Ritva kertoo: Tällaista on työni selvänäkijä-meediona

Turkulainen Ritva Koskinen löysi oman kutsumuksensa henkimaailman ympäriltä.

Selvänäkijä-meedioksi itseään kutsuva Ritva Koskinen on opiskellut muun muassa kirologiaa, astrologiaa ja grafologiaa. Hän on kouluttautunut myös suggestioterapeutiksi sekä meedioksi. Kiinnostus henkistä maailmaa kohtaan löytyi 80-luvun alussa, kun Ritva alkoi sairastella.

– Koin silloin, että minulla oli kutsumus johonkin henkiseen toimintaan ja aloin tutustua eri uskontokuntiin. Kaikissa oli omat hyvät puolensa, mutta mikään ei tuntunut minulle täysin oikealta.

Eräässä seurakunnan tapahtumassa Ritva sai kuitenkin oivalluksen ja päätti ryhtyä opiskelemaan. Ritva pääsi muun muassa Suomen Spiritualistisen Seuran koulutukseen, jossa hän kouluttautui meedioksi.

– Sain sieltä loppuvaiheessa stipendin ja pääsin Englantiin viikon kurssille. Siellä, vuonna 1994, minut nostettiin ensimmäistä kertaa lavalle toimimaan meediona.

Mutta mikä meedion ja selvänäkijän ero sitten oikein on?

– Meedio on kanava henkimaailmaan. Yleisötilaisuuksissa kohdistan saamani energian jollekin ihmiselle tai suuntaan, mistä se tulee. Alan kysellä esimerkiksi, onko yleisössä istuvan isä henkimaailmassa. Sitten välitän hänelle viestejä. Kerron hänelle asioita, joita hän ei ole välttämättä sanonut kenellekään ääneen. Se on eräänlaista uskonvahvistusta, Ritva selittää.

Nykyään Ritva kertoo nousevansa lavalle enää muutamia kertoja vuodessa.

– Meedion työ on hyvin rankkaa ja vaatii minulta paljon.

Kyky löytää kadonneita

Selvänäkijänä Ritva toimii enemmän, vaikka kertookin ottavansa asiakkaita vastaan enää hyvin harkitusti. Aktiivisimmat vuodet ovat jo takana.

– Aiemmin kiersin Suomea paljonkin. Siinä huomasi, miten paljon alueellisia eroja ihmisissä oli.

Siinä missä Itä-Suomessa murehdittiin usein veloista, pohjoisessa taas Ritva tapasi paljon leskeksi jääneitä nuoria naisia. Turussa taas esille nousivat enemmän työpaikkakiusaamiseen ja -jaksamiseen liittyvät ongelmat.

Kahdenkymmenen vuoden aikana Ritva kertoo huomanneensa, että hänellä on kyky löytää kadonneita esineitä ja ihmisiä. Tarkkaa osoitetta hän ei voi välttämättä antaa, mutta osuvia vihjeitä kylläkin.

– Minun puoleeni käännytään usein, kun ihmisiä katoaa. Esimerkiksi kun Turussa katosi vanhempi mies ja omaiset kääntyivät puoleeni, he miettivät miten jakautuisivat eri paikkoihin etsimään kadonnutta. Silloin sanoin heille, että istukaa nyt alas rauhassa ja sytyttäkää kynttilät, nyt ei ole aika hötkyillä. Paria päivää myöhemmin mies löytyi hukkuneena Aurajoesta. Miehen vaimo kiitti minua myöhemmin siitä rauhasta, jonka olin voinut antaa hänelle.

Selvänäkijä ei tee päätöksiä asiakkaan puolesta

Ritva kuitenkin painottaa, ettei hän selvänäkijänä ole kanava, jonka kautta voi selvitellä menneitä asioita, jotka ovat jääneet selvittämättä. Hän ei myös tee päätöksiä asiakkaan puolesta.

– En koskaan sano, pitäisikö asiakkaan valita tumma vai vaalea tai pitäisikö hänen erota vai ei. Yritän tukea ihmistä hänen huolissaan ja murheissaan. Yritän myös aina tuoda esille myönteisiä asioita, joita asiakkaalle on tulevaisuudessa tulossa.

Tulkinnassaan Ritva käyttää apuvälineitä, jos siltä tuntuu. Välttämättömiä ne eivät kuitenkaan ole.

– Selvänäkijä toimii alemmalla tasolla kuin meedio, hän tulkitsee ihmistä tämän aurassa. Tulkitsen usein kättä, mutta en aina. Saatan myös käyttää kortteja, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Saan tiedon itselleni muutenkin.

Ei helpon rahan perässä

Ritva uskoo saaneensa lahjansa sukunsa kautta.

– En minä koskaan erityisesti halunnut selvänäkijäksi. Koen, että minut asetettiin tähän tehtävään. Suvussani on aina ollut herkkävaistoisuutta ja selvänäköisyyttä. Näistä asioista on aina puhuttu ja näkymättömän maailman olemassaolo on hyväksytty.

Silti Ritva sanoo koulutuksen olevan tärkeä asia selvänäkijöillekin.

– En tee tätä sen takia, että pysyisin leivässä vaan enemmän harrastuspohjalta. Luotan näissä asioissa koulutukseen. Itseoppineita selvänäkijöitä on liikaa. Helposti lähdetään helpon rahan perään, mutta henkiparantaminen ei ole rahan kanssa tekemisissä ollenkaan, Ritva toteaa.

Studio55.fi/Tuuli Lindgren


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat