Jukka Kuoppamäki: Kirjoitin lentokoneen oksennuspussiin laulun – sen lauloi Katri Helena

Jukka Kuoppamäki tekee yhä lauluja – vaikka lentokoneessa 1:41

Eilen 74 vuotta täyttänyt laulaja, säveltäjä ja sanoittaja Jukka Kuoppamäki tekee edelleen uutta musiikkia. Studio55.fi-lähetyksessä hän kertoi, mikä siihen motivoi.

– Kerran levy-yhtiön johtaja sanoi minulle, että miksi haluat tehdä uuden levyn, sinä olet kaiken jo saavuttanut. Katkerana mietin kotimatkalla, että ei kukaan olisi sanonut Picassollekaan, miksi vielä maalaat vanhana miehenä, sinähän olet maailmankuulu. Ei, se on elämäntapa, ei sitä voi lopettaa, Jukka Kuoppamäki sanoi lähetyksessä.

– Olisi tylsää laulaa aina samoja lauluja – vaikka onkin paljon sellaisia lauluja, jotka minun on aina pakko laulaa ja laulan mielelläni.

Tyhjän paperin kammoa Kuoppamäellä ei ole koskaan ollut.

– En istu sillä tavalla istu pöydän ääreen, että no niin, nyt sävelletään, vaan odotan, että minulle tulee idea mieleen ja sitten panen sen paperille.

Joskus inspiraatio iskee erikoisessakin paikassa.

– Esimerkiksi kerran lentokoneessa ei ollut paperia, joten oli pakko ottaa oksennuspussi ja kirjoittaa siihen laulu. Sen lauloi sitten Katri Helena, Kuoppamäki nauroi.

Lue myös:

    Uusimmat