Miestanssija: Voisin seurustella vanhemman naisen kanssa

Puolitoista vuotta Scandinavian Hunksien riveissä tanssinut Joel ei pidä vanhemman naisen kanssa seurustelua ihan mahdottomana ajatuksena, vaikka ainakaan toistaiseksi vanhempien naisten iskuyritykset eivät ole tehonneet.

Timmikroppaisista miehistä koostuva Scandinavian Hunks -showryhmä on viihdyttänyt naisyleisöjä vuodesta 2001. Yksi ryhmän uusimmista tulokkaista, 27-vuotias Joel on ollut mukana vajaat pari vuotta. Miehen omien sanojen mukaan naiset yrittävät iskeä häntä ryhmän jäsenyyden myötä "ehkä vähän enemmän kuin ennen".

− Kyllähän ihmiset tulevat juttelemaan keikkojen jälkeen, mutta yleensä ihan kiltisti, Joel sanoo.

Kaikenikäisten naisten viihdyttäjä

Hunksien keikoilla käy kaikenikäisiä naisia. Nuorimmat ovat alle 18-vuotiaita, ja vanhimmat yli viisikymppisiä, riippuen keikkapaikasta. Joelin mielestä kaikkien naisten osoittama ihailu tuntuu hienolta eikä fanin iällä ole merkitystä. Hetken mietittyään nuori mies toteaa, että naisen iällä ei välttämättä ole yksityiselämässäkään merkitystä, ja hän voisi jopa seurustella itseään selvästi vanhemman naisen kanssa.

− Jos nainen olisi nuorekas ja hyvin säilynyt, niin miksei? Tietysti hänen pitäisi olla myös henkisesti samalla tasolla, että tulisimme hyvin juttuun.

Kiusallisia iskuyrityksiä

Aina välillä esityksestä villiintyneet, vahvasti päihtyneet naiset tekevät suoria jatkoehdotuksia keikan jälkeen. Varsinkin pikkujouluaikana, kun liikkeellä on varttuneempia naisia jotka muuten eivät ulkona juuri käy, suoria ehdotuksia satelee.

− Onhan se vähän kiusallista joskus, mutta yleensä tilanteesta selviää, kun sanoo, että on keikan jälkeen väsynyt ja pitää päästä nukkumaan. Ainakin minun kohdallani tämä selitys on mennyt läpi, Joel kertoo.

Yleisesti ottaen hän suhtautuu humaltuneiden naisten iskuyrityksiin huumorilla, eikä hän pelästy hyökkääviäkään naisia.

− Pokailu on yleensä enemmän huvittavaa kuin häiritsevää.

Lue lisää Scandinavian Hunkseista Maikkarin Helmi-sivustolta.

Lue myös:

    Uusimmat