Nämä asiat halutaan kokea ennen kuolemaa – katso lista!

Miljonääriksi tuleminen, maailmanympärysmatka sekä revontulien näkeminen ovat top 3 -kärjessä asioissa, mitä ihmiset haluavat kokea ennen kuolemaansa.

Helly Hansenin teettämästä kyselystä selvisi, että suurin osa aikuisista toteutti elämänsä aikana unelmistaan vain viisi.

Tutkijoiden mukaan kyselyyn vastanneista suurin osa toteutti elinaikanaan vain viisi haavettaan. Moni luopui unelmistaan vedoten riittämättömään aikaan, huonoon kuntoon tai seikkailuhalun puutteeseen. Osa vastaajista kertoi myös pelkäävänsä liikaa.

Vastanneista 12 prosenttia tunnusti, ettei heillä ollut päämääriä ja tavoitteita lainkaan. Yli puolet vastaajista kuitenkin ymmärsi, että unelmien saavuttamiseen tarvitaan ripaus seikkailunhalua. Helly Hansenin teettämään kyselyyn vastasi 2000 ihmistä.

Alla lista asioista, joita ihmiset halusivat kokea edes kerran eläessään.

1. Tulla miljonääriksi

2. Matkustaa maailman ympäri

3. Nähdä revontulet

4. Patikoida Kiinan muurilla

5. Olla velaton

6. Nähdä inkatemppelit

7. Nähdä kaikki maailman seitsemän ihmettä

8. Käydä Egyptin pyramideilla

9. Keksiä jotain, mikä muuttaa ihmisten elämän

10. Käydä Etelämantereella

11. Matkustaa Idän pikajunalla

12. Kokea safari Afrikassa

13. Nähdä Taj Mahal

14. Oppia soittamaan soitinta

15. Viettää yö maailman parhaassa hotellissa

16. Rakentaa oma talo

17. Ajaa Route 66 -tietä

18. Käydä Lapissa

19. Uida delfiinien tai haiden kanssa

20. Muuttaa maasta

21. Oppia puhumaan vierasta kieltä

22. Omistaa saari

23. Syödä Michelin-ravintolassa

24. Kirjoittaa romaani

25. Nähdä gorilloja luonnossa

26. Asua ja työskennellä ulkomailla

27. Lentää kuumailmapallolla

28. Lentää lentokonetta

29. Kiertää Uutta-Seelantia matkailuautolla

30. Perustaa unelmien yritys

31. Käydä Disneylandissa

32. Uhkapelata Las Vegasissa

33. Näytellä Hollywood-elokuvassa

34. Omistautua hyväntekeväisyyeten

35. Ajaa F1-autoa

36. Opetella lentämään lentokonetta ja helikopteria

37. Perustaa perhe

38. Olla avustajana elokuvassa

49. Kiivetä Mount Everestin kaltaiselle vuorelle

40. Ostaa huvijahti

41. Tavata idoli

42. Juosta maraton

43. Katsoa Jalkapallon maailmanmestaruuskisoja livenä

44. Tavata kuningatar

Lähde: Goalvanise.com/blog

Kuvat: Colourbox.com

Mitä sinä haluaisit ehtiä nähdä ja kokea? Kommentoi alle!

Lue myös:

    Uusimmat