Terveydenhuollon romahtaminen huolestuttaa

Kysyimme viime viikolla, onko suomalainen terveydenhuolto romahtamassa. 68 prosenttia vastaajista kertoi uskovansa, että näin tapahtuu.

− Vaikka kehitys ja koulutus menee eteenpäin, niin tavallisen ihmisen hoitoonpääsy vaikeutuu koko ajan, ja ihmistä ei oikein ymmärretä tai ole aikaa paneutua kuhunkin potilaaseen. Myös koyhille lääkkeet ovat turhan kalliita, ehdottomasti pitäisi pakollisiin lääkkeisiin olla varaa, ettei ruuasta tarviis tinkiä, kirjoitti nimimerkki Maijustiina.

− Hyvin vaikea on nykyisin päästä hoitoon, eikä ensinkään lääkärin vastaanotolle, totesi nimimerkki Cala.

− On väärin, ettei ihminen, joka ei voi käyttää yksityislääkäreitä, saa nopeaa hoitoa eikä asiallista kohtelua. Suomi ei ole enää hyvinvointivaltio, koska ihmiset eivät ole samanarvoisia, kommentoi nimimerkki hoitotakuu.

− Terveyskeskukseen, erikoissairaanhoitoon tai esimerkiksi psykiatrian avohoitoon ei saa lääkäriaikoja. Vaivat pahenevat odotellessa ja tulevat yhteiskunnalle vielä kalliimmaksi, kansalaisen pahoinvoinnista puhumattakaan. Yksityiselle ei ole varaa mennä. Silmävaivat voisi vielä tarkistuttaa, mutta laseja ei pysty hankkimaan. Miten käy kun me 55+ olemme vanhuksia, ihmetteli nimimerkki mama.

− Romahdus ei ole oikea termi, koska sillä tarkoitetaan jotakin yhtäkkistä. Terveydenhuoltoa heikennetään vähitellen ja mahdollisimman huomaamatta. Kriittisinä aikoina heikennyskohdat tulevat kuitenkin esiin esimerkkinä sikainfluenssa. Englannissa yli 65-vuotiaat vanhukset, joilla on diabetes tai heikko immuniteetti, rokotetaan lasten kanssa ensimmäisinä, Suomessa vasta kuudentena. Heikennykset koskevat hyvin usein juuri vanhuksia, jotka eivät pysty itse enää vaikuttamaan eikä ole monta äänestysvuotta jäljellä, kirjoitti nimimerkki meitsi.

Lue myös:

    Uusimmat