Nämä julkkikset ovat uskovaisia − tiesitkö kaikki?

Moni maailmantähti puhuu avoimesti uskonnollisesta suuntauksestaan. Suomessa julkisuuden henkilöt pitävät usein asiasta matalampaa profiilia. Näille kotimaisille julkkiksille hengellisyys on tärkeä osa elämää.

Anne Pohtamo

Vuoden 1975 Miss Suomi ja Miss Universum Anne Pohtamo ei ole arkaillut puhua uskonasioista 1990-luvun alun jälkeen, jolloin hän koki hengellisen herätyksen. Uskoontulonsa jälkeen Pohtamo on toiminut muiden töidensä ohella evankelistana.

Pasi Kaunisto

Laulaja Pasi Kaunisto on levyttänyt iskelmätuotannon ohella hengellistä musiikkia. Kaunisto kertoi aiemmin Studio55.fissä, että hengellinen herätys auttoi häntä pääsemään eroon liialliseksi yltyneestä alkoholinkäytöstä.

Mikko Kuustonen

Mikko Kuustonen kiinnostui uskonasioista jo teini-ikäisenä nuorukaisena. Muusikko otti uransa ensiaskeleet gospel-kokoonpanon riveissä. Sittemmin gospel-vaikutteet ovat heijastuneet myös hänen soolouraansa.

Carmen Heikkilä (o.s. Mäkinen)

Miss Suomen perintöprinsessa vuodelta 1995 menetti kruununsa kohun saattelemana alastonkuvien vuoksi. Vuotta myöhemmin Carmen tuli uskoon, mikä antoi hänelle voimaa päästä lopulta yli julkisesta häpeästä.

Tuula Portin (o.s. Polvi)

Miss Suomi 1986 tuli uskoon vuosikymmenen vaihtumisen aikoihin. Vuonna 1991 hän alkoi opiskella teologiaa ja löysi pian kutsumuksensa sairaalan sielunhoitotyön parissa. Hän on käynyt myös vuosien ajan puhumassa seurakuntien tilaisuuksissa.

Marianne Heikkilä

Nuori Marianne kiinnostui kristinuskosta rippileirin myötä. Kiinnostus johti teologian opintoihin ja vihkimykseen papiksi vuonna 1996. Vaikka Heikkilä tekee enää satunnaisesti papin töitä, suuri yleisö tuntee hänet yhä "julkkispappina".

Kari Hakala

Suuri yleisö tuntee Kari Hakalan ennen kaikkea 1990-luvun suosikkisarjasta Metsolat. Näyttelijä-ohjaaja johti samaisella vuosikymmenellä Teatteri Albaa, jonka tavoite oli tehdä vahvasti kristillistä sanomaa välittävää teatteria. Hän on myös itse näytellyt uskonnollisia rooleja.

Samuli Edelmann

Samuli Edelmannilla oli takanaan villit vuodet, kun hän lopulta havahtui tilanteeseensa. Henkisyyteen näyttelijä oli tutustunut jo rooliensa kautta. Pitkän pohdinnan jälkeen hän liittyi kirkkoon vuonna 2006. Sittemmin Edelmann on levyttänyt virsiä ja konsertoinut kirkoissa.

Joel Hallikainen

Joel Hallikainen koki 40 vuotta täytettyään "varovaisen hengellisen heräämisen". Viihdetaiteilija alkoi pohtia, että elämässä täytyy olla muutakin kuin tähteys. Vähitellen Hallikaisen musiikillinen tuotanto muuttui syvällisemmäksi, hän alkoi esiintyä kirkoissa ja lopulta hän levytti itse tekemiään hengellisiä kappaleita.

Jukka Kuoppamäki

Muusikko-lauluntekijä Jukka Kuoppamäki ehti luoda pitkän uran musiikin saralla, kun hän alkoi 1970-luvun lopulla opiskella steinerilaisen Kristiyhteisön papiksi. Ratkaisu vaati pohdintaa.

− Ensinnäkin minun piti vakuuttaa seurakuntani siitä, ettei muusikon urassa ole mitään halveksuttavaa tai pahaa. Toiseksi minun piti hyväksyä, että olen saarnastuolissa ja lavalla sama ihminen, jolla on sama tausta ja sama elämänkatsomus, Kuoppamäki kommentoi aiemmin Studio55.fille.

Hanna Ekola

Hanna Ekola on esittänyt laulajanuransa aikana sekä kevyttä että hengellistä musiikkia. Häneltä on ilmestynyt myös kristillistä kirjallisuutta. Koulutukseltaan laulaja on teologi.

Victor Klimenko

Suomalais-venäläissyntyinen laulaja-näyttelijä Victor Klimenko tuli uskoon vuonna 1980. Hengellisen herätyksen jälkeen hän rajoitti esiintymisensä pääasiassa helluntaiseurakuntiin sekä kirkkoihin. Klimenko on myös julkaissut uskoontulonsa myötä useita hengellisiä albumeita.

Antti Tuisku

Kristillisen kasvatuksen saanut Antti Tuisku tutki Raamattua oma-aloitteisesti jo lapsuudessaan. Laulaja kertoi taannoin Apu-lehdessä, että hän on kiinnostunut myös buddhalaisuudesta ja kabbala-uskonnosta.

Jukka Leppilampi

Jukka Leppilampi on tunnettu suomalainen gospel-artisti. Hän haluaa inspiroida kuulijoita musiikillaan uskon pariin. Jukan poika Mikko Leppilampi on luonut uraa sekä laulajana että näyttelijänä.

Sari Essayah

Entinen kilpakävelijä, nykyinen Euroopan parlamentin jäsen Sari Essayah valittiin eduskuntaan Kristillisdemokraattien kansanedustajaksi vuoden 2003 vaaleissa. Hän on toiminut myös kristillisenä evankelistana helluntaiherätyksessä.

Lähteet: www.elvisry.fi, www.sana.fi, Wikipedia

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat