Edessä köyhä joulu? Poimi kohtalotoverin vinkit selviämiseen!

Mistä voi saada apua, jos rahat eivät riitä ruokaan? Entä mitä niillä vähillä rahoilla kannattaa syödä? Hometalon takia koko irtaimistonsa jouluviikolla menettänyt ja silti viisi pientä lasta ruokkinut Asumisterveysliitto ry:n toiminnanjohtaja Hannele Rämö kertoo.

Hannele Rämö tietää, mitä on köyhä joulu: vuonna 1994 hän menetti omaisuutensa viikkoa ennen joulua ja joutui ruokkimaan viittä pientä lasta pakasteranskalaisilla ja käyttämään kaksosten vaippoina pyyheliinoja.

Nyt Rämö auttaa toisia asumisterveysongelmiin joutuneita Aste ry:n toiminnanjohtajana.

– Tänäkin vuonna useilla sadoilla suomalaisperheillä on edessään köyhä joulu. Pelkästään meidän liittomme tilastoissa on hieman yli 400 vaikeassa homeloukkutilanteessa olevaa perhettä, Rämö kertoo.

Kirkko ja järjestöt auttavat

Mistä apua sitten saa?

– Paras paikka on kirkko eli seurakunnat, Rämö sanoo.

Myös järjestöjen, kuten Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin, puoleen kannattaa kääntyä.

– Monet muutkin vapaaehtoisjärjestöt keräävät joulupaketteja köyhille. Jos tällaisesta mahdollisuudesta tiedetään, ihmiset kyllä auttavat, Rämö sanoo.

– Myös kunnalle voi esittää toivomuksia sosiaalitoimen kautta.

Rämö muistuttaa, että apua ei saa juuri milloinkaan pyytämättä. Kynnys sen hankkimiseen on ylitettävä itse, tuntui se kuinka alentavalta tahansa.

Säästä tekemällä itse

Jotenkin vähäiset rahat ja ruoka pitäisi myös saada riittämään. Rämö neuvoo, että itse tehtynä kaikki on aina paljon edullisempaa.

– Kun meillä oli vaikeaa, leivoimme itse leivät. Söimme myös paljon pataruokia. Broilerinkoivet olivat tosi edullisia, niitä jauhettiin kyllästymiseen asti.

– Kinkkuun ei ollut varaa, joten jouluna pöydässä oli pieni köntti lihaa, ehkä porsaan kylkipala. Kokolihaa ei ostettu eikä käyty ulkona syömässä.

Mitä vähemmän ruokaa menee hukkaan, sitä parempi: Rämön perheen pakastin oli aina täynnä, koska siellä tähteet säilyivät.

Joskus apu voi myös löytyä ihan läheltä.

– Minulla oli aivan ihana anoppi, joka auttoi niin lastenhoidossa kuin ruoissa. Lisäksi hän kutoi paljon, lapsilla oli aina jaloissa villatöppöset ja kädessä tumput.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä

Lue myös:

    Uusimmat