Sadun parisuhde päättyi karmaisevasti: Mies paljastui naimisissa olevaksi perheenisäksi

Satu* eli tietämättään pelkille valheille perustavassa seurustelusuhteessa kahden vuoden ajan.

Sadun ja Markon* suhde sai alkunsa, kun pari tapasi ravintolassa. Marko teki tuttavuutta Sadun kanssa koko illan, ja lopulta Satu myöntyi antamaan miehelle puhelinnumeronsa.

Treffit sovittiin, ja yllätyksekseen Satu huomasi kiinnostuvansa miehestä.

– Huomasin, että meillä oli paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita, joista jutella. Siitä se suhde alkoi.

Marko kertoi olevansa virallisesti naimisissa, mutta sanoi suhteen kuolleen jo kauan sitten. Vaimo asui Ruotsissa, eikä pari ollut missään tekemisissä toistensa kanssa. Lapsia avioparille ei Markon mukaan ollut siunaantunut. Marko kertoi vaimonsa kärsineen lapsettomuudesta.

Tapailua useasti

Sadun ja Markon suhde syveni nopeasti. Pari tapasi toisiaan useita kertoja viikossa.

– Asuin itse kerrostalossa kaupungissa, ja Marko sadan kilometrin päässä maatilalla. Hän ajoi luokseni kolme kertaa viikossa, kun sai järjestettyä vapaata, Satu kertoo.

Ensimmäinen puoli vuotta kului rakkauden huumassa. Pikkuhiljaa Satua alkoi kuitenkin kiinnostaa, millaisessa talossa Marko oikein asui.

– Otin asian puheeksi, ja Marko paljasti vanhempiensa asuvan samalla maatilalla. Hän sanoi, ettei hänen isänsä hyväksynyt Markon uusia naisia, siksi hän ei voinut viedä minua kotiinsa. Hyväksyin selityksen.

Yhteisen elämän suunnittelua

Suhteen edetessä pariskunta alkoi suunnitella yhteen muuttamista ja lasten hankkimista.

– Marko oli silloin melkein 50-vuotias ja itse taas olin nuorempi, joten aloimme ajatella, miksemme hankkisi yhdessä lapsia, kun se kerran oli mahdollista. Aloimme etsiä meille sopivaa asuntoa ja kävimme useissa asuntonäytöissä. Suunnittelimme jo tulevalle lapsellemme nimeä.

Seurustelua oli kestänyt vuoden, kun Marko jäi kiinni erikoisesta valheesta.

– Kysyin häneltä, miksei hän ollut edellisenä päivänä vastannut puhelimeen, ja hän kertoi olleensa messuilla. Tarkistin asian, ja kävi ilmi, että messut olivat olleet jo kaksi kuukautta sitten. Marko sitten sanoi olleensa kaverinsa mökillä. Hän sanoi, ettei minulle voinut kertoa totuutta, koska suutuin ryyppyreissuista heti.

Yhteinen matka peruuntui

Koitti syksy, ja oudot tapahtumat seurasivat toisiaan.

– Marraskuussa pesukoneeni hajosi, eikä kerrostalossa ollut pesutupaa. Kysyin Markolta, voisiko hän pestä pyykkini. Hän vastasi vihaisena, ettei hän naisten pyykkejä alkaisi pestä. Silloin ihmettelin, että miten hän kehtasi olla niin ilkeä. Olimme seurustelleet puolitoista vuotta, ja sen kerran kun olisin tarvinnut apua, hän kieltäytyi.

Suhde sai kuitenkin piristeen, kun Marko ehdotti uudeksivuodeksi yhteistä risteilyä. Satu innostui ehdotuksesta, eihän pariskunta ollut vielä koskaan reissannut yhdessä missään. Kun matkan varaaminen kävi ajankohtaiseksi, Marko kuitenkin perui koko jutun.

– Hän sanoi, ettemme voisi lähteä risteilylle, sillä hän olikin varannut etelänmatkan samalle kuulle kaverinsa kanssa, eikä hän voisi tehdä kahta matkaa kuukaudessa.

Epäilykset kävivät toteen

Kului pari kuukautta, ja Satu ehdotti miehelle uudestaan risteilyä. Marko kieltäytyi ja selitteli lumitöitä olevan niin paljon, ettei hän voinut lähteä.

– Silloin ajattelin, että on tämä aika uskomatonta, että olemme olleet kohta kaksi vuotta yhdessä, eikä mies ole kertaakaan yöpynyt luonani emmekä ole koskaan käyneet yhdessä missään. Soitin kaverilleni ja kysyin, miten saisin varmistettua, ettei Markolla ollut vaimoa.

Numeropalvelun kautta Satu sai selville, ettei Marko asunut talossaan yksin. Samassa osoitteessa asui myös nainen.

– Kysyin heti Markolta, kuka nainen oikein oli, mutta mies ei myöntänyt mitään. Hän sanoi kyseessä olevan vanha juttu.

Seuraavaksi Satu laittoi viestin naiselle. Hän kysyi, oliko tämän Markon vaimo. Pian puhelin piippasi vastaukseksi.

– Viestissä luki, että hän on kyllä Markon vaimo ja asuu Markon kanssa. Siinä luki myös, että heillä on kaksi lasta. Kerroin hänelle, että olen tapaillut hänen miestään kaksi vuotta ja kysyin, haluaisiko hän tavata ja jutella. Hän vastasi, ettei hän halua jutella tuollaisten naisten kanssa ja sulki puhelimen.

Valheista jäi pysyvät jäljet

Sadulle totuus Markosta tuli suurena järkytyksenä. Samoin tulivat viestit, jotka Satu pian sai Markolta.

– Hän uhkaili minua haulikolla, koska olin kertonut suhteestamme vaimolle.

Pian miehen käytös kuitenkin muuttui jälleen, ja hän yritti lepytellä Satua. Hän totesi, ettei enää rakastanut vaimoaan ja halusi jatkaa suhdetta Sadun kanssa.

– Marko vain jankutti, että kyllä hän voisi edelleen käydä luonani, jos en vain kertoisi hänen vaimolleen tapaamisista. Hän sanoi jopa maksavansa minulle rahaa, jos vain saisi tulla luokseni.

Kun Marko viimein uskoi, ettei Satu halunnut enää tapailla, totesi hän antavansa anteeksi Sadulle sen, että tämä oli kertonut suhteesta hänen vaimolleen. Satu ei voinut uskoa korviaan.

– Hän petti vaimoaan kaksi vuotta ja valehteli minulle kaikesta. Ja silti hänen mielestään suurin synti kaikessa oli se, että minä olin mennyt paljastamaan pettämisen vaimolle. Hän pilasi elämästäni kaksi vuotta, ja viimeksi kun kuulin hänestä, hän jatkaa elämäänsä vaimonsa kanssa ja on hankkinut uuden sivusuhteen.

Satu kertoo toipuneensa tapahtuneesta pikkuhiljaa. Enää hän ei ajattele asiaa joka päivä. Aika auttoi toipumisessa ja keskustelu ystävien kanssa.

– Hain keskusteluapua myös turvakodista, mutta kävin siellä vain kerran. Minun annettiin siellä ymmärtää, että olin itse syyllinen tapahtuneeseen. Kyllä minulla tyhmä olo olikin. Olin itse täysin mukana suhteessa. Nyt olen kuitenkin jo ymmärtänyt, ettei tapahtunut ollut minun vikani.

*)nimet muutettu

Studio55.fi/Tuuli Lindgren

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat