojateiden puuttumista ja sitä, miten kokonaiset perheet matkustivat kovaa kyytiä saman skootterin selässä ilman kypäriä. Kulttuurisokkeja on siis ollut puolin ja toisin, Ulla sanoo.

Ei kuitenkaan vain huonoja.

– Minulle oli uutta, kuinka Pat oli aina mukana kaikessa, mitä perheen isä eli Matti teki. Ruokaillessakin hän odotti, että ensin otti isä, sitten äiti, ja sitten vasta hän. Oli uutta, millä tavalla nuori ihminen voi kunnioittaa vanhempia ihmisiä.

– Omat vanhempani asuvat kolmen tunnin ajomatkan päässä. Kerran Pat sanoi, että kyllä sinun pitäisi käydä vanhempiesi luona useammin.

Patin äiti kuoli kesken vuoden

Vaihto-oppilasaikoihin on osunut myös surua: Patin äiti sairasti samaan aikaan syöpää.

– Huhtikuussa hän oli surullisen oloinen, koska hänen isänsä oli kertonut, ettei äiti enää pystynyt puhumaan Skypessä. Otin yhteyttä vaihto-oppilasjärjestöön, sillä tyttö oli niin ahdistunut, että mielestäni hänen piti päästä käymään kotona katsomassa äitiään. Kun järjestö oli yhteydessä Thaimaan toimipisteeseen, kävi ilmi, että äiti oli kuollut kuun alussa. Isä oli äidin pyynnöstä salannut tiedon, ettei lapsen vaihto-oppilasvuosi menisi pilalle.

– Järjestö teki Suomen päässä selväksi, että suomalaiseen kulttuuriin kuuluu avoimuus eikä tällaista voi salata tai meitä isäntäperheenä velvoittaa elämään sen tiedon kanssa, että tytön äiti on kuollut.

Suru-uutinen kerrottiin Patille, joka matkusti kahdeksi viikoksi kotiin ja palasi sitten vielä kolmeksi viikoksi Suomeen saattamaan vaihtovuoden loppuun.

– Thai-kulttuuri on sellainen, että surua ei näytetä. Heillä on hymy koko ajan kasvoilla, vaikka olisi tikari selässä. Kun eräs ilta istuimme terassilla, tyttö rupesi puhumaan, kuinka äiti todella on kuollut. Silloin mieheni sanoi, että katsopa tuonne lahdelle, siellä on joutsen – äitisi on tullut tänne. Silloin Pat itki ja päästi tunteet tulemaan, Ulla kertoo.

Patin pikkusisko Krats ja Matti. Ulla ja Matti Kauhasen kotialbumi

Kyyneleitä erotessa

Yhteisiin kuukausiin mahtuu tietysti myös iloa.

– Parasta isäntäperheenä toimimisessa on, että voi antaa toiselle yhdessä tehtyjä ja jaettuja elämyksiä, jotka tämä varmasti muistaa: avanto, sauna, pilkkiminen, matkustelu…

– Pat kuvasi viimeisinä päivinä Suomessa videota järvimaisemasta, kivistä, metsästä ja saarekkeista. Sellainen rauha ja hiljaisuus, mitä kesäaamuna suomalaisen järven rannalla kokee, oli hänelle varmaan jotain aivan uskomatonta.

Lähdön hetki oli vaikea. Ulla sai Patilta muistikirjan, jossa lukee englanniksi ja thaimaaksi: ”minusta todella tuntuu, että sinä olet äitini. Toivon sinulle terveyttä ja onnea loppuelämäksesi”.

– Lentokentällä minulta valuivat kyyneleet. Samaten silloin, kun lähdimme Thaimaasta pois, Ulla sanoo.

Perhe pitää entisiin vaihto-oppilaisiin edelleen yhteyttä.

– Puhuimme ja iloitsimme vastikään Patin syntymäpäivänä yhdessä siitä, kuinka hän saisi pian ajokortin. Onnittelimme häntä myös parilla Fazerin suklaalevyllä, vaikka postimaksu olikin yli kaksinkertainen lahjan arvoon verrattuna.

Esimerkki tuonut lisää isäntäperheitä

Rebeca lähtee kotiin ensi juhannuksen jälkeen. Tuleeko perheeseen uutta vaihto-oppilasta?

– Nyt täytyy pitää ainakin hengähdystauko. Meillä on molemmilla lastenlapsia, joihin pitäisi myös keskittyä. Lisäksi on iäkkäät vanhemmat, joiden luona voisi vierailla enemmän.

Ulla kannustaa silti muita ryhtymään isäntäperheeksi.

– Meitä pidettiin aluksi ihan kummajaisina Kangasalla, mutta esimerkkimme on tuonut tänne uusiakin isäntäperheitä. Monet ovat kiinnostuneita, mutta ehkä pelkäävät, onko kotona tarpeeksi tilaa tai pitääkö olla koko ajan järjestämässä jotakin. Sitä on ihan turha murehtia. Voi aloittaa vaikka ottamalla kesävaihto-oppilaan muutamaksi viikoksi, niin näkee, mitä tämä on. On myös järjestöjä, joissa vaihto-oppilaat vaihtavat majapaikkaa kolmen kuukauden välein. Ei heti ole pakko sitoutua vuodeksi.

– Vaihto-oppilastoiminta rikastuttaa elämää molemmin puolin. Minunkin kielitaitoni tai rohkeus puhua englantia on kehittynyt, vaikka toki vaihto-oppilaille kannattaa puhua myös runsaasti suomea alusta lähtien. Negatiivista on se, että vaikka omat lapset eivät enää asukaan kotona, niin he saattavat olla mustasukkaisia vaihto-oppilaista, Ulla nauraa.

Kuvat: Ulla ja Matti Kauhasen kotialbumi

Katso alta video, jossa MTV3:lla huhtikuussa 2010 vierailleet Tuula ja Pekka Salokangas sekä eteläkorealainen Young Chae kertovat, millaisia ajatuksia heillä on isäntäperheenä ja vaihto-oppilaana olemisesta.