Ammattilainen vinkkaa: Näin et jää seinäruusuksi!

Kehonkielen valmentaja Niina Sainius rohkaisee suomalaisia aloittamaan keskusteluita ja jopa lähtemään juhliin yksin.

Moni jännittää esiintymistä, mutta ongelmaa voi olla myös ylipäänsä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Esimerkiksi juhlissa ujo ja epävarma vieras saattaa helposti jäädä syrjään hauskanpidosta. Kuinka voi välttyä jäämästä seinäruusuksi, kehonkielen valmentaja Niina Sainius?

Sainius kehottaa kehumaan keskustelukumppaniaan.

– Hyvä tapa aloittaa keskustelu on tehdä positiivinen huomio keskustelukumppanista. Ei myöskään kannata pelätä "tyhmiä kysymyksiä", Sainius sanoo.

– Jos paikalle on tullut yksin, sen voi reilusti kertoa. Suomalaiset murehtivat liikaa epäonnistumista ja hylätyksi tulemista. Mitä sitten, jos ensimmäisen ihmisen kanssa ei synkkaakaan? Ehkä jo seuraavan kanssa onnistaa.

Sainiuksen mielestä sosiaalisen kanssakäymisen kannalta voi itse asiassa olla jopa parempi, jos juhlimaan lähtee ilman tuttua ja turvallista kaveria.

– Minun mielestäni melkein parasta on mennä tilaisuuksiin yksin – ikinä ei tiedä, millaisia upeita keskusteluja silloin pääsee käymään.

Studio55.fi

Kuva Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat