Pakko-oireet tekivät elämästä helvettiä – ”Kaikki alkoi patterin tarkistamisesta, lopulta en uskaltanut ovesta ulos”

Pakkoajatukset, pakko-oireet ja rituaalit ovat alkaneet vaivata minua pikkuhiljaa jo joskus lapsuudessa, noin 10-vuotiaana. Kaikki alkoi sähköpatterin tarkistamisesta ja jatkui kohtuuttomaan käsienpesuun ja tautienlevittämispelkoon.

Lopulta pääsin bravuuriini eli kohtuuttomaan sähkölaitteiden tarkistamiseen sekä seksuaalisiin ja väkivaltaisiin pakkoajatuksiin. Jossain kohtaa pelkäsin sanovani ajatukseni ääneen tai kirjoittavani ajatuksissani jotakin pahaa tai sairasta läheisistäni.

Muutama vuosi sitten kävin yhdeksän kuukauden mittaisen OCD-ryhmäterapian. Papereissani lukee, että kärsin pakko-oireisesta häiriöstä.

Pahimmillaan tarkistin useita tunteja päivässä hiki valuen talvitakki päällä keittiössä hellan levyjä. Leivänpaahdinta en voinut säilyttää pöydällä, koska pelkäsin sen jäävän seinään. Lopun päivästä ajattelin tarkistamista ja pelkäsin mennä kouluun. Lopulta roskapussin vieminenkin muodostui haasteeksi, koska pelkäsin sanovani pakkoajatukseni ääneen.

Muutaman vuoden ajan elämäni oli tämän asian takia yhtä helvettiä. Joko tarkistin, ajattelin tarkistamista tai näin unta asiasta. En saanut hetken rauhaa ja olin kohtuuttoman väsynyt. En uskaltanut enää edes olla sosiaalisen median jäsen (koska pelkäsin kirjoittavani sinne jotain hullua), saati sitten mennä yksin pukukoppeihin, julkisiin vessoihin tai ylipäätään edes ovesta ulos kuin sen mikä oli pakko.

”Iltaisin otan videokuvan asunnon sähkölaitteista”

Terapia ja hormonaalisen ehkäisyn lopettaminen auttoivat merkittävästi tilanteeseeni. Olen päässyt eroon osasta oireistani, kuten pesemispakosta, mutta uusia tarkistuksen kohteita on tullut vuosien mittaan.

Pakko-oireideni kirjo on edelleen laaja, mutta nykyisin selviän niiden kanssa. Iltaisin otan yhä edelleen vanhana peruna pahimmista ajoista kännykällä videokuvan asunnon sähkölaitteista ja tarkistan sen ennen nukkumaanmenoa. Tämä on pelastanut minut vaikeilta ajoilta. Iltaisin ja stressaavissa elämäntilanteissa oireet ovat nimittäin pahimmat.

Jostain syystä myös tunnen toisinaan syyllisyyttä siitä, jos olen vaikka lähdössä jollain porukalla ulos vain pitämään hauskaa – ajattelen, että en ole ansainnut sitä, jos en tarkista kunnolla. Kamalinta ovat kuitenkin pakko-ajatukset, jotka ovat yleensä juuri sitä, mikä ei ole totta ja mitä en koskaan haluaisi toiselle tai toisista sanoa.

Alkoholi pahentaa pakkoajatuksia, mutta lievittää pakkotoimintoja. Alkoholinkin käyttö muodostui jossain kohtaa lähes ongelmaksi, koska silloin sain hetkellisen rentoutumisen tilan. Purin kaiken ahdistukseni sanalliseen ja fyysiseen riehumiseen, ja morkkikset olivat mahtavat.

Minulle on huomautettu neurooseistani satoja kertoja. Perheeni, poikaystäväni ja muutamat tuttuni ovat perillä asiasta. Eivät he tietenkään ymmärrä, koska heillä ei itsellään sitä ole, mutta kai he yrittävät tajuta, mitä minä käyn läpi. Toisinaan melkein tuntuu, että he ovat jo tottuneet koko touhuun eivätkä oikein ymmärrä tilanteen vakavuutta, koska eivät tunnista kuin näkyvimmät toimintoni. Minä kuitenkin käyn pääni sisällä jatkuvaa kamppailua ja sotaa omia ajatuksiani vastaan, ja sitä ei tiedä kukaan muu kuin minä itse.

”Olisin halunnut heittää sen kirotun hellan ikkunasta ja repiä sulakkeet seinästä”

Puhun nykyään pakko-oireistani melko vapautuneesti, mutta pakkoajatuksista tietävät vain kaikkein lähimmät ihmiseni ja hekin vain yleisellä tasolla. En tule koskaan pääsemään eroon tästä sairaudesta, mutta uskon, että selviän sen kanssa, jos elämässä ei tule liian stressaavia aikoja.

Toivon sydämestäni, että tätä erittäin kiusallista, ahdistavaa, uuvuttavaa ja kaikin puolin kohtuuttoman epäreilua ongelmaa voitaisiin tulevaisuudessa hoitaa paremmin. Itse olin jossain vaiheessa siinä pisteessä, että olisin halunnut heittää sen kirotun hellan ikkunasta ulos ja repiä kaikki sulakkeet seinästä. Ja siinä vain lievempiä tunteita.

Tämä sairaus voisi työllistää paljon asiantuntijoita tulevaisuudessa, koska kukaan ei halua elää tällaisten oireiden ja tunteiden kanssa. Omiin ihmissuhteisiinikin OCD on tuonut oman epämiellyttävän lisänsä.

No, tämä tarkistelija ja ajattelija toivottaa kaikille asian kanssa painiskeleville tsemppiä. Älkää vaipuko synkkyyteen! (Kusipäät, toivottavasti teillä menee kaikki päin helvettiä, saatanan paskat, sanoisi epätodellinen pakkoajatus, koska sanoohan OCD-potilaana mielesi juuri sen, mitä et halua sanoa.) Selvennykseksi siis: toivon kaikille OCD-potilaille kaikkea hyvää!

Lue myös: Ulla pelkää kuollakseen munkkejä ja wienereitä – lopetti työt ja eristäytyi vanhempiensa yläkertaan

Mitä pakko-oireet ovat?

Mitkä tekijät voivat laukaista pakko-oireet, ja milloin ne muuttuvat sairaudeksi? Neurologian ja psykiatrian erikoislääkäri Risto Vataja puhui aiheesta Studio55.fi-lähetyksessä helmikuussa 2016.