Kysely: Jäitkö nuorena vanhuuseläkkeelle? Vastaa ja voita!

Oletko siirtynyt eläkkeelle nuorempana kuin monet muut? Kerro kokemuksestasi, ja voit voittaa kirjan.

Vanhuuseläkkeen alaraja on Suomessa tällä hetkellä 63 vuotta. Vuodesta 2017 lähtien se nousee asteittain 65 vuoteen.

Kuitenkin ainakin erityisluokanopettajilla, peruskoulun opettajilla, vanginvartijoilla ja poliiseilla on ollut Suomessa ammatillisia eläkeikiä. Vaikka ne kumottiin vuonna 1989, pitkän siirtymäajan takia varhainen vanhuuseläkkeelle jääminen voi olla edelleen mahdollista. Samaten puolustusvoimien ja rajavartioston sotilasammateissa toimivat voivat eläköityä varhain. 

Oletko sinä jäänyt eläkkeelle huomattavasti edellä mainittuja alarajoja nuorempana? Milloin, minkä ikäisenä ja miksi? Miltä eläkkeelle jääminen tuntui? Oliko sinun vaikea mieltää itseäsi eläkeläiseksi?

Millaisia haaveita sinulla oli eläkepäivien varalle? Oletko toteuttanut niitä ja miten? Onko sinulle ylipäätään tärkeää, että eläkkeelläkin on jotakin tekemistä? Oletko esimerkiksi aloittanut uusia harrastuksia tai mennyt mukaan vapaaehtoistyöhön, vai nautitko pelkästä joutenolosta?

Miten varhaista eläköitymistäsi kommentoitiin? Ovatko ihmiset olleet kateellisia tai vihamielisiä? Entä minkälainen oli tilanne kotona: oliko mahdollisella kumppanillasi vielä useita työvuosia edessä sinun jäädessä kotiin? Muuttiko eläköitymisesi arkirutiinejanne, esimerkiksi kotitöiden jakoa?

Vastauksia voidaan julkaista nimettöminä tai nimimerkillä Studio55.fi-verkkosivustolla. Yhteystietoja pyydetään vain mahdollista toimittajan yhteydenottoa varten.

Vastanneiden kesken arvotaan Ikivihreä soiva laulukirja (Tammi), joka vie musiikkimatkalle suomalaisten suosikkilaulujen maailmaan. Teoksen arvo on noin 26 euroa. Kysely on päättynyt.

säännöt

Lähteet: Keva.fi, Tyoelakelakipalvelu.fi

Lue myös:

    Uusimmat