Näin Tuula ennusti Suomen tulevaisuudesta – katso kuinka kävi

Tarot-tulkitsija Tuula Huhtala katsoi vuosi sitten Studio55.fin pyynnöstä Suomen tulevaisuuteen vuonna 2011.

Nyt on aika tarkastella, miltä vuosi näytti.

Tuula Huhtala kertoo seuraavansa mediasta enemmän asoita kuin juoruja ja kommentoi muun muassa ennustustamiaan Nokian käänteitä, eduskuntavaalien tulosta ja Suomen urheilumenestystä.

– Taloustilanteessamme oli koko vuoden ajan luhistumisen pelko. Siitä käytiin kovaakin keskustelua ruohonjuuritasollakin, puhumattakaan korkeammista tahoista, Tuula Huhtala sanoo.

Nokian kohdalla nähtiin puolestaan yhteistyö Microsoftin kanssa sekä laajat yt-neuvottelut.

– Eduskunnassa on ollut tappelua ja pelkotiloja. Perussuomalaiset todella nousivat vaaleissa, ja suurimpia puolueita oli yhteensä kolme, lähes tasoissa.

Paula Koivuniemi muun muassa teki uuden aluevaltauksen esiintymällä tosi-tv-ohjelmassa, joka on juuri alkanut. Iloa näyttäisi olevan artistin elämässä muutenkin.

– Kun henkilö hehkuu ja loistaa, kyllä siellä rakkaus on takana. Paula ei vain tuo kaikkea julki, Tuula kommentoi Paulan mediaesiintymisten perusteella.

Skandaaleja vuoden aikana olivat muun muassa euroon liittyvä talouskriisi sekä viihdepuolelta Ruotsin kuninkaan seksiskandaali ja muun muassa Jussi Parviaisen erohässäkät. Jääkiekosta puolestaan tuli joukkouelajina MM-kultaa.

Mitä mieltä sinä olet toteutumisesta? Lue tästä Tuulan ennustus:

Lue myös:

    Uusimmat