Puolison alistamana 40 vuotta: Kuolemanpelko sai viimein pakenemaan

Essi avioitui nuorena itseään kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa. Mies otti heti määräysvallan ja onnistui neljän vuosikymmenen aikana alistamaan Essiä monin eri tavoin. Viimein Essi sai riuhtaistua itsensä irti suhteesta ja alkoi tutustua uudelleen itseensä.

Essin* ollessa 14-vuotias hänen luokkaansa opetti jonkin aikaa kymmenisen vuotta vanhempi miesopettaja, johon kaikki tytöt olivat tavattoman ihastuneita.

Kului neljä vuotta, ja Essi sai yhteydenoton tuolta miesopettajalta. He alkoivat tapailla, ja vuoden seurustelun jälkeen pari vihittiin. Arkielämään toi omat haasteensa se, että nuoripari asui osittain miehen vanhempien kanssa.

– En ollut suosittu appivanhempien silmissä. Anoppi oli varakkaasta suvusta, ja minä olin vain karjalaisevakko. Minua hävetti, ja yritin muokata itseäni miellyttääkseni miestäni ja hänen perhettään, Essi myöntää.

Essi kertoo miehen vaatineen, että hänen pitää opiskella. Essi hoitikin opintonsa ja sai vakituisen työn 22-vuotiaana. Pariskunnalle syntyi kolme lasta, joiden myötä Essi sai elämäänsä muuta ulottuvuutta kuin työnteko.

Seurusteluajasta lähtien mies alkoi pikku hiljaa rajoittaa Essin elämää. Essi ei saanut enää tavata ystäviään, sukulaisiaan, eikä lopulta vanhempiaan.

– Se tuntui pahalta, mutta mies osasi perustella kantansa hyvin. Luotin mieheeni ja uskoin, kun hän sanoi vanhempieni olevan uhka avioliitollemme, Essi sanoo.

Essin lapsuudenperheeseen kuului neljä jäsentä, ja heillä oli hyvät välit keskenään. Seurusteluaikana Essin mies käyttäytyi mukavasti, ja vanhemmat pitivät vävystään. Essin mukaan hänen miehensä oli kuitenkin kiinnostunut saamaan vanhempien kotitilan itselleen.

Pitkän tahtojen taistelun jälkeen Essin äiti piti pintansa, eikä suostunut luopumaan kodistaan. Essi ei nähnyt vanhempiaan 18 vuoteen.

– Elimme lopulta täydellisessä eristyksessä. Sanotaan, että kun on myrskyn silmässä, ei näe omaa tilannettaan. Takaraivossa kuitenkin piili ajatus, että tämä ei ole oikein, ja olin onneton, Essi toteaa.

Silmät aukenevat

Essin mukaan eristäytyminen loi pohjan sille, että muu alistaminen pystyi toteutumaan. Mies käytti niin fyysistä kuin henkistä väkivaltaa sekä taloudellista valtaa.

– Minä kävin töissä, mutta mies piti pankkikirjani itsellään. Minua nolotti ja pelotti pyytää rahaa häneltä. Minulle ei jäänyt mitään yksityistä. En uskaltanut kirjoittaa tai puhua kenellekään, Essi tunnustaa.

Vuodet kuluivat, ja lapset muuttivat pois kotoa. Myös mies oli paljon pois kotoa, appi kuoli ja Essi jäi huonokuntoisen anopin kanssa kahden. Essillä oli vihdoin aikaa ajatella.

Hän päätti ajaa ajokortin. Siitä syntyi hirveä sota, mutta Essi piti päänsä, ja ajokortti raotti hiukan ovea vapauteen. Ratkaisevan askeleen Essi sai otettua kuultuaan koskettavan radio-ohjelman.

– Radiosta tuli ohjelma Kiusaaja kotonani, ja kuuntelin sitä melkein shokissa. Sehän kertoi minun elämästäni. Se oli ensimmäinen silmien avaus 40 vuoteen, Essi huokaa.

Essi haki lisää tietoa kirjoista. Hän alkoi jutella naapurin kanssa ja uskaltautui tämän kanssa lenkille. Tapaamiset piti pitää salassa mieheltä. Naiset sopivat, että jos miehen auto on pihassa, he eivät ole tuntevinaan toisiaan. Lenkkipolulla Essi sai vihdoin puhua ja purkaa raskasta taakkaansa.

– Elämä jatkui, ja opin pelaamaan peliä. Elin tavallaan kaksoiselämää. Opin ajan myötä pimittämään asioita, jotta säästyin lyönneiltä, Essi toteaa.

Viimeinen pisara

Noin kymmenen vuotta sitten Essi haki avioeroa. Hän toteaa, ettei olisi varmaan kyennyt siihen rauhallisissa olosuhteissa, mutta yksi dramaattinen ilta ajoi Essin lopulliseen päätökseen.

Essi kertoo, että miehellä oli tapana ohjailla hänen työtään. Kerran Essi ei suostunut miehen työpaikkaansa liittyvään vaatimukseen. Syntyi kova riita, ja mies kävi Essiin käsiksi.


– Tavallisesti hän mukiloi minua aikansa, kunnes sai minut itkemään. Nyt se jatkui tuntikausia. Mies yritti litistää minua huonekaluilla seinää vasten ja kuristaa kaulaliinalla. Se oli huoneesta toiseen juoksemista. Yritin paeta ikkunasta, mutta mies sai nilkastani kiinni, Essi kuvailee.

Vihdoin Essi pääsi livahtamaan ulos. Hän juoksi talvipakkasessa paljain jaloin. Liiketunnistimet sytyttivät pihavalon toisen jälkeen valaisten pakenijan. Taakseen katsomatta Essi pinkoi naapuriin. Ovi oli lukossa, mutta naapurin jälkikasvu löytyi pian tieltä koiraa ulkoiluttamasta.

Essi sai kyydin poliisiasemalle. Hän ei enää palannut kotiinsa, vaan majoituttuaan pari päivää lapsellaan vuokrasi itselleen asunnon.

– Ensimmäistä kertaa olin repäissyt itseni irti ja rikkonut mieheni valtaa vastaan. Minut valtasi hirvittävä pelko. Mitä nyt? Tulevaisuus oli kuin musta aukko, mutta menneeseen ei ollut enää paluuta, Essi kertoo.

Essi haki avioeroa. Mies ei eroa halunnut ja sai kerran Essinkin epäröimään. Lopulta ero myönnettiin oikeudessa, jonne mies ei edes ilmaantunut. Essi tunsi suurta helpotusta.

– Kun olen jälkeenpäin lukenut lehdestä perhesurmista, olen tajunnut, että olisin hyvin voinut olla yksi heistä. Miehelläni oli aseita, ja olen usein katsonut pyssyn piippuun. Juosta en voinut, koska pelkäsin miehen ampuvan selkään. Viimein kuolemanpelko sai minut pakenemaan, Essi toteaa.

Oma elämä takaisin

Oman elämän aloittaminen ei käynyt käden käänteessä. Työterveyslääkärin vastaanotolla Essillä todettiin korkea verenpaine, ja tämä kertoi elämänmuutoksestaan.

– Terveydenhoitaja kirjoitti lähetteeseen, että ”on kokenut ankaraa väkivaltaa”. Silloin tuntui pahalta. Mietin, että mitähän mieheni sanoisi tietäessään, että kerron tällaisia paljastuksia elämästämme, Essi muistaa.

Essi kävi sekä psykologin että psykiatrin vastaanotolla, ja hänellä todettiin keskivaikea masennus. Vuoden terapia ja mielialalääkitys sekä normaalit ihmiset ympärillä auttoivat Essiä pääsemään jaloilleen.

Essi ei ole tavannut entistä miestään seitsemään vuoteen, ja kaikki siteet tähän ovat nyt poikki. Essi vaihtoi sukunimensäkin.

– Olen antanut miehelleni anteeksi, itseni takia. En kanna sitä taakkaa enää. Surettaa kuitenkin asiat, joita ei pysty korjaamaan. Vanhempani eivät oppineet tuntemaan lapsiani. Elämässä olisi ollut mahdollisuuksia, mutta ne jäivät käyttämättä, Essi harmittelee.

Kun miehen kontrolli loppui, Essi nautti viimeisistä työvuosistaan aina eläkkeelle jäämiseen saakka. Essi on ruvennut pikku hiljaa elvyttämään vanhaa maalausharrastustaan sekä ottanut yhteyttä ystäviinsä ja sukulaisiinsa.

Elämään tuovat sisältöä myös lastenlapset, kirjat ja teatteri. Essi nauttii siitä, että saa lukea, tavata ihmisiä ja nauraa ilman, että häntä etukäteen ohjeistetaan tai lyödään.

– Väkivaltaan voi tottua. Sitä uskoo olevansa niin huono, että ansaitsee kurituksen. Kun siitä vapautuu, elämä avautuu eri tavalla, Essi iloitsee.

*) Haastateltavan nimi muutettu

Juttu on uusinta marraskuulta 2013. 

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Voiko väkivaltaisen parisuhteen pelastaa? Tästä keskusteltiin Huomenta Suomessa toukokuussa 2015.

Lue myös:

    Uusimmat