Oopperalaulaja lähetyksessä: Näin kuningataräiti sanoi minulle

Oopperalaulaja Lilli Paasikivi kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, ketkä kaksi kuninkaallista hän on musiikin merkeissä tavannut.

Oopperan tuleva taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi on opiskellut musiikkia muun muassa Lontoossa. Siellä hänelle myönnettiin heti koelaulun jälkeen stipendi, joka otettiin kuningataräidin 90-vuotisjuhlarahastosta.

– Kun kuningataräiti tuli käymään Royal College of Musicissa, jopa kadut pestiin koulun edestä, Paasikivi kertoi.

Paasikivi kertoo, ettei kuningataräidin tapaamiseen suinkaan kuulunut pitkällistä kahvinjuontia tai ystävällistä keskustelua. Paasikivi vain istutettiin pöydän ääreen. Hän oletti, että täytyy ruveta keskustelemaan ja hän kysyi, nauttiko kuningatar konsertista.

– Hän sanoi vain: "Look into the camera, dear". Eli pulinat pois, katso kameraan ja sitten tuodaan seuraava stipendiaatti sisään.

– Ihan tavallinen mummeli se oli, mutta enemmän karaatteja kaulassa, Paasikivi totesi.

Kuningataräidiltä tämä tehtävä siirtyi prinssi Charlesille, jonka Paasikivi myös on myös tavannut.

– Muistan, miten lämpimästi ja intelligentisti hän puhui musiikista ja klassisen musiikin merkityksestä hänelle itselleen, Paasikivi sanoi.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän lähetyksestä, mikä on Paasikiven lempirooli.

Lue myös:

    Uusimmat