Yleisö kysyi kivusta − Antti Heikkilä vastasi

Lääkäri Antti Heikkilä oli jälleen Studio55.fin verkkovieraana. Kysymyksiä tuli satoja, joten Antti ei valitettavasti ennättänyt vastata kaikille, mutta pyrki poimimaan kysymysten joukosta yleisimmät teemat. Lue tästä kysymykset ja vastaukset!

Hei! Aiheena on tänään rähjäinen ruumis. Minulla tuntuu olevan sellainen. Painoindeksi on korkea eli noin 50, ja haluaisin yrittää saada sitä pienemmäksi. Olen kuullut ns. Pellingin dieetistä. Voisinko minä ajatella aloittavani sellaisen?

Minulla tuntuu olevan kaikki mahdolliset vaivat eli sepelvaltimotauti, korkea verenpaine, kohonnut kolesteroliarvo ja sydämen rytmihäiriöitä. Rytmiä on yritetty kääntää sähköisesti neljä kertaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Niinpä sain eläkepaperit, vaikka varsinaiseen eläkeikään olisi ollut vielä aikaa 5-7 vuotta. Tänä vuonna on lisäksi diagnosoitu kilpirauhasen vajaatoiminta, johon olen saanut lääkityksen.

Käydessäni lääkärissä lääkkeitä kyllä määrätään, mutta kukaan ei haluaisi selittää, miksi niitä pitäisi syödä. Minulla on käytössä edelleen Marevan Forte 5mg, jota otan 5 x ½ tabl.viikossa Kaappeja siivotessani löysin purkin Omega 3 Tupla -kapseleita, jossa oli vain kaksi kapselia jäljellä. Muistamatta, että niitä ei saisi käyttää Marevanin kanssa, söin nuo kapselit. Seuraavana päivänä oli lab.koe ja INR-arvo oli 8.

Jouduin pikaisesti menemään terveyskeskukseen ja sain suoraan kielelle lääkkeen, joka edesauttoi veren hyytymistä, sillä se oli mennyt liian ohueksi. Onko minun pakko syödä Marevania, jos Omega 3:lla saadaan aikaan sama vaikutus ja niistä on tietämäni mukaan hyötyä esim. sydämelle ja nivelille? Marevan rajoittaa mielestäni muutenkin ruokavaliota. Tuntuu, että olen umpikujassa ongelmani kanssa. Kiitos jo etukäteen!

T:kirkas

Kannattaa aloittaa vähähiilihydraattinen ruokavalio. Marevanin voi aina sovittaa ruokavalion kanssa Moni on dieetillä vaikka käyttää Marevania

Sairastan selkärankareumaa, minulla on myös mangeettikuvauksessa löydetty välilevytyrä, joka painaa hermojuuren kasaan alaselässä. Kaularangassa on myös mangeettikuvauksessa todettu kaikki välilevyt "pököttävät" ja siellä on 1 tiukka, 2 kohtalaisen tiukkaa ja 1 erittäin tiukka, hermojuuri ahtaumaa, niille ei tehdä mitään jos ei ole pakko. Mikä olisi oikea lääkitys? Minulla on motifene dual 75 1x1 aamulla ja lyriga 25 1x1x illalla, kun vahvempi lyriga näyttää kauheita painajaisia tai vaihtoehtoinen lääkitys ibusal 600 2x1 vr aamulla ja illalla ja panacod pore tarvittaessa ja olen joutunut ottamaan yhden iltapäivällä ja yhden aamuyöstä.

T:kipuihin tuskastunut 62 v nainen

Kuvallemasi hermopinne ei tarvitse olla kipujen syy. Kivut voivat johtua kahdesta syystä reuma tai lihasjännitys tai molemmista yhdessä

Minulla on aivoissa muutoksia joiden syytä ei tunneta. Oireet ovat saman tyyppisiä kun MS-taudissa. Oireita ollut jo 25 vuotta. Olen nyt 57v. Vasta otettu licvor-näyte, ja mangneettikuva ja verikokeet. Sanottiin että aivoihin on tullut aikoinaan paljon muutoksia. Oireisto on lisääntynyt vuosi sitten myös vasemmalle puolelle kehoa. Liikun huonosti ja olen ollut masentunut. Lääkitykseen lisättiin Fluaxol 0,5 mg. Muut lääkkeet sepram 20mg, Tenox 2kpl 20mg, sekä nitrofurtrimetin vuorokuukausina, virtsatulehduksen estolääkitys, koska katetroin. Kela ei kuntouta. Mitä itse olisi prasta tehdä että kunto ja vire palaisi? Olen suurtalouskokki. Eläkkeellä ollut jo 12 v. Kiitos.

T:Vain rollaattoriko enää auttaa

Hyvin vaikea sanoa mitään yksiselitteistä. Voisit kokeilla viljatonta ruokavaliota 2 kk. Siitä voi ola huomattavaa apua

onko ravintolisien nauttiminen turhaa?

T:miten on

Ei, mutta kannattaa olla kohtuullinen niidenkin suhteen

Voisiko lisääntyneet lihastukirankakivut liittyä statiinilääkityksen aloittamiseen ja voiko testostereoonin nopea lasku lähes olemattomiin (alle 5 ) liittyä samaan asiaan aikataulullisesti ainakin menisi yks yhteen? Ja onko mielestäsi statiinin käyttö välttämätöntä jos aloitus kokonaiskolestroolin määrä oli 5.8mml lääkitys 20mg simvastatiinia vrk?

Kela ei kuitenkaan pitänyt erityyiskorvattavuutta aiheellisena, eli eikö lääkitys olisikaan ollut tarpeellista aloittaa vielä? Nyt olen syönyt lääkkeitä vuoden, ja luku on 3.9 mml, mutta on paljon arvoja jotka ovat muuttuneet vuodessa kalium- kreatiini- munuaisarvo+ ja testosterooni arvo -5 norm. on 10-38, ja lihasmassa ja voima on romahtanut, en ole käyttänyt ikinä mitään hormooneja tai lisäaineita, en tupakoi, enkä käytä alkoholia ja muut perussairaudet on hoidossa

T:paappa 61

Mielstäni noilla arvoilla ei statiinilääkityys ole aiheellista Nuo oireet ovat selvästi lääkkeen aiheuttamia ja tekee arkipäivän sietämättömäksi

Olen potenut kuumetta (37-37.8, normaali lämpöni 36,6) 11 kk, laboratorio kokeita tehty paljon ja kaikki testatut arvot ovat hyvät, myös vatsa on ultrattu ja otettu kokovartalo TT ja kaikki näyttäisi olevan ok. Osaatko näiden tietojen pohjalta antaa mitään selitystä asialle?

T:jantsa

Vaikea sanoa mitään

Hei.Olen 55-v nainen ja osatyökyvyttömyyseläkkeellä vaikeiden rankaoireiden vuoksi. Kaularangassa on spondylathropatia,kyfoottinen ryhti sekä spinaalistenoosi. Kaularangan välilevyprolapsi operoitu-96. Keväällä 2009 tehty lannerangan magneettikuvaus.Lannerangan välilevyissä degeneraatiota L12-tasosta L5S1-tasoon ja pahimmin degeneroituneita ovat kaksi alinta väliä siten, että L45välissä laakea protruusio, joka kaventaa sentraalista spinaasikanavaa ja vasenta L4- juuriaukkoa.

L5S1-välilevy voimakkaasti madaltunut, ja siinä on protruusiota, joka kaventaa yhdessä nikamacorpusten reunakielekkeiden kanssa kohtalaisesti L-5 juuriaukkoja. Kivut ovat välillä sietämättömät ja vievät liikuntakyvyn, kun heijastaa jalkoihin niin, ettei voi istua eikä olla pystyssä. Olen sairaslomalla vuoden loppuun, lääkityksenä on tällä hetkellä Cabrion 300mg.

Uskaltaisinko yrittää parempina päivinä käydä kuntosalilla, ja jos niin minkätyyppisiä harjoitteita suosittelisit? Jouduin vuosi sitten lopettamaan kuntosalin kokonaan rajun kipeytymisen vuoksi, ja nyt muutoinkin hoikat sääreni ovat muuttuneet "rimppakintuiksi" kun lihakset alkavat kuihtua käytön puutteessa. Ja tietysti painohan nouse tasaista tahtia... :( .Toivon että ehtisit vastaamaan tähän, kiitos ja hyvää alkavaa talvea sinnepäin.

T:Viivi-Iida

Noilla kulumilla ei tarvitse olla mitään yhteyttä kipuhin. Viittaisi tutykilihaspuolelle. Kokeile joogaa, se voisi olla ratkaisu.

Kärsin lonkkavaivoista, eli minulla kulumat molemmissa lonkissa ja nykysin vihloo nivusissa varsinkin oikaenpuoleisessa usein illalla, kun käyn nukkumaan eli en löydä asentoa missä se helpottaisi. Minun vasen jalkani on lyhyempi 1,4 cm, mikä on osana ollut vaivan aiheuttajana. Kysymys kuuluu auttaisiko akupunktio mahdollisesti vaivaani?En syö lääkkeitä venyttelen, käytän stepperiä ym. Olen 60 v. ja muuten terve.

T:TL-LIUKKO60

Jos nivelrikko on pitkälle kehittynyt niin paras hoito olisi leikaus. Kannattaa käydä ortopedin puheilla

Hei! Olen hyväkuntoinen 58v. mies. Viime kesänä tuli harrastettua puiden pilkkomista vähän ns .liikaa. Eli käsivarteni ylirasittui puiden pilkkomisesta. Nyt sitten olen saanut kärsiä loppukesästä saakka kynärpään tulehtumisesta. Homma menee siten, että syön tulehduskipulääkettä Arcoxia (6o mg) aamuin illoin ja siitä huolimatta herään säännöllisesti aamuyöstä n. klo. 04.00 - 05.00 välisenä aikana, jolloin pitää ottaa Buranaa... Toki yritän aina aika ajoin venytellä käsivartta. Nyt homma jatkuu jo kolmatta kuukautta ... Voinko tehdä jotain muuta edistääkseni asiaa kuin syödä kipulääkettä ja venytellä käsivartta nopeuttaaksenai tervehtymistäni ?? On niin pirullista vaan syödä pilleriä ja potea !!

T:lihastulehduksiin taipuvainen

Todennäköisesti vaiva on heijaste lapojen välisistä lihaksista jotka ovat jumissa

Hei Antti, Mistähän yliaktiivinen virtsarakko eli vessassa ravaaminen mahtaa johtua nuorella miehellä ja miten tähän voisi vaikuttaa omin ruoka- ja juomatottumuksin, tai muilla konstein? Nesteet ei oikein tunnu imeytyvän. Vaiva on todella haittaava, ilmeisen yleinen mutta myös vaiettu. Kiitos jos osaat heittää jotain neuvoa!

T:Sampsa

Syitä voi olla monia mutta nuorilla miehillä yleensä vaiva johtuu kireistä syvistä pakaralihaksista. Käy urheiluhierojalla ja sano että mankeloi piriformikset

Olen 76v mummi ja minulla todettiin kolestrooli 26v sitten joka oli 14.1.Siitä asti olen syönyt lääkkeitä Crestor 20mg ja Ezetrol 10mg . Nyt arvo on 6.3. En uskalla lopettaa mitä tehdä?

T:Mummeli 76v.

No jos ei ole sivuvaikutuksia niin ei vaaraa

Millä voisi helpottaa nivelrikosta johtuvia kipuja, repimistä, särkyä, esim. sormissa ja polvissa? Suositteletko jotain ravintolisiäluontaistuotteita, entä tulehduskipulääkkeitä? Miten voi muuten hoitaa nivelrikkoa, jotta se ei äityisi niin pahaksi, että leikkaushoito olisi väistämätön?

T:hilppa

Nivelrikko on harvoin kipujen syynä. Kokeile viljatonta ruokavaliota ja jätä kasvirasvat

Mitä teen, haluan eroon lääkkeistä sairastan kroonista kipua, joka seurausta iskiaspullistumasta seuranneesta pereneuspareesista vasemmassa jalassa? Hermosäryt on välillä kovia, onko vaihtoehtoja lääkkeille? Syön Lyrika lääkettä, joka aiheuttaa pahoja sivuvaikutuksia. Olisin todella kiitollinen, jos saisin jotain muuta hoitoa kiitos.

T:Hermosärkyäkö koko loppu elämä

Todennäköisesti johtuu jännittyneistä lihaksista. Lääkkeen voi lopettaa, joskin vieroitusoireet voivat kestää 3:sta päivästä kolmeen viikkoon. Sitten hieronta kyseisen raajan pakaraan.

Minulla on todettu nuorena Scheuermannin tauti. Pahemmin se ei nuorena vaivannut, mitä nyt selkä väsyi ehkä helposti. Mutta jo monia vuosia olen hakenut apua vaivoihini. Lähinnä oikea puoli vaivaa, eli kipua on selässä oikealla puolella ja se tuntuu säteilevän oikeaan jalkaan.

Olen yrittänyt kuvata tunnetta sillä, että oikeaa jalkaa pakottaa - aivan kuin sinne virtaisi niin paljon jotakin nestettä, että se täyttyy. Tunne ulottuu nilkkaan asti. Pohjetta pakottaa eikä jalkaa pysty silloin pitämään paikoillaan. Oikealla kyljellä en pysty nukkumaan kuin hetken. Röntgen- eikä magneettikuvissa ole näkyvissä mitään hälyyttävää lukuunottamatta lievää kulumaa. Minulla on todettu polvissa nivelrikkoa - vasemmassa pahempaa - joten myös se vaikeuttaa öitäni. Jossakin vaiheessa yötä polvia ja reisiä särkee kovasti. Pitkän istumisen jälkeen myös ylösnousu on vaikeaa - lähinnä reisistä sattuu. Polvien puolesta pystyn kyllä kävelemään ja nousemaan sekä laskeutumaan portaita, eli silloin kipua ei oikeastaan tunnu.

Siis kipu on lähinnä leposärkyä. Jos polvet saadaan kuntoon, paraneeko selkä vai jos selkä saataisiin kuntoon, paranevatko polvet? Liikuntaa harrastan 3-4 kertaa viikossa, josta kaksi kertaa ohjattua vesivoimistelua ja 1-2 kertaa kuntosaliharjoittelua fysioterapeutin laatiman ohjelman mukaan. Kipulääkkeitä pyrin välttämään, mutta läheskään aina se ei onnistu. Onko mitään toivoa paremmasta elämästä - edes helpommista öistä?

T: 65-vuotias eläkeläisnainen

Klassinen tukilihaskipu. Tuo alaraajojen vaiva johtuu kireistä pakaroista

Huomenta hyvää.Vuonna -94 oli borrelioosi, siitä asti taistellut kipujen ja lääkkeiden (antibiootit ja mielialalääkkeiden ) kanssa.Ei se tauti hävinnyt... Nyt olen ollut viisi viikkoa vähähiilihydraattisella. lukenut kaikki kirjasi. Olo ollut paljon parempi.Hermosäryt vähentyneet.Väsymyskohtaukset melkein poissa. Voiko sen pöpön tappaa nälkään. mummi ikä 49 vuotta

T:farkkumummi

Hiilihydraatit aiheuttaavat tulehdusta ja aktivoivat sen minkä tuo pöpö aloitti. Jätä myös kasvirasvat

Auttaako ravintorikki liian myöhään leikatun välilevytyrän aiheuttamaan alaraajan neoropatiaan ja allodyniaan?

T:PATE

Voi olla että vaiva johtuu pakaran syvistä klihaksista. Kokeile hierontaa Piriformis jännitys

Mikä olisi hyvä ja terveellinen apu ummetukseen, joka on tullut, kun olen siirtynyt vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Ruokavaliota olen noudattanut useamman kuukauden ajan.

T:vm -61

Kannattaisi putsata vesiperäruiskeilla pari viikkoa niin alkaa toimia

Onko parkinsonin taudin hoitoon d-vitamiinilla enää vaikutusta? vaikuttiko muutaman vuoden statiini lääkitys 75 v potilaan sairauden puhkeamiseen? mitä muuta pitäisi tehdä em sairauden hoidossa?

T:isän asialla

En käyttäisi statiineja missään tapauksessa tuossa aiässä. Kannatta jättää viljat ja aloitat D-vitamiini. Siitä on apua

Tarviiko odottava äiti enemmän hiilihydraatteja kuin normaalisti?

T:Ellu81

Ei tarvitse. Oikeastaan hiilihydraattien vähennys estää raskudenajan diabetesta

Voiko 20 vuotta sitten ohitusleikattu sepelvaltimotautipotilas syödä rasvaisia ruokia. auttaako lääkärin määräämät kolesterolilääkkeet pitämään valtimot auki pidän liha sekä kalaruuista. mitä tekee kokojyväleivän syönti.

T:Tapsa

Ihan hyvin voi. kannattaisi vähentää hiilareita

Paljonko päivittäin pitää ottaa D-vitamiinia ,jotta se ehkäisisi mm.flussaa?onko 100mg liikaa n.60kg?

T:anneli

Kaavan mukaan 1.75 mcg jokaista painokiloa kohden 3 kk ja sitten testi. Pitoisuus pitäisi olla yli 70 nmlol joten annos on suurin piirtein ok kohdallasi

Mistä ravintorikkiä saa ja mikä on annostus? Magnesiumin annostus? Voisitteko joskus ottaa aiheeksi muidenkin ravintolisien annostukset.

T:Aulikki

Otamme aiheen esille tämän kuun lopussa. Mg 500 mg

Ylikunto? Hei! Olen 53-vuotias mies. Olen harrastanut liikuntaa lähes koko ikäni, ja viime vuosina 10- 14 kilometrin hölkkäjuoksulenkkejä. Viime heinäkuussa., joka oli poikkeuksellisen helteinen rasitin itseäni liikaa. Työskentelin helteessä raivaussahan kanssa pitkiä jaksoja. Siihen lisäksi tuli neljät hautajaiset, jotka kaikkine suru- ja paperitöineen kuormitti henkistä puolta.

Sydämen leposyke jätti palaamatta normaalitasolle 60min. Tällä hetkellä leposyke on 80. Vasta pari viikkoa olen ollut omamääräämässäni täyslevossa ja huomannut hienoista toipumista. Tein siinä virheen, kun en hiljentänyt aiemmin vaan lisäsin sydäntä rasittavia juoksupyrähdyksiä ja arvioni mukaan nyt olen tilassa "Krooninen ylikunto" Mitä neuvoisit leposykkeen palautumiseksi?

T:Ylikunto?

Hei, voi olla että lihastason energiaaineenvaihdunta on mennyt seksisin. Aloita CoQ10 100 mg x 2 ja alfalipoiinihappo 100 mg x 2 ja karnitiinia

Antti! Jos noudatan esittämääsi ruokavaliota, miten suhtaudut alkoholin käyttöön samanaikaisesti ruokaohjelman kanssa? Tuleeko tulosta?

T:Pellinge bo

Oselle tulee osalle ei. Aloita ilman 2 kk, ja sitten ota ja seuraa mitä tapahtuu

Hei! Asiani koskee selkää. Olen 65-v eläkkeellä oleva nainen. Olin toimistotyössä, terveenä melkein koko ajan. Aina olen harrastanut jonkinlaista liikuntaa sekä varsin paljon hyötyliikuntaa omakotiasujana aina. Ongelma on selkä. Aina , kun teen jotakin työtä, jossa joutuu kumartelemaan, oireilee selkä seuraavana päivänä. Ei särkyä, mutta muuten kipeä ja kankea. Oireet menee päivässäkin ohi. Pitäisikö tutkituttaa selkä? Vai mitä voisin tehdä?

T:Yksi uskollinen katsojasi

Klassinen tukilihasjännitys. Syvien lihasten hieronta ja venyttelyt jooga yms.

EN VOI SYÖDÄ KALAA MILLÄ VOI KORVATA ASIAN

T:IRRKU

Pelkästään luomulihalla. Siinä on omegat tasapainossa, ja jätä kasivrasvat.

Hei ja ensiksi suur kiitos diabeteskirjan resepteistä!! Olen nyt noudattanut dieettiä 2 viikkoa ja olo on mahtava, ei turvota!!! Pari kysymystä olisi mitä lisäravinteita kannattaa ottaa päivittäin ja millaisin annostuksin, ettei sekoita koko olemassa olevaa syystemiä täysin. Olen perusterve tosin fibromyalgia todettu kahden reumalääkärin voimin n 6v sitten. Aika hyvin hallinnassa tällä hetkellä, en syö Triptyyliäkään enää.

Luin tämän päivän Studio 55 MSM-aineesta, onko se turvallinen ja kannattaisiko sitä ottaa. Yöllä herään usein sääriluiden särkyyn, magnesiumia otan kahdessa erässä yhteensä n 700 mg. Askorbiinihappoakin ostin ja se tuntui aiheuttavan vatsanväänteitä koko markan edestä, se pikkulusikan kärjellinen kookosrasvaan sekoitettuna. Olisin kovasti kiiltollinen vastauksista. Kohti terveempää elämää.

T:Mammeli 60 v

MSM ok ihan ok. Kirjassa on lisää tietoa.

Hei, olen 55v. nainen ja olen kärsinyt nivelkivuista jo kauan, välillä on rateet, polvet ja alaselkä tosi kipeä. Olen keliaakikko ja minulla on myös astma. Maaliskuussa minulle laitettiin olkapäähän keinonivel, ja nyt polvi oireilee siihenmalliin, että omasta mielestä siihenkin pitäisi laittaa keinonivel. Pitäisikö minun jättää nyt kaikki gluteiinittomat viljatuotteet pois ruokavaliostani?

T:Ruutar

Viittaisi tulehdukseen. Kannattaisi kokeilla viljatonta ruokavaliota 2 kk.

Kiitoksia jälleen kaikille kysymyksistä. Palataan taas kuun lopussa!

Lue myös:

    Uusimmat