Jos alkoholia ei olisi, masennuksesta kärsisi huomattavasti harvempi ihminen. Näin arvioi päihdetyöhön erikoistunut sairaanhoitaja Veli Järvenkylä.
– Jos alkoholia ei olisi, suurin osa masennuksesta todennäköisesti katoaisi – erään kuulemani arvion mukaan jopa 90 prosenttia. Luku on ehkä jossain määrin hatusta heitetty ja provosoiva, mutta siinä piilee totuuden siemen, Veli Järvenkylä sanoo.
Alkoholi ja masennus kulkevat voimakkaasti käsi kädessä.
– Jos alkoholin kanssa on paljon ongelmia, se aiheuttaa välillisesti masennusta: perhekriisejä, taloudellisia kriisejä ja työttömyyttä. Ne kaikki lisäävät psyykkistä kuormitusta.
– Toisaalta alkoholia myös pidetään yleisesti ikään kuin masennuksen lääkkeenä. On hyvin suomalainen tapa hoitaa itseään ja ahdistustaan alkoholilla, joka nostaa tilapäisesti vireystilaa, Järvenkylä selittää.
Suurimmat kansantaudit
Alkoholi- ja päihdeongelmat ylipäänsä kuuluvat kansainvälisessä ICD:n tautiluokituksessa molemmat psykiatrisiin sairauksiin.
– Suomen kansantauti numero yksi on masennus. Alkoholi tulee vahvana kakkosena. Kun alkoholin takia masennuksesta, tuskatiloista ja jopa harhoista kärsivät ihmiset hakevat apua, heille pitäisi sitä tarjota.
– Psykiatrisesti ongelmaa ei voida ratkoa ennen kuin addiktin putki on saatu katkaistua ja hän on ollut hetken ilman päihteitä. Vasta sitten voidaan selvittää, loppuuko oireilu, kun alkoholin käyttö loppuu, Järvenkylä sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva
Uusimmat
-
06:01
Maria-Anca haki Suomen kansalaisuutta heti kun tiukennuksista ilmoitettiin – kertoo nyt miksi
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
Lataa lisää