Tutkimus: Nämä tekijät nostavat eteisvärinän riskiä

Lihavuus suurentaa riskiä sairastua eteisvärinä-rytmihäiriöön, mutta painoindeksiä ei kannata käyttää riskin arvioinnissa ainakaan yli 70-vuotiailla. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella muut lihavuuden ja kehon rakenteen mittarit ennustavat painoindeksiä paremmin sairastumisvaaraa.

Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat 4 300 keskimäärin 72-vuotiaan lähes 20-vuotiseen seurantaan, jonka aikana hieman yli tuhat osallistujaa sairastui eteisvärinään.

Painoindeksillä arvioitu ylipaino liittyi suurempaan sairastumisriskiin, mutta sitä paremmaksi riskitekijäksi osoittautuivat pituus ja paino erikseen mitattuina, vyötärön ja lantion ympärysmitta, rasvaprosentti sekä kehon rasvaton massa.

Eteisvärinä on yleisin rytmihäiriö ja sitä sairastaa noin joka kymmenes yli 65-vuotias. Eteisvärinän oireita ovat muun muassa sydämen tykytys, hengenahdistus ja väsymys. Lievä lihavuus ei ole merkittävä eteisvärinän riskitekijä, mutta huomattava lihavuus on. Väestön ikääntymisen myötä eteisvärinöiden uskotaan yleistyvän lähivuosikymmeninä.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. 

Sydänkuntoutujan jumppa – tee liikkeet videon mukana!

Studio55.fi-lähetyksessä vieraina fysioterapeutti Linda Ulenius HUS:n sydänkirurgian osastolta sekä sydänleikkauksesta kuntoutunut Bengt Ohls. 

Sydänkuntoutujan jumppa –  tee liikkeet videon mukana! 1:22


Lue myös:

    Uusimmat