Juhani Palmu: Olen ostanut omien teosteni kopioita

Juhani Palmu lienee Suomen kopioiduin taiteilija. Markka-aikaan Palmu jopa osti itse viisi väärennöstään Arsenalilta, jotta saisi 45 omaa työtään itselleen. Eräälle väärentäjälle mies lähetti kirjeen, jossa hän kehotti taiteilijaa maalaamaan omalla nimellään.

Juhani Palmun mukaan ihmiset tulevat usein varmistamaan taiteilijalta itseltään, ovatko heidän hankkimansa teokset aitoja. Juuri pari viikkoa sitten Palmulta pyydettiin viimeksi varmistusta teosten aitoudesta.

– Ne olivat väärennöksiä. Kyseinen henkilö oli hankkinut teokset noin 20 vuotta sitten, ja ne olivat roikkuneet seinällä vuosikymmeniä. On kauheaa, että ihmiset ovat tulleet huijatuiksi. Mietin vaan, että miltä hänestä tuntuu, kun hän on hyvässä uskossa ostanut ja maksanut taulun, Palmu pohtii.

1990-luvun alussa poliisi ryhtyi tutkimaan erityisesti taideväärennösasiaa, ja silloin osoittautui, että Juhani Palmu oli 1990-luvun väärennetyin taiteilija. Ajan myötä väärennösten tekeminen on vähentynyt tai niiden ilmi tuleminen on vähentynyt.

– Vanhojen tietojen perusteella on sellainen tunne, että olen edelleen Suomen väärennetyin, Palmu sanoo.

Taiteilija sen sijaan tuntee oman työnsä takuuvarmasti. Vasenkätisen Palmun töitä on vaikeampi kopioida, sillä esimerkiksi siveltimen liikejälki on erilaista kuin oikeakätisen taiteilijan. Myös signeeraus, värimaailmat ja sävyt ovat Palmun maalauksissa uniikkeja.

– Taitavimmat väärentäjät ovat hyvin perehtyneet töihin, mutta he käyttävät väärän kokoisia siveltimiä ja kärkisiveltimiä, minun tapani on hienompi. Käytän esimerkiksi palettiveistä. Väärennöksestä näkyy, kun on tunaroitu pikkupensselillä.

Palmu lähetti väärentäjälle kirjeen

Juhani Palmu on tunnistanut joitain jäljittelijöitään. Väärennöksiä ovat tehneet sellaisetkin henkilöt, jotka ovat maalanneet myös omalla nimellään.

– 20 vuotta sitten lähetimme poikani kanssa eräälle henkilölle kirjeen. Siinä luki, että kun olet noin hyvä maalaamaan, maalaa omalla nimelläsi. Hän on pärjännyt ihan hyvin ja taulut ovat menneet kaupaksi. Tämä asia on jo unohdettu, ja joku varmaan tilasi häneltä taulun ja hän maalasi ajattelemattomuuttaan, Palmu veikkaa.

Palmu ei osaa veikata väärennettyjen maalausten lukumäärää. Hänen grafiikoitaan on myös väärennetty, ja niissä lukumäärä liikkuu ainakin sadoissa.

– Yhdessä oikeudenkäynnissä oli eräs henkilö, joka oli ottanut grafiikastani 200 valokopiota ja myynyt niitä menestyksellä. Hän väitti, että hänen tarkoituksenaan oli tehdä jollekin lahjaksi kaksi kopiota, mutta niitä tulikin vahingossa 200.

Palmu osti omien töidensä kopiot

Markka-aikaan Arsenal myi 50 Palmun taulua, jotka olivat koristaneet pankkien seiniä vuosia. Palmu kiinnostui kaupoista ja kävi katsastamassa myytävänä olleet teokset. Joukossa oli viisi väärennöstä.

– Arsenal pyysi tauluista 500 000 markkaa. Sanoin heille, että minulla on vain 200 000 markkaa, ja kysyin, että myyvätkö he siihen hintaan. Kauppoja ei tahtonut tulla. Sanoin, että joukossa oli viisi väärennöstä, tarjoan teille 200 000 markkaa.

Palmu ei suostunut kertomaan Arsenalille, mitkä maalauksista olivat tekaistuja. Kyseessä oli Palmun maisemateoksia 70- ja 80-luvuilta.

– Sanoin, että saatte lukea iltapäivälehdistä tai Hesarista, että mitkä niistä olivat väärennöksiä. Jos olisi tullut ilmi, että osa töistä oli väärennettyjä, kukaan ei olisi ostanut niitä Bukowskilta. Kukaan ei olisi tiennyt, mitkä olivat väärennettyjä. Arsenal myi taulut minulle, Palmu sanoo.

Taiteilijoiden töitä ostaessa ei kuitenkaan kannata olla huolissaan, mikäli ostopaikka on valittu järjellä. Ammattigalleristit eivät Palmun mukaan koskaan erehdy, sillä he kyllä tuntevat aidon teoksen eikä ammatti-ihminen ota koskaan riskiä.

– Kun minulta kysytään, että onko jokin teos aito, kysyn ensimmäisenä, että kuka sen myi. Ei tarvitse tulla edes näyttämään taulua. Silti aina voi tietysti tapahtua vahinko.

Lue myös:

    Uusimmat