Aira Samulinin tytär laitoshoidossa jo lähes 50 vuotta – Skitsofrenia ajoi Pirjon itsemurhayrityksiin

Aira Samulinin tytär Pirjo on ollut skitsofrenian takia laitoshoidossa lähes 50 vuotta. Lupaava tulevaisuus vaihtui harhamaailmaan ja itsemurhayrityksiin. Äidin on ollut vaikea katsoa sairautta.

Aira SamulininPirjo-tyttärellä oli murrosiässä kaikki avaimet menestykseen.

– Pirjo oli luokan priimus – lahjakas, iloinen, miellyttävä ja kuvankaunis. Sekä opettajat että oppilaat pitivät hänestä. Vapaa-ajallaan hän tanssi ja esiintyi muotinäytöksissä, Aira kertoo.

Merkit vaikeuksista alkoivat viattomasti.

– Pirjo halusi mennä silmälääkärille. Vaikka mitään vikaa ei löydetty, Pirjo sanoi, että varmasti siellä jotain on.

Ja jotain siellä oli – näkyjä, joita kukaan muu ei voinut nähdä. Se selvisi, kun Pirjolla 16-vuotiaana todettiin skitsofrenia.

Eliminoi ensin harhat pois

Tyttö itse oli ollut varma sairastavansa vakavaa mielisairautta jo 12-vuotiaana.

– Pirjo näki kauhukuvia, mutta onnistui jotenkin eliminoimaan harhat pois. Hän ajatteli, että tämä ei voi olla totta, tämä vain näyttää tällaiselta, Aira kertoo.

Airalle tyttären diagnoosin vakavuus ei heti selvinnyt, koska 1960-luvulla potilaiden intimiteettisuoja oli nykyistä tiukempi.

– Luulin, että kyse on ohimenevistä murrosiän vaikeuksista. En todellakaan osannut odottaa mitään tällaista. Epätietoisuus säilyi ainakin vuosikymmenen.

Myöhemmin Aira kysyi tyttäreltään, miksei hän ollut kertonut totuutta äidilleen.

– Hän ei ollut raaskinut. Pirjo oli aina ollut vahva eikä valittanut mistään. Luonteemme olivat niin samanlaiset kuin vain olla voi.

Laitoshoitoon omasta toiveesta

Koska selviytyminen yksin osoittautui mahdottomaksi harhakuvien vahvistuessa entisestään, Pirjo määrättiin laitoshoitoon.

– Hän toivoi itse pääsevänsä sinne. Hän ei halunnut elää, koska tiesi oman tilanteensa. Laitoksessa hänet pystyttiin pitämään elossa.

Laitoshoidossa Pirjo on myös pysynyt 16-vuotiaasta aina tähän päivään eli 65-vuotiaaksi asti. Lyhyet kotihoitojaksot eivät ole onnistuneet, koska Pirjo yritti niiden aikana riistää henkensä.

– Kun kysyin häneltä, miten hän olisi raaskinut jättää meidät taakseen, hän vastasi: "Minä olisin tullut kohta takaisin". Skitsofreenikolla äänet ottavat vallan ja kertovat mitä tahansa, Aira sanoo.

Kirkkaat hetket ohimeneviä

Läheisen sairautta on tuskallista katsoa.

– Tuntuu kuin jokin koko ajan veisi Pirjoa pois – jokin niin voimakas, ettei se anna hänen sallia mitään, mikä hänet parantaisi. Pirjo on kieltäytynyt esimerkiksi tarjoamastani kotisairaanhoitajasta.

– Kun skitsofrenia menee oikein pahaksi, sairastuneen suusta tulee sellaista kieltä, joka ei ole tämän maan päältä. Sellaista, joka merkitsee jotain vain jossakin toisessa paikassa, Aira sanoo.

Tämän takia skitsofreenikon kanssa keskustelukin on oikeastaan vain läsnäoloa.

– Pirjolla on kyllä jatkuvasti pieniä, kirkkaita hetkiä, mutta yhtäkkiä hän katoaa taas jonnekin aivan muualle.

Isällä ja tädillä sama sairaus

Sitä, mistä Pirjon skitsofrenia tuli, ei kukaan voi varmasti tietää.

– Pirjon isä ja isän sisko sairastivat skitsofreniaa, samoin kuin heitä edeltäneet sukupolvet, Aira kertoo.

Pirjo myös oli pienestä pitäen herkkä ja taiteellinen.

– Skitsofrenia tulee hieman herkemmin luoville, mielikuvituksellisille ja herkille ihmisille – sellaisille, jotka ovat hyviä muille eivätkä näytä sisuaan. Toisaalta, olen itse aika lailla samanlainen, eikä minua ole koskaan 85-vuotisen elämäni aikana tarvinnut hoitaa laitoksessa. Ei näitä asioita voi siis oikein tietää, Aira sanoo.

Tanssi lähti Pirjosta

Yksi asia säilyi Pirjon elämässä pitkään sairaudesta huolimatta: tanssi.

– Hän kilpaili lajissa palkintosijoille asti vielä silloinkin, kun ei enää pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. Silloin aloin ajatella, että lievistä mielenterveysongelmista kärsiville tanssi voisi olla terapeuttinen, ennalta ehkäisevä ja vaikeiden aikojen yli auttava harrastus.

Tuosta ajatuksesta lähti Airan elämäntyö.

– Pirjon ympärille syntyi ryhmä Rytmikkäät mannekiinit, joka jatkui tanssikouluna. Olen tehnyt mielenterveystyötä tanssin avulla nyt 50 vuotta.

"Tähän ei ole sanoja"

Asian käsittely ei ole poistanut siitä aiheutuvaa surua.

– Tähän sairauteen ei ole sanoja. Niitä ei vain löydy.

– Totta kai olen ajatellut, miten loistava tulevaisuus Pirjolla olisi voinut olla. Mutta mistä kukaan tietää, etteikö jotain vieläkin pahempaa olisi tapahtunut ilman tätä, Aira sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat