Georg Dolivo: Ovet paukkuivat

Kivikasvot ei välttänyt konflikteja kun tahtotilat törmäsivät.

Kivikasvojen keulahahmona tunnettu Georg Dolivo, 65, on tehnyt näyttävän uran. Muusikon ja säveltäjän taipaleesta alkanut tie on vienyt johtajan pallille Svenska Teaternissa, Espoon kulttuuritoimessa ja näyttelykeskus WeeGee-talossa.

Georg Dolivo on joskus sanonut, että näyttelijöiden kanssa ei ole helppoa tehdä töitä. Taiteilijoiden persoonallisuus ilmenee toisinaan vahvana itsekeskeisyytenä.

− Ammattinäyttelijälle on kova pala joutua joka ilta lunastamaan paikkansa yleisön edessä ja näyttää, että täältä pesee. On pakko olla vahva ego, jotta siihen pystyy.

− Eikä se ole negatiivinen asia, mutta yhteistyö on joskus hieman hankalaa, hän naurahtaa.

Iloisia amatöörejä

Jo Kivikasvojen aikana Dolivo tottui persoonallisuuksiin.

− Meillä tosin oli eri lähtökohta kuin ammattinäyttelijöillä. Olimme kaveriporukka ja soitimme ja lauloimme yhdessä jo ennen julkista uraa.

− Kyllä meilläkin välillä ovet paukkuivat. Monta kertaa lähdettiin eri suuntiin. Tauko kesti muutamasta viikosta muutamiin vuosiin. Välillä vaihtui ihmisiäkin, hän muistelee.

Ristiriidat olivat kuitenkin pieniä yhdessä tekemisen riemun rinnalla.

− Me olimme iloisia amatöörejä, joilla ei paljoa päätä palellut. Oli suuri ilo tehdä yhdessä musiikkia ja muuta viihdettä.

Dolivon mielestä ryhmää ymmärsi toisinaan vain ryhmän oma jäsenkunta.

− Olimme hitsautuneet yhteen, ja työ sekä kaveruus kulkivat käsi kädessä. Ulkopuolisen oli vaikea ymmärtää sisäistä huumoriamme ja kieltämme. Olisi siinä ollut nykyisellä työsuojelulailla tekemistä, hän nauraa.

Studio55/Marja Nyman

Lue myös:

    Uusimmat