Tumppaa jo! Asiantuntijan täsmävinkit tupakoinnin lopettamiseen

Harva onnistuu lopettamaan tupakointia heti ensiyrittämällä. Retkahduksista ei kuitenkaan pidä lannistua, neuvoo asiantuntija.

Tupakoinnin lopettaminen on hankalaa, sillä nikotiiniriippuvuuden lisäksi tupakointiin muodostuu usein myös voimakas psyykkinen sekä tapariippuvuus. Kun on tottunut yhdistämään tupakoinnin erilaisiin tilanteisiin ja tunteisiin, tavasta luopuminen on haasteellista.

Asiantuntija Otto Ruokolainen THL:n Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksiköstä kertoo, kuinka tupakoinnin lopettamisessa voi onnistua.

1. Motivaatio

Tärkeintä on oma motivaatio. Tutkimuksissakin on osoitettu, että lopettaminen onnistuu parhaiten, jos on riittävästi halua lopettamiseen.

2. Ammattiapu ja läheisten tuki

Tupakoinnin lopettamiseen on tarjolla monenlaisia apukeinoja. Ruokolainen suosittelee ottamaan yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen, jonka avulla voidaan räätälöidä henkilökohtainen lopettamissuunnitelma. Lopettamisen apuna voidaan käyttää esimerkiksi lääkehoitoja tai tukiryhmätoimintaa. Myös läheisten tuki on tupakoinnin lopettajalle tärkeää.

3. Nikotiinikorvaushoito ja reseptilääkkeet

Lopettamisen tueksi Ruokolainen suosittelee nikotiinikorvaushoitovalmisteita, kuten nikotiinipurukumia tai tupakoinnin lopettamiseen tarkoitettuja reseptilääkkeitä. Nikotiinivalmisteet lievittävät fyysisiä vieroitusoireita ja tekevät lopettamisesta helpompaa.

Myös nikotiinivalmisteiden käytöstä on hyvä keskustella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa, jolloin annos saadaan säädettyä sopivaksi. Nikotiinikorvaushoitoa suositellaan käytettäväksi kuitenkin vain 3–4 kuukauden ajan.

4. Älä lannistu retkahduksista

Tupakoinnin lopettaminen ei aina onnistuu kerralla. Vaikka retkahduksia tulee, niistä ei pidä lannistua. Jos motivaatio on kohdillaan, kannattaa yrittää uudelleen. Yleensä onnistuneeseen lopettamiseen tarvitaan useita yrityksiä.

Ylilääkäri Antero Heloma THL:n Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksiköstä kertoi Studio55.fi-lähetyksessä 1.3.2016, mitä tupakkalain uudistus tuo tullessaan.

Mitä tupakkalain uudistus tuo tullessaan? 25:13

Lue myös:

    Uusimmat