Luulitko osaavasi saunoa? Lue asiantuntijan neuvot ulkomaalaisille!

Saunatutkija Pekka Tommila kertoo, miten ulkomaalaiset ohjeistetaan saunomaan. Kokeneempikin voi ottaa vinkeistä oppia.

Saunomiseen kuuluu kolme vaihetta. Niistä ensimmäinen aloitetaan esipesulla.

– Silloin käydään vähintään suihkussa. Ensilöylyihin mennään ilman vihtaa: istutaan, totutellaan ja heitetään hieman löylyä, jos hyvältä tuntuu, Pekka Tommila selittää.

Saunassa voi viipyä ensimmäisellä kerralla 8–15 minuuttia. Sen jälkeen vilvoitellaan ja juodaan nestettä.

Jäähdytä itsesi

Vihta otetaan mukaan toisella kerralla. Löylyvaihe voi kestää nyt jopa 20 minuuttia.

– Tuolloin iho on jo pehmentynyt ja saunassa hyvä kosteustasapaino. Vihtomisen jälkeen vilvoitellaan hieman pidempään ja pestään vartalo sekä hiukset.

Kolmannessa vaiheessa mennään jälkilöylyihin. Vihta jätetään ulkopuolelle, eikä löylyäkään heitetä enää paljoa.

– Viimeisen kerran jälkeen on tärkeää vilvoitella perusteellisesti. Vaatteet puetaan päälle vasta, kun hikoilu on kokonaan päättynyt. Se vaihtelee ihmisestä toiseen: esimerkiksi oma vaimoni on valmis muutamassa minuutissa, itse tarvitsen kuivumiseen 20–30 minuuttia, Tommila kertoo.

Älä hosu

Saunassa on kuumuudesta riippuen turvallista viipyä kerrallaan 15–20 minuuttia. Poikkeuksiakin löytyy.

– Savusaunat ovat löylyiltään aika leppoisia. Siellä voi istua hyvin puoli tuntia tai jopa tunnin.

Ohjeita ei tietenkään tarvitse noudattaa orjallisesti.

– Suomalaiset ovat kokeneita saunojia, ja jokaisella on omat tapansa. Kaikkein tärkeintä on, että saunomiseen varataan reilusti aikaa. Saunaan ei pidä mennä kiireen kanssa, Tommila sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Juttu on julkaistu alunperin joulukuussa 2011.

Lue myös:

    Uusimmat