Terve lihavuus onkin myytti?

Lihavuus suurentaa sydänriskejä silloinkin, kun potilaalla ei ole lihavuuteen liittyviä aineenvaihduntahäiriöitä, kuten verenpainetautia, diabetesta tai kolesteroliongelmia. Kiinalaistutkijoiden havainto viittaa niin sanotun terveen lihavuuden olevan todennäköisesti myytti.

Kiinalaistutkijoiden havainto perustuu 22 tutkimuksen aineistoihin ja niiden uudelleenanalysointiin. Yhteensä tutkimuksiin oli osallistunut yli 580 000 potilasta.

Tutkimusten mukaan aineenvaihdunnallisesti terveiden lihavien riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin oli noin puolet suurempi kuin terveiden normaalipainoisten. Riskejä ei kuitenkaan näkynyt analyysissa, jossa keskityttiin kuolleisuuteen.

Havainnot viittaavat siihen, että lihavuuteen liittyy suurentunut riski sairastua sydäntauteihin, vaikka potilaalle ei olisi kertynyt aineenvaihdunnan häiriöitä. Samansuuntaisiin tuloksiin päätyi hiljattain myös kanadalainen katsaustutkimus.

Tulokset julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lihavuusleikattu Sari laihtui 40 kiloa

Lihavuusleikkauksessa käynyt Sari Järn kertoi kokemuksestaan ja painonpudotuksestaan Studio55.fi-lähetyksessä toukokuussa 2014.

Painonhallinnan vaikeudesta 25:58

Lue myös:

    Uusimmat