Kalevalainen malli nykynaisessa

Tutkija ja kirjailija Riikka Juvonen kertoo, että Kalevalassa naismalli on hyvin matriarkaalinen. Naiset ovat määränneet ja käyttäneet valtaa ja antaneet hyvin vahvan kuvan varsinkin, jos vertaa muiden maiden kansantarinoihin.

Riikka Juvonen on tutkinut nykymiestä ja verrannut heitä kalevalaiseen mieheen kirjassaan Väinämöisen viettelys – Kalevalainen keittokirja. Nyt hänellä on työn alla vastaavanlainen projekti, jossa hän tutkii kalevalaista naista ja naiseksi kasvamisen taitoa.

– Kalevalainen naismalli on hyvin matriarkaalinen, ja olen mielenkiinnolla tutkinut, mitä kalevalainen naiskäsitys kertoo tämän päivän naisille.

Kalevalainen nainen on vahva ja äidinvaistot ovat suuret. Juvonen kiinnostui aiheesta viime vuonna lukiessaan uutisotsikoita, joista yksi kiinnitti erityisesti huomiota.

– Luin uutisista, että 10-vuotiaille tytöille tehdään jo push-up rintaliivejä ja mietin, että mitähän Pohjan akka tähän sanoisi. Tämä on äärimmäisen hälyttävä esimerkki siitä, että lapsi joutuu miettimään, kuinka hahmottaa oman naiseutensa.

Vaikka seksiä korostetaan paljon, niin kalevalainen naismalli ei mielistele miehiä. Naiset saavat pitää itsestään huolta ja kaunistautua, mutta seksuaalisuudella ei tulisi käydä kauppaa.

– Eivät naiset kaipaa toisilleen push-up liivejä tai pystyjä rintoja, vaan se tehdään miehiä varten. Se kertoo marssijärjestyksestä, ja Kalevalan marssijärjestys on aikalailla ollut toinen. Sieltä löytyy naismalli, joka ei hae hyväksyntää miehisestä maailmasta, Juvonen miettii.

Suomalaisen naisen äidinvaistot vahvat

Hahmot ovat hyvin voimakkaita ja ovat antaneet mallin tämän päivän naiskuvalle. Suurin pointti on itsensä hyväksymisessä ja kunnioittamisessa.

– Jopa Aino, joka teki itsemurhan, ei suostunut alistumaan siihen kohtaloon, jonka vanhemmat hänelle määräsivät. Runo kertoo Ainon äidistä, joka kertoo, kuinka väärin teki kun yritti ohjata lastansa.

Juvonen sanoo, että vahvan itsenäisen naisen malli on saatu jo muinoin. Ankarat luonnonolosuhteet vaikuttavat

– Meillä suomalaisessa yhteiskunnassa on malli vahvaan yhteiskunnallisesti vaikuttavaan naiseen. Rooli ei muotoutunut sellaiseksi ainoastaan sota-aikana vaan se malli on saatu jo ammoisina aikoina, Juvonen miettii.

Studio55/Jonna Jauhiainen

Lue myös:

    Uusimmat