Vähäiselläkin määrällä suuri vaikutus – dementian ehkäisyssä liikunta jopa tärkeämpää kuin geenit

Säännöllisellä liikunnalla on paljon hyviä vaikutuksia terveyteen. Tuore tutkimus paljastaa liikunnalla olevan yhtä tärkeä rooli dementian ehkäisyssä kuin hyvillä geeneillä.

Tutkimuksen mukaan henkilöillä, jotka kertovat viettävänsä päivänsä enimmäkseen istuen on yhtä suuri riski sairastua dementiaan kuin henkilöillä, joilla on perintötekijöiden puolesta erityinen alttius dementialle.

Tulos on merkittävä, sillä geeneissä peritty riski sairastua muistisairauteen on jopa nelinkertainen.

Näin ollen hyvät geenitkään eivät pelasta, mikäli liikuntaa ei harrasta ollenkaan. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että jo pieni määrä liikuntaa auttaa ehkäisemään dementiaa.

Tutkimukseen osallistuneet kertoivat liikkuvansa enimmäkseen kävellen keskimäärin kolme kertaa viikossa.

Tutkijoiden mukaan vaaditaan jatkotutkimuksia, jotta saadaan selville, millainen liikunta on kaikkein tehokkainta dementian kehittymisen ehkäisyssä. Tutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin olettaa, että jo kohtuullisen vähäisellä liikunnalla on dementiaa ehkäiseviä vaikutuksia.


***

Muisti paremmaksi arjen tehokeinoilla 25:39

Lue myös:

    Uusimmat