Koirakouluttaja: Nämä kaksi perustaitoa koiran on hyvä osata

Miia Kantinkoski on toiminut Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n kouluttajana 15 vuotta. Koirien ja omistajien metkut ovat tulleet tutuiksi.

Ensin synninpäästö.

– Ei ole olemassa sellaisia asioita, joita jokaisen koiran ehdottomasti täytyisi osata, jotta eläin itse tai omistaja voisivat hyvin, Miia Kantinkoski aloittaa.

Kaksi perustaitoa saattavat kuitenkin puuttuessaan aiheuttaa ongelmia.

– Koira kannattaa alusta asti opettaa kulkemaan remmissä kauniisti sekä suhtautumaan vieraisiin ihmisiin ja koiriin ystävällisesti.

Harva koira jaksaa useita toistoja

Kouluttamisen motivointikeinot riippuvat koirasta.

– Jotkut haluavat palkinnoksi leikkiä, jotkut ruokaa. Makupalojen määrää kannattaa vähentää sitä mukaa, kun koira oppii, jotta lenkillä ei tarvitse kulkea seuraavaa kymmentä vuotta nakkipaketin kanssa, Kantinkoski sanoo.

Se, kuinka kauan koira jaksaa harjoitella, vaihtelee myös roduittain ja yksilöittäin.

– Erot ovat valtavan suuria. Esimerkiksi voimakkaasti vartioivat rodut, kuten kaukasianpaimenkoirat tai akita inut, eivät jaksa toistoja. Kaksi kertaa on monelle koiralle tarpeeksi, sitten pitää jo pitää tauko.

– Toisaalta on maanisia työnarkomaaneja, jotka voivat tehdä kymmeniäkin toistoja: esimerkkinä mainittakoon bordercollie. Tavallisen kotikoiran kanssa voi yleisesti ottaen tehdä muutamia toistoja ja pitää sitten pienen tauon, Kantinkoski sanoo.

"Vain kuollut eläin ei opi"

Vanhakin koira voi oppia uusia temppuja.

– Ainoa eläin, joka ei opi, on kuollut eläin. Toki on selkeämpää, jos koira ei alun alkaenkaan pääse oppimaan huonoille tavoille, mutta missä tahansa iässä voi oppia.

– On myös eläimen etu, että sillä on selkeät säännöt, Kantinkoski sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat