Kestotähdet villitsevät yhä maailmalla

Useat menneiden vuosien muusikot jaksavat edelleen keikkailla aivan kuten uransa alussa. Raspikurkkuiset miestähdet vetävät yleisöä valovoimaisella lavakarismallaan. Valitettavasti useimmat naistähdet ovat luovuttaneet estradin nuoremmilleen.

Walesin nummilta kotoisin oleva voimakasääninen Tom Jones on hurmannut yleisöä, varsinkin naisia, 60-luvulta lähtien. Flirttaileva tiikeri jaksaa edelleen keinuttaa lanteitaan lavalla, vaikka ikää tulee tänä kesänä täyteen peräti 70 vuotta.

Toisesta saarivaltiosta Irlannista kotoisin oleva rockveteraani on Joe Cocker, joka on ihastuttanut musiikillisella annillaan 60-luvun loppupuolelta lähtien. Huumeongelmista kärsinyt mies teki paluun 80-luvulla kestohitti Unchain My Heart -kappaleella. Nykyisin mies on keskittynyt musiikin lisäksi lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Kansanmusiikilla ihastuttanut kanadalainen Leonard Cohen on ehkä tunnetumpi lauluntekijänä kuin laulajana, mutta hänen kappaleensa soivat ikivihreinä nuorempienkin levylautasella. Miehen musiikin sanoma siirtyy ajattomana sukupolvelta toiselle, ja 75-vuotias lauluntekijä keikkailee edelleen faniensa iloksi.

Julio Inglesiasin latinocharmi puri Benidormin laulukilpailun tuomaristoon vuonna -68. Siitä lähtien espanjalainen hurmuri on laulanut tiensä usean naispuolisen fanin sydämeen. Edelleen mies saa naisten jalat hyytelöksi tummilla silmillään ja karhealla äänellään.

Veteraanibändit

Rolling Stones -bändillä on ollut lähtemätön vaikutus rock-kulttuuriin ympäri maailman. Pappaikää lähestyvät "rollarit" vetävät edelleen yleisöä konsertteihin huikeita määriä, joten rokkarit jaksavat nousta lavalle, vaikka lopettamispäätös on tehty jo monta kertaa. Bändin maineeseen kuuluvat päihteiden lisäksi nuoret naiset.

Alkoholipainotteinen elämäntapa varjostaa myös Lynyrd Skynyrdin mainetta. Yhtyeen keulahahmo ja laulaja Ronnie Van Zant kuoli tuhoisassa lento-onnettomuudessa vuonna 1977, ja se lähes tuhosi bändin. Kymmenen vuotta myöhemmin jäljelle jääneet jäsenet kokosivat rivinsä uudelleen ja jatkavat keikkailua vielä tänä päivänä.

Ruotsalaisesta megabändistä ABBA:sta tuttu Benny Anderson jatkaa keikkailua Benny Anderson Orkester -yhtyeensä kanssa. Bändin hajottua, mies on jatkanut yhteistyötä bändikaverinsa Björn Ulvauksen kanssa. He ovat useiden huippumusikaalien takana.

Valovoimaiset naistähdet

Rolling Stones yhtyeen Mick Jaggerin tyttöystävänä tunnetuksi tullut Marianne Faithfull sai jalan oven väliin musiikkibisneksessä ja on jatkanut uraa tähän päivään saakka. Nainen on nähty myös televisiossa ja valkokankaalla.

Vielä viime vuoteen saakka ikinuori Cher ja valovoimainen Tina Turner nousivat lavalle. Eläkeiän ohittaneet naiset ovat kuitenkin päättäneet luovuttaa lavan vuoremmille artisteille.

Studio55/Jonna Jauhiainen

Lue myös:

    Uusimmat