"Päätin elää selibaatissa"

Miten jatkaa, kun rakkauselämä vie enemmän voimia kuin antaa? Jyväskyläläinen laulaja Virpi Jarvi päätyi radikaaliin ratkaisuun: hän valitsi selibaatin. Nyt hän kertoo, miksi se kannatti.

Virpi Jarvi perusti perheen ensirakkautensa kanssa, johon tutustui ollessaan vasta 14-vuotias. Yhteiseloa kesti seitsemän vuotta.

− Tyttäreni oli kahden, kun erosimme, Virpi Jarvi kertoo.

Jarvi itse oli eron aikaan vasta 21-vuotias. Yksinhuoltajaksi jääminen jännitti ja pelotti nuorta äitiä, mutta hän päätti selviytyä.

Kun elämä oli ehtinyt jo asettua uomiinsa, Jarvi tapasi miehen, jonka kanssa eleli on-off -suhteessa viitisen vuotta. Suhde vei voimia; välillä oli ihanaa, mutta riidan tullen erottiin − uudestaan ja uudestaan. Viimeisen eron jälkeen Jarvi teki ratkaisun.

− Jotkut pystyvät hyppimään suhteesta toiseen. Minä en usko sellaiseen. Päätin olla vähän aikaa yksin, hän kertoo.

Jarvin elämässä tapahtui samaan aikaan muitakin isoja muutoksia. Suurimpana niistä se, että hänen tyttärensä muutti omilleen. Jarvi päätti tehdä tilit selviksi itsensä kanssa, korjata itsensä ja mielensä.

Kaksi vuotta selibaatissa

Jarvi päätti elää vähän aikaa itsekseen, eikä myöskään tahtonut satuttaa itseään irtosuhteilla. Niinpä hän eli selibaatissa kaksi vuotta.

− Valehtelisin, jos väittäisin, että en kaivannut toisen ihmisen läheisyyttä ollenkaan, mutta en halunnut lähteä hakemaan mitään irtoseksiä baarista. Tunnen itseni ja tiedän, että en olisi voinut kunnioittaa itseäni, jos olisin ryhtynyt irtosuhteisiin. Sitä paitsi en viihdy baareissa muutenkaan, paitsi laulukeikoilla, Jarvi sanoo.

− Aika selibaatissa teki minulle todella hyvää. Opin tuntemaan itseni, enkä koskaan ole tuntenut itseäni vahvemmaksi.

Jarvi viihtyi yksin, mutta loppuvaiheessa yksinäisyys alkoi itkettää.

− Ei ihmistä ole luotu olemaan koko elämäänsä yksin. Uskon, että jokaiselle on joku jossain, Jarvi kertoo.

Kun yksinäisyyttä oli kestänyt jo lähes kaksi vuotta, Jarvi alkoi toivoa ja rukoilla, että jotakin ihanaa tapahtuisi. Hän laittoi ilmoituksen Keskisuomalaisen seuranhakupalstalle, sillä hän ei uskonut löytävänsä etsimäänsä ainakaan mistään ravintolasta. Vastauksia tuli parikymmentä, mutta Jarvi kiinnostui vain yhdestä. Kun ensitreffien aika koitti, Jarvi ei meinannut uskaltaa lähteä. Tytär joutui melkein pakottamaan hänet liikkeelle.

− Tyttäreni oli nähnyt, kun itken yksinäisyyttäni, ja hän kielsi minua jättämästä tilaisuutta käyttämättä.

Onneksi tytär sai tahtonsa läpi, sillä treffikumppani osoittautui Jarvin unelmien mieheksi. Mieheksi, jota hän oli koko elämänsä etsinyt.

− Olin tehnyt aiemmin 25 kohdan listan niistä ominaisuuksista, joita unelmieni miehellä pitäisi olla. Kun tein muuttoa nykyisen mieheni luokse, löysin sen listan. Mieheni täyttää listan kaikki kriteerit, hän hehkuttaa.

Nyt, 42-vuotiaana, Virpi Jarvi kertoo olevansa onnellisempi kuin koskaan.

− On uskallettava luottaa omiin unelmiinsa ja niiden eteen täytyy tehdä työtä, hän sanoo.

Kuuntele Virpi Jarvin elämästä kertova kappale tästä


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat