Näkökyky on yksi tärkeimmistä työkaluista, jonka avulla ihminen selviytyy. Aina silmiä ei tule huollettua tarpeeksi, vaikka pieniä apuja saisi jo sopivasta ravinnosta, silmäharjoituksista ja silmien yleisestä hoidosta. Grandparents.com-sivusto listasi vinkit silmien ja näön hoitoon.
Oikea ravinto
Ravitsemuksella on iso rooli myös näkökyvyn hoidossa. Parasta, mitä ravinnosta silmilleen voi antaa, on A-vitamiini.
Oivallinen A-vitamiinin lähde on porkkana, ja suurin osa tunteekin vihanneksen parhaiten näkökykyämme parantavana elintarvikkeena. Myös tummalehtiset kasvikset, kuten pinaatti, parsakaali ja rucola ovat hyviä A-vitamiinin lähteitä. Muita loistoruokia näön kannalta ovat tietyt pähkinät, kuten manteli, saksanpähkinä ja pekaanipähkinä. Myös maksa, kananmuna, maito sekä runsaat määrät hedelmiä ovat tekevät silmille hyvää. Kun mietit ravitsemusta, muista siis silmiäsi.
Silmäharjoittelu
Suurin osa ihmisistä viettää päivänsä näyttöpäätteellä – oli kyseessä sitten televisio, tietokone tai kosketusnäyttö. Herpaantumaton ruutujen tuijottelu voi rasittaa silmiämme paljonkin.
On kuitenkin olemassa useita pieniä harjoituksia, joilla voimme pysyä terävänäköisinä. Koska jatkuva tuijottelu voi tehdä silmistä kuivat, silmiä kannattaa kosteuttaa. Myös ajoittainen räpyttely voi auttaa – keskityt työhösi, mutta samalla silmäsi saavat pieniä breikkejä. Pitkät ajat näytön äärellä on myös hyvä tauottaa. Katsele muualle vähintään 20-45 minuutin välein. Tuijota jotain kohdetta noin 30 senttimetrin päästä, sitten suuntaa katseesi kolmen metrin päähän. Tämän jälkeen anna silmiesi vielä hetken levätä ennen kuin siirryt takaisin työn touhuun.
Tarpeellinen hoito
Silmä on äärimmäisen herkkä ja arka – sen huomaa jos silmään on eksynyt pienikin roska. Jos altistut pölylle tai haitallisille kemikaaleille, silmät on hyvä suojata vaikkapa suojalaseilla. Silmiä on fiksua suojata myös hankkimalla UV-säteilyltä suojaava pinnoite laseihin tai käyttää aurinkolaseja aktiivisesti aina auringossa liikkuessa. Näin silmäsi suojautuvat haitalliselta UVA- ja UVB-säteilyltä. Silmiä kannattaa myös pestä ja huuhdella aika ajoin – ainakin jos ne tuntuvat tarvitsevan sitä.
Kuvat: Colourbox.com
Lähde: Grandparents.com
Uusimmat
-
20:11
Saako parvekkeella grillata? Tästä syystä kieltäminen olisi yhtä tyhjän kanssa
-
20:10
Stubb: En näe valuvikaa suomalaisessa tiedustelussa
-
20:01
Prinssi Harry palasi taas kotimaahansa – muttei tapaa syöpähoitojen keskellä olevaa isäänsä kuningas Charlesia
-
20:00
Meksikon turistikuolemat järkyttävät – reppureissaaja, tarkkana näissä suosikkikohteissa!
-
20:00
Kuorma-auto ja traktori kolaroivat Urjalassa – ajoneuvoonsa puristuksiin jäänyt traktorikuski loukkaantui vakavasti
-
19:56
Eduskuntaan tehtiin historiallinen kotietsintä, kun Tony Halme ampui kotonaan – Timo Vornasen kohdalla toimittiin toisin
-
19:50
EU-maat sopuun Venäjän jäädyttyjen varojen kohtalosta
-
19:38
Asiantuntijat huolestuivat lainrikkomuksista vanhustenpalveluissa: "Todella huono tilanne"
-
19:30
Pankit tahkoavat huipputuloksia asuntovelallisten kustannuksella – näin suuren korkoon on syytä varautua
-
19:30
Windows95manin viisuesityksessä elintärkeässä roolissa on yllättävä henkilö: "Yksi tehtävistäni on kriittisten alueiden peittely"
-
19:27
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut kansanedustaja Lintilä: "Alkoi savun haju olemaan voimakkaampi ku pääsiäiskokolla"
-
19:15
Tapparan kultajoukkueessa käy kato – lisää pelaajia suuntaa muille maille
-
19:12
Maraboun suklaalevyjä vedetään myynnistä
-
19:05
Grease-tähti Susan Buckner on kuollut
-
19:01
Miksi helatorstaita vietetään?
-
18:45
Luokkatovereitaan ampunut tutki kouluampumisia kuukausia – lähisukulainen teki pysäyttävän havainnon tekoaamuna
-
18:24
Ott Tänakilta vaaditaan superonnistumista, mutta pelko on puserossa – "Töitä on edessä"
-
18:14
Nasan pysäyttävä video näyttää, miltä tuntuu matkata mustan aukon sisälle
-
18:06
Toimittajalta paljastus kulisseista: Näin Euroviisujen mediatilassa reagoitiin Windows95manin esitykseen
-
17:47
Suomessa ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia
-
Lataa lisää