Vaihdevuodet iskivät 28-vuotiaana – vaivat piinasivat vuosia

Tuulikki oli alle kolmekymppinen, kun hänellä alkoivat vaihdevuodet. Tuulikki kärsi useita vuosia runsaista vuodoista, joita ei saatu kuriin yhdistelmäpillereillä. Viime syksynä hän löysi vihdoin avun hormonikierukasta.

Tuulikki* tuli äidiksi jo 19-vuotiaana. Ensimmäinen lapsi syntyi 70-luvun lopussa ja kaksi seuraavaa 80-luvun puolella. Tuulikki on kiitollinen, että hankki lapset nuorena, sillä vuoden 1986 jälkeen se ei olisi ollut enää mahdollista.

Tuulikki oli 28-vuotias, hänen kuukautisensa loppuivat. Raskauden mahdollisuus suljettiin pois, ja kuukautisia yritettiin käynnistää keltarauhashormonilla. Se ei kuitenkaan auttanut. Verikokeista huomattiin, että sukupuolihormonien määrä on laskenut.

– Melko pian minulle sanottiin, että kiitä Luojaasi, että olet hankkinut lapset. Enää et niitä saisi. Steriiliys tuli hetkessä, Tuulikki muistaa.

– Lääkäri totesi kuitenkin, että minun ikäiseni naisen kuuluu vuotaa. Sain hormonivalmistetta, jonka avulla kuukautiset tulivat kerran kuukaudessa.

Kuukautisten poisjäämisen syytä yritettiin selvittää edelleen. Tuulikilta otettiin useita verikokeita.

– Kun menin kuvauttamaan päätäni, hoitaja kysyi, mihin leikkaukseen olen menossa, kun minusta on imetty niin paljon verta. Kerroin, että yritetään vain löytää syytä kuukautisten loppumiseen. Pää kuvattiin, mutta aivoissakaan ei näkynyt mitään, mikä olisi vaikuttanut hormonitasapainoon, Tuulikki kertoo.

Luonnonoikku

Kolmen vuoden ajan Tuulikki kävi silloin tällöin tutkimuksissa. Paikalliset lääkärit levittelivät käsiään tässä luonnonoikuksi kutsumansa naisen tapauksessa.

– Paikallinen naislääkäri totesi, että olen menneen talven lumia. Se ei ollut mukavaa, Tuulikki toteaa.

Pään tietokonekuvausten jälkeen lopulliseksi diagnoosiksi varmennettiin ennenaikaiset vaihdevuodet. Sen aiheuttamaa hormonivajausta alettiin korvata lääkityksellä.

– Hormonihoitoa saadessani hormonit olivat Kelan korvauksen alaisia vuoteen 2008 asti, jolloin täytin 50 vuotta. Hormonivalmisteet luetaan apteekkivalmisteissa sukurauhasten vajaatoiminnan piiriin, Tuulikki selvittää.

Kovat vuodot

Tuulikki kävi useaan otteeseen yksityislääkärillä, joka kokeili hänelle erilaisia yhdistelmäpillereitä. Alkuun Tuulikin olo oli ihan hyvä, mutta muutaman vuoden päästä hänellä alkoivat kovat vuodot. Kun lääkettä vaihdettiin, vuodot vain pahenivat ja jouduttiin palaamaan lähtöruutuun.

– Vuoto tuli säännöllisesti kerran kuussa ja kesti seitsemän päivää. Hormonipilleri otettiin joka ilta jokaisena kuukauden päivänä. Reseptissä luki ”hikoilun oireisiin”, vaikka hikoilua ei koskaan ollutkaan, vaan pelkästään vuotohäiriötä, Tuulikki kertoo.

Iän myötä vuodot äityivät pahemmiksi ja hemoglobiini laski. Tuulikille tuli anemia. Hän sai rautalääkekuureja ja rautaa vahvistavaa ruokavalio-ohjeistusta. Hiljalleen usean kuukauden aikana hemoglobiini korjautui ennalleen.

Kovat vuodot alkoivat kuitenkin rajoittaa sosiaalista elämään ja haitata arkea. Töissä Tuulikki käyttää valkoista asua ja sai pelätä sen värjäytyvän.

– Tamponia ei voinut käyttää, koska se ei olisi estänyt vuotoa. Piti käyttää kunnon vaippatoppauksia. Käveleminenkin oli vaikeaa, kun tunsi vuodon tulevan, Tuulikki kuvailee.

– Kärsin myös päänsärystä ja paino alkoi nousta. Kysyin lääkäriltä, voiko ylipaino johtua hormonipillereistä. Lääkäri vastasi vain, että kaikkihan on mahdollista.

Hormonikierukka apuun

Tuulikki kärsi runsaista vuodoista vuosia. Vihdoin yksi terveydenhoitaja ehdotti hormonikierukan ottamista.

Viime syksynä Tuulikki marssi taas kerran yksityiselle gynekologin vastaanotolle. Hän oli jo kyllästynyt siihen, ettei vuotoja saatu kuriin. Nyt hän halusi kokeilla hormonikierukkaa, ja lääkäri suostui kirjoittamaan määräyksen.

– Hormonikierukka asennettiin tammikuussa. Aluksi jännitti, mutta pelko oli turhaa. Alkuhankaluuksien jälkeen kaikki on sujunut hyvin, enkä antaisi sitä enää pois, Tuulikki toteaa.

Pieni tiputteluvuoto kierukan asentamisen jälkeen oli pieni harmi kaiken muun koetun päälle. Kierukka asettui noin puolessa vuodessa, ja nyt kaikki on hyvin. Tuulikin yleisvointi on parantunut, sillä rauta-arvot ovat kohdallaan.

– Muuta hormonivalmistetta en enää tarvitse. Iästäni johtuen nyt tulevat "kuumat aallot" ovat ihan siedettäviä, enkä aio enää ottaa mitään pillereitä vastaan, Tuulikki sanoo.

Joskus Tuulikki miettii, miksei vaatinut jo aiemmin hormonikierukkaa. Hän toivoo, että hormonikierukasta annettaisiin enemmän tietoa yhtenä hoitovaihtoehtona. Varsinkin siinä tapauksessa, jos pillereistä ei ole apua.

*) Nimi muutettu

Juttu julkaistu alunperin kesäkuussa 2013.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat