Haluatko lintubongariksi? Näin aloitat

Lintuharrastuksen voi aloittaa kuka tahansa ikään tai sukupuoleen katsomatta, tunsi lintuja ennestään tai ei.

Periaatteessa lintubongauksen aloittamiseen ei tarvita yhtään mitään, sanoo BirdLife Suomi ry:n tiedottaja ja Linnut-lehden päätoimittaja Jan Södersved.

– Riittää kun aistit avoinna ja mieli virkeänä lähtee ulos luontoon katselemaan ja kuuntelemaan.

Yksinkertaiset välineet

Kiikarit ja lintuopas tulevat kuitenkin pian tarpeellisiksi, jos lintuja haluaa nähdä ja tunnistaa paremmin. Lintuoppaita on saatavilla sekä sähköisinä että painettuina versiona ja lintujen ääniä on mahdollista kuunnella myös levyltä tai netistä. Pidemmälle edenneet harrastajat kantavat yleensä mukanaan myös kaukoputkea, Södersved kertoo.

Yksin tai yhdessä

Lintubongausta on mahdollista harrastaa yksin tai porukassa. Södersvedin mukaan onkin lähinnä makuasia haluaako luonnossa liikkua ja rauhoittua yksinään vai lähteä jakamaan kokemuksia kaverin kanssa.

– Liikkeelle lähtiessä oikein hyvä keino on lähteä kokeneemman harrastajan matkaan tai liittyä opastetulle linturetkelle, jolloin se oppi kulkee paljon nopeammin kuin itse opiskellen.

Tietoa linturetkistä löytää monesti lehdistä sekä paikallisten lintuyhdistysten verkkosivuilta.

Aloittaa voi vaikka heti

Kevät on Södersvedin mukaan hyvä aika aloittaa lintuharrastus, sillä lintuja ei ole vielä niin paljon, että äänten ja lintujen vilinä aiheuttaisi aloittelijalle ähkyn. Helpoiten aloittaminen käy omasta pihapiiristä, jossa voi ensin opiskella tuttuja lajeja ja kevään edistyessä lisätä niitä vähitellen.

– Jos lintuja ja niitä kokeneempia harrastajia haluaa nähdä, niin lintutornit ovat kyllä erinomaisia paikkoja, Södersved vinkkaa.

Sopii kaikille

Jonkinlaisiksi lintuharrastajiksi itsensä kokevat Södersvedin mukaan sadat tuhannet suomalaiset, sillä esimerkiksi lintujen ruokinta on hyvin suosittua. Aktiivisempia harrastajia esimerkiksi BirdLifen jäsenyhdistyksissä on noin 12 000.

Kun harrastajat muutama vuosikymmen sitten olivat usein koulupoikia, on uusien lintuharrastajien joukossa yhä enemmän naisia, Södersved kertoo. Etenkin keski-ikäiset naiset tuntuvat löytäneen harrastuksen, kun taas aiemmin joukossa ei tuntunut olevan naisia juuri lainkaan.

Palkitseva harrastus

Linnuissa riittää ihmeteltävää Suomessa ympäri vuoden, sillä kaikki lajit eivät lähde talvehtimaan etelään. Myös lintujen muuttokyky jaksaa Södersvedin mukaan ihmetyttää monia.

– Linnuissa varmasti riittää kokeneellekin harrastajalle uutta opittavaa joka ikisellä retkellä.

Oleellisinta harrastusta aloitellessa on kuitenkin muistaa, että toiminta ja liikkuminen tapahtuvat lintujen ehdoilla.

– Hirveän suosittu osa harrastusta on nykyään lintujen valokuvaaminen ja varsinkin siinä on syytä pitää vähän malttia mukana, että ei aiheuteta häiriötä linnuille.

Lue myös:

    Uusimmat