Jaakko Löytty: Harmittaa, että olen tuhlannut aikaa ahdistuksen kuvaamiseen

Gospelmuusikko Jaakko Löytty 25:35

Muun muassa rippikoululauluistaan tunnettu, Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut muusikko Jaakko Löytty toivoo tekevänsä tulevaisuudessa iloisempaa musiikkia.

Monet gospelmuusikko Jaakko Löytyn tunnetuista kappaleista ovat melankolisia, mutta hän sanoo ajattelevansa, että alkaisi vastedes tehdä iloisempia lauluja.

– Vähän harmittaa, että olen tuhlannut paljon aikaa siihen ahdistuksen kuvaukseen. Olen ollut muutakin kuin ahdistunut, mutta se on ollut voimakas piirre elämässäni.

Vaikka masennus ja ahdistus ovat olleet voimakkaasti läsnä, sanoo Löytty käyttäneensä niitä myös osana luovaa prosessiaan.

– Monessa laulussa sen kuulee taustalla, mutta ehkä toivottavasti olisin ammentanut sen puolen loppuun, tyhjäksi. Nyt tulisi se ilo pienistä asioista.

Löytty kertoo, että pääsiäinen on hänelle hiljentymisen aikaa, johon kuuluvat muun muassa kirkossakäynti ja perhe virpomisineen ja pääsiäismunineen. Hänen mukaansa pääsiäiseen liittyy myös paaston idea siitä, että luovutaan jostain, jotta saataisiin jotakin tärkeämpää tilalle.

– Ja se on lopulta myös iloista. Siihen mahtuvat koko elämän äärilaidat – suru ja ilo.

Mikä Löytyn mukaan on merkittävää lähetystyössä? Kuinka hän kuvailee omaa uskoaan? Katso koko lähetys!

Lue myös:

    Uusimmat