Kari pääsi Elviksen kotiin – Kerännyt tuhansia kuvia ja satoja vinyylejä

Kari on fanittanut Elvistä seitsemänvuotiaasta asti. Hänen kotonaan on kokonainen huone täynnä laulajan vinyylejä ja kuvia. Viime helmikuussa 59-vuotissyntymäpäivänään Kari pääsi vihdoin toteuttamaan suuren unelmansa: matkustamaan Gracelandiin.

Seitsemänvuotias Kari Leikkainen kuunteli radiota kotonaan syksyllä vuonna 1960, kun siellä alkoi soida Elvis Presleyn kappale It's Now or Never. Pikkupoika höristi korviaan.

– Se vain kolahti. Enkä ollut ainoa. Siihen aikaan kaikki halusivat olla pikku-Elviksiä, Kari sanoo.

Karin innostus kesti lapsuudenkin yli: hän on kerännyt kotinsa vinttikamariin noin 800 laulajan vinyyliä ja tuhansia kuvia.

– Vanhimmat kokoelman kuvat ovat vuonna 1956 ilmestyneistä suomalaisista lehdistä. Otokset on taltioitu neljääntoista A3-kokoiseen kansioon. Kuusi kansiollista on vielä liimaamatta.

Kuolema veti hiljaiseksi

Ensimmäisen Elviksen LP:n Kari osti vuonna 1963. Se on vieläkin tallessa.

– Vuonna 1969 innostuimme Speedway-albumin kappaleista niin, että soitimme sitä kaverini kanssa jatkuvalla syötöllä Äänekosken Kestibaarin levysoittimesta. Baarinpitäjä sanoi, että "soittakaa välillä sitä toistakin puolta". Parin viikon päästä hän ilmeisesti hermostui meihin niin, että levy vaihdettiin.

– Elviksen esittämä rock'n'roll, lanneliike ja jalkojen heiluttelut yksinkertaisesti toimivat. Hänen keikallaan en käynyt koskaan – olisi pitänyt lähteä Amerikkaan, eikä se siihen aikaan onnistunut, Kari kertoo.

Fanitus hiipui, kun Kari perusti perheen.

– Mutta ei se koskaan unohtunut, sillä kuuntelin levyjä aika ajoin. Muistan edelleen päivän, jolloin Elvis kuoli. Olin töissä Vääräkoskella, ja vaimo kertoi uutisen kotiin palatessani. Se veti hiljaiseksi.

Samalle rannalle kuin Elvis

Kun Karin lapset lähtivät maailmalle kaksi vuotta sitten, Elvis kolahti taas uudestaan. Kari päätti toteuttaa lähes elinikäisen unelmansa: matkustaa Gracelandiin.

– Sain erään matkanjohtajankin innostumaan, joten lähdimme reissuun parinkymmenen hengen porukalla helmikuussa 2012. Pääsimme perille 59-vuotissyntymäpäivänäni, Kari kertoo.

– Olin aivan häkeltynyt, kun saavuin paikalle. Huoneet oli todella hienosti kalustettu ja sisustettu. Yksi pitkä käytävä oli lattiasta kattoon täynnä Elvikselle myönnettyjä palkintoja sekä kulta- ja timanttilevyjä. Näimme myös esiintymisasuja, lentokoneen ja Elviksen omistamia autoja. Otin 700–800 valokuvaa.

Viime lokakuussa Kari lähti Elviksen perässä uudestaan Yhdysvaltoihin. Tällä kertaa määränpäänä oli Havaiji, jossa pidettiin Elvis-show.

– Seisoin Waikikilla samalla rannalla, jossa Elvis esiintyi viitisenkymmentä vuotta sitten elokuvassa Blue Hawaii. Viimeistään sen matkan jälkeen Blue Hawaiista tuli suosikkilevyni.

"Huonoin kappale yhtä hyvä kuin paras"

Kari uskoo jatkavansa Elvis-harrastusta "tappiin asti".

– Se musiikki on vaikuttanut elämääni monella tavoin. Ja juuri musiikilla Elvis elää. Hänen äänensä on aivan uskomaton. Elviksen huonoin kappale on yhtä hyvä kuin paras, Kari sanoo.

– Amerikassa Elvis ei varmaan unohdu koskaan. Suomessa faniklubin jäsenmäärä kuitenkin laskee – tällä hetkellä meitä on noin tuhat.

Studio55.fi/Piia Simola


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat