Eläkeläinen, näin pärjäät vähemmällä rahalla

Kun tulot eläkkeellä vähenevät, kulujakin on karsittava. Lue, mitä muutoksia omaan talouteensa voi tehdä vielä eläkepäivillä.

Juttua varten on haastateltu Marttaliiton kehittämispäällikkö Teija Jerkkua.

Selvitä omat rahanreiät

Säästäminen lähtee siitä, että seuraa vähän aikaa omia menojaan: mihin raha oikeasti kuluu, ja paljonko sitä on käytettävissä? Voit vaikka ottaa talteen kuukauden ajalta kaikki kuitit tai tarkistaa verkkopankissa tilitapahtumat. Istu sitten alas ja ryhdy miettimään, mistä olisi mahdollista säästää tai luopua. Usein pienistä menoista syntyy pitkällä aikavälillä isompia summia.

Mieti asumismuotoa

Suurempia säästöjä haluavan pitää miettiä myös suurempia linjoja. Jos asumiskustannukset muodostuvat kohtuuttoman suuriksi, on harkittava muuttoa pienempään asuntoon. Vanhassa talossa asuvan on myös hyvä miettiä, onko rahaa mahdolliseen putkiremonttiin. Ota lisäksi huomioon, käykö talon kunnon ylläpitäminen ja pihan hoitaminen iän myötä ylivoimaiseksi.

Kiinnitä huomiota asumiskustannuksiin

Mieti, voisiko kotisi energiankulutusta nipistää. Onko saunan lämmettävä joka ilta, pattereiden hohkattava täysillä, television pauhettava yksinään, tiskatessa lotrattava koko ajan tai kodinkoneiden oltava jatkuvasti valmiustilassa?

Harkitse omaisuuden myymistä

Jos kesämökillä jaksaa olla ja virkistyy ja sitä on taloudellisesti mahdollista pitää, niin miksipä sitä myisi. Mutta jos tuntuu, että mökin hoitaminen käy kohtuuttomaksi tai rahat eivät riitä, asiaa on harkittava.

Auto on niin ikään kallis ylläpidettävä, mutta tuo vapautta liikkua. Muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuvalle se voi olla lähes välttämätön kulkuväline. Mutta jos julkisilla pärjää, tee laskelma, kumpi tulee kannattavammaksi.

Pienempää käyttörahaa voi saada karsimalla vuosien myötä kertyneitä tavarakasoja ja myymällä niitä kirpputorilla tai nettihuutokaupassa.

Kilpailuta sopimukset

On sähkösopimusta, on nettisopimusta, on puhelinliittymää, on vakuutuksia. Mieti ensin, ovatko kaikki sopimukset tarpeen. Vakuutusten on tietenkin hyvä olla kaikilla kunnossa, mutta tarpeettomista sopimuksista luopumalla voi säästää vuositasolla paljon.

Sopimukset kannattaa ehdottomasti kilpailuttaa säännöllisesti, parin-kolmen vuoden välein. Usein on niin, että kun on jonkin sopimuksen saanut aikaiseksi, niin se jää olemaan vuosikausiksi, vaikka kilpailutus ei vaadi nykyään kovin suurta vaivannäköä.

Keksi halpaa tekemistä

Ystäviä voi tavata ilman, että menee aina johonkin maksulliseen paikkaan. Myös monet tapahtumat ja luonnosta nauttiminen ovat täysin tai lähes ilmaisia. Jos päivät tuntuvat todella tyhjiltä, vapaaehtoistyö voi tuoda niihin sisältöä.

Tee itse

Eläkkeellä jää enemmän aikaa, ja jos osan siitä käyttää ruoanlaittoon, niin kuukauden ruokamenoista pystyy säästämään yllättävän paljon. Rupea siis kokkaamaan itse! Marjat ja sienetkin voi kerätä luonnosta pakastealtaan sijaan.

Hyödynnä alennukset

Eläkeläisten kannattaa selvittää ja hyödyntää kaikki alennukset ja etuudet, joita heille myönnetään. Lue esimerkiksi Studio55.fin vuoden takainen selvitys siitä, millaisia alennuksia suomalaiset liikenne- ja matkailualan yritykset tarjoavat ikääntyville ja eläkeläisille.

Kannattaa myös olla suunnitelmallinen: esimerkiksi juna-, bussi- tai laivalipuista voi saada alennusta etukäteen ostettuna. Kauppojen tarjoushintaiset tuotteetkin ehtii kerätä ostoskoriin päiväsaikaan ennen työssäkäyviä, ja leffaliput ovat niin ikään päivällä halvempia.

Tee isot hankinnat harkiten

Kodinkoneita hankkiessa hintavertailu kannattaa. Sama tuote voi olla eri kaupassa melkein eri hintasfäärissä. Hyödynnä myös alennusmyynnit.

Vuokraa huonetta tai kesämökkiä

Kodin huoneen vuokraamisesta matkailijoille vaikka Airbnb-majoitusvälityspalvelun kautta voi saada mukavasti lisätuloja. Muista kuitenkin, että esimerkiksi Helsingin Sanomissa toukokuussa 2014 ilmestyneen jutun perusteella tuotoista pitää maksaa verot. Yhtä lailla oman kesämökin vuokraamisesta ulkopuolisille voi saada mukavasti käyttörahaa.

Lähteenä haastattelun lisäksi: Arki eläkkeellä -opas (Kuluttajaliitto)

Lue myös:

    Uusimmat