Moni luopuu mökistä helpottuneena – ”Kesät oli raskasta raatamista”

”Siirsin lahjakirjalla mökin pojalleni – ihana mennä valmiiseen pöytään”

Omistin isäni 70-luvulla rakentaman mökin Parkanossa. Se oli todella mökki ilman mukavuuksia, mutta rakas ja ihana paikka. Siellä lapsemme viettivät kesät ja me vuorottelimme mieheni kanssa lomat niin, että he saivat olla lähes kaikki lapsuutensa kesät pulikoimassa vedessä.

Nyt olen eronnut ja yli 60-vuotias enkä jaksa enkä osaakaan kunnostaa mökkiä, joten siirsin lahjakirjalla mökin pojalleni. Pidin kyllä hallintaoikeuden, että voin aina joskus käydä siellä, ja nyt on ihana mennä ”valmiiseen pöytään”.

On ollut ihana nähdä, miten tämä nuoripari on kunnostanut ja stailannut mökkiä. Oli helpottava olo, kun ei tarvitse enää kantaa huolta mökin kunnostamisesta tms. Olemme ex-mieheni kanssa auttamassa aina tarvittaessa, mutta muuten nuoripari saa tehdä mökistä omannäköisensä. Toivon vielä näkeväni, kun heidän lapsensa pulikoivat järvessä kuin isänsä aikanaan, silmät loistaen.   

"Tänä kesänä olemme joutuneet luopumaan kesämökistä, mieheni sairastelun ja voimien ehtyessä. Toisaalta on tuntunut raskaalta ja haikealta, mutta toisaalta helpotus, koska nyt ei tarvitse enää huolehtia mökin kunnosta. Ja saimme mukavat uudet omistajat."                          

”Viennit ja tuonnit sumplimista ees taas”

Isän kunto heikkeni, ja äidin kuoleman jälkeen piti ratkaista, mitä mökille tehdään. Päädyttiin, että minä ostan sen isältäni. Omistin mökin noin 7 vuotta. Huomasin, ettei miestäni kiinnostanut käydä siellä, ja minä en yksin pystynyt pitämään mökkiä kunnossa. Kortittomana koin kulkemisen siellä hankalaksi. Viennit ja tuonnit sumplimista ees taas. Kauppaankin matkaa 16 km. Onneksi yksi pojistani oli kiinnostunut mökistä. Hän omistaa nyt mökin. Hänellä on myös taitoa ja halua pitää mökki ympäristöineen kunnossa. Kolme kesää sitten kävin siellä viimeksi ja jätin mökille hyvästit.                

”Päivääkään emme ole takaisin kaivanneet”

Olemme seitsemänkymppinen pariskunta. Nuorempana, kun asuimme omakotitaloissa, emme tunteneet viehtymystä omaan mökkiin. Rantoja oli lähettyvillä uimiseen, lasten hiekkaleikkeihin yms. ja pihanhoitoa oli riittämiin varsinaisessa kodissa. Lisäksi meitä on onni suosinut niin hyvillä ystävillä, että noin 15 vuoden ajan saimme viettää heidän mökeillään joitakin kesäviikkoja ikään kuin ”talonmiehinä”. Näin mökkikaipuumme hoitui oikein oivallisesti.

Kuusikymppisinä hankimme pysyvän mökin kauneimmalta mahdolliselta paikalta, Airiston ulappa edessämme kuin tarjottimella. Aaah ja oooh – olimme ehkä viisi vuotta aivan sekaisin luonnon hurmasta. Sitten saareen meno ja jatkuvat ”säätämiset” alkoivat niin sanotusti syödä miestä. Teimme luopumisen päätöksen.

Viimeiset kerrat mökkiä tyhjentäessämme olivat yhtä suuren hurman sävyttämät kuin alkuajatkin, nyt vain aihe oli irrottautumisen ihanuus. Päivääkään emme ole takaisin kaivanneet. Asumme ison puiston laidassa suomalaisittain isossa kaupungissa ja meillä on mukava vene, joten vesille pääsemme aina halutessamme. Nautimme nyt suunnattomasti vapaudesta mennä milloin minnekin, erityisesti kulttuuritapahtumiin tai kävelyille kauniin joen varrelle. Tuntuu, että uusi, ihana ja jännittäväkin vaihe elämässämme on alkanut.            

"Jouduimme luopumaan kesämökistä pari vuotta sitten mieheni sairastuttua syöpään. Voimat sekä motivaatio mökin ylläpitämiseen eivät enää riittäneet." 

”Ukki kuoli, mökki myytiin”

Mökki oli isovanhempien rakentama. Kun ukki kuoli, mökki myytiin. Mummo ei olisi jaksanut yksin hoitaa sitä, ja me muut asumme monen sadan kilometrin päässä. Mökiltä jäi hyvät muistot, mutta myyntiä helpotti, ettei mökillä voinut kahteen kesään viettää kunnollista lomaa paarmojen takia.      

”On kesää Helsingissäkin, ja nyt voidaan matkustella”

Se oli helpotus, luopua kesämökistä. Olihan se koko perheen haave aikoinaan, mutta siitä piti pitää hyvää huolta, että kalliiksi se tuli. Ja se oli saaressa Janakkalassa, joten aina moottoriveneellä piti mennä, oli millainen ilma hyvänsä. Autot jätettiin mantereelle, ja niihin tehtiin hyvin paljon ilkivaltaa. Sai jännätä aina, missä kunnossa auto on ja päästäänkö kotiin asti.

33 vuoteen mahtui monen moista elämää, lapsille ja lastenlapsille hieno paikka. Mutta meidän elämässä paras päätös, kun luovuimme siitä. On kesää Helsingissäkin, kunhan osaa vaan katsoa. Ystävät ovat jo monet mökeistään luopuneet, sairastuvat ja tulemme kaikki vanhoiksi. Nyt voidaan matkustella vielä. Kun oli mökki, ei voinut lähteä ulkomaille – se mökki vei ison rahan vuodessa."       

”Kyllä ne kesät raatamista oli myös raskasta”

Vanhemmilla oli mökki, mutta eivät enää käyneet siellä. Toivoivat meidän jatkavan mökkiläisenä, mutta olemme veneihmisiä. Raskastahan se oli vaarin itse tekemä mökki myydä, mutta kyllä ne kesät raatamista oli myös raskasta.  

"Olen luopunut, kun ikää on jo niin paljon, että ei jaksa siellä mitään tehdä, ja vanha mökki olisi kaivannut täysremontin."

”Omistusoikeus tyttärelle – nautin suunnattomasti”

Omistusoikeus mökkiimme on siirtynyt 10 vuotta sitten tyttärelle, mutta käyttöoikeus on edelleen. Oli hyvä, että teimme näin, koska mieheni sairastui eikä olisi voinut tehdä enää mökillä mitään. Sen sijaan saimme nauttia mökillä olosta, kun tytär huolehti kaikesta muusta.

Mökki oli itse rakennettu 1980-luvulla ja paikassa, joka oli miehelleni hyvin rakas. Viimeisen kerran, kun mieheni oli mökillä, niin vaikka liikunta oli jo heikkoa, hän pääsi vielä rakastamaansa järveen – sukulaismiehet auttoivat.

Nyt käyn mökillä tyttäreni luona yksin ja nautin suunnattomasti. Mökki ei ole luksusta, sähkö on ja vesi saunaan tulee järvestä pumpulla. Suosittelen muillekin vastaavaa ratkaisua.            

Milloin on aika luopua kesämökistä?

Professori Urpo Kangas kertoi Studio55.fi-lähetyksessä kesäkuussa 2015, milloin omasta mökistä on syytä luopua ja miten mahdollinen luovutus jälkipolville kannattaa hoitaa.