Yllättävä löytö rosmariinista – auttaa yli 65-vuotiaiden muistia

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan rosmariini parantaa yli 65-vuotiaiden muistia.

– Keskityimme tutkimuksessa prospektiiviseen muistiin, jonka avulla muistetaan tulevat asiat, tapahtumat ja päivämäärät. Se on erittäin tärkeä jokapäiväisessä elämässämme, kertoo Northumbrian yliopiston tutkija Lauren Bussey.

Tutkimukseen osallistui 150 yli 65-vuotiasta. Osa ohjattiin huoneeseen, joka oli hajustettu rosmariinin ja laventelin eteerisillä öljyillä, osa ilman tuoksua olevaan huoneeseen.

Huoneissa tutkittavien prospektiivista muistia testattiin erilaisilla kokeilla. Testattavia osa-alueita olivat muun muassa aikaan sekä tapahtumiin sidotut tehtävät.

Tuoksu vaikuttaa muistiin

Tulokset paljastivat, että rosmariinin tuoksu vaikutti positiivisella tavalla tutkittavien muistiin. Rosmariini lisäsi huomattavasti tutkittavien tarkkaavaisuutta, ja laventeli rauhallisuutta ja tyytyväisyydentunnetta.

– Rosmariinin eteeriset öljyt voivat parantaa kognitiivista toimintaa terveillä aikuisilla. Tämä on ensimmäinen kerta, kun samanlaisia vaikutuksia on todettu terveillä, yli 65-vuotiailla, Bussey kertoo Newsmax.comille.

Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että rosmariini parantaa aivotoimintaa ja verenkiertoa, sekä alentaa riskiä syövän kehittymiselle. Kalifornialaiset ja japanilaiset tutkijat ovat osoittaneet, että rosmariini sisältää happoja, joka suojaa aivoja auttaen ehkäisemään aivoinfarkteja ja neurologisia sairauksia, kuten Alzheimerin tautia.

Lähde: Newsmax.com

Alzheimer-omaisen arki

Hanna Jensen kertoi Studio55.fi-lähetyksessä arjestaan Alzheimer-omaisena maaliskuussa 2013.

Alzheimer-omaisen arki. 22:06

Lue myös:

    Uusimmat