Onnistunut eräretki lataa akut – suuntaa pohjoiseen porukalla

Jos haluaa voida fyysisesti ja psyykkisesti paremmin, kannattaa lähteä pitkälle reissulle pohjoiseen kavereiden kanssa.

Metsähallituksen viimevuotisessa tutkimuksessa selvitettiin, mitä terveys- ja hyvinvointivaikutuksia metsästys- ja kalastusluvan hankkineet ihmiset kokivat luonnossa liikkuessaan.

Eniten eräilijöiden hyvinvointi kasvoi pitkillä reissuilla pohjoiseen kavereiden kanssa. Hännille jäivät Etelä- ja Länsi-Suomen alueelle suuntautuneet metsästys- ja kalastusreissut.

– Luontoon lähdetään ennen kaikkea irtautumaan arjesta. Mitä enemmän reissu eroaa arjesta, sitä suuremmat ovat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset hyödyt, Metsähallituksen erikoissuunnittelija ja toinen tutkimuksen tekijä Mikko Rautiainen kertoo.

Vinkit onnistuneelle eräreissulle

Luvat kuntoon

Eräreissua suunnittelevan pitää ensimmäiseksi muistaa hankkia tarvittavat luvat. Sekä kalastus-, metsästys- että moottorikelkkaluvat saa osoitteesta eraluvat.fi.

Hanki oikeanlaiset varusteet

Varusteiden pitää sopia maastoon ja matkan kestoon. Huonot varusteet pilaavat helposti koko reissun.

Mitä pidempi matka, sitä tarkempi valmistelu

Pitkät ja haasteelliset reissut vaativat tarkkaa suunnittelua. Jos mielessä siintää pitkä reissu, kannattaa suunnitteluunkin varata runsaasti aikaa.

Ota kaveri mukaan

Jos matkaseuraa ei löydy omasta lähipiiristä, sitä voi etsiä erilaisilta keskustelupalstoilta ja paikallisista kalastus- ja metsästysseuroista. Kokeneiden eräilijöiden seurassa on turvallista reissata. 

Nauti luonnosta

Luontoon lähdetään ennen kaikkea irrottautumaan arjesta. Luonnon rauhassa on hyvä ladata akkuja ja valmistautua taas uusiin seikkailuihin. Muista kunnioittaa luontoa, älä roskaa tai häiritse eläimiä.

Iloa vastaajille tuottivat matkan suunnittelu, luontohavainnot, eväiden syönti, mahdollinen saalis, seura ja retken fiilistely porukassa.

– Luonnossa retkeilyyn kuuluu aina elämyksellisyys. Koskaan ei voi tietää, millaisia kokemuksia kertyy ja tuleeko saalista. Leffaillat kotona harvoin tuottavat yhtä paljon yllätyksiä.

Kaikkein mieluiten eräretkelle lähdetään tutussa kaveriporukassa. Asiaan kuuluu yhdessä matkustaminen, majoittuminen, syöminen ja illanvietto. Myös tunteet jaetaan, oli sitten ilo onnistuneesta saaliin kaadosta tai pettymys karkuun päässeestä vonkaleesta. Retken päätteeksi kokoonnutaan yhteen taukopaikalle ja jaetaan päivän sattumukset.

– Kyllähän se on hienoa iloita onnistumisista yhdessä kavereiden kanssa. Ja aina kalareissulla tarvitaan haavimiestä yhtälailla kuin sitä virvelinheittäjääkin, Rautiainen sanoo.

Oulun diakonissalaitoksen kanssa yhteistyössä tehtyyn Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta – tarkastelussa metsästäjät ja kalastajat -tutkimukseen vastasi internetissä 4 653 ihmistä.

Lähde: Metsähallitus

Lue myös:

    Uusimmat