Syöpäpotilas: Koin olevani terve ja hyvävointinen, kunnes hoidot alkoivat

Ewingin sarkooma -nimiseen syöpään sairastunut Tiina* kertoo sytostaatti- ja sädehoitojen sekä lukuisten leikkausten jälkeen, mitä hän on käynyt läpi paranemisprosessin varrella.

Tiinan syöpäsairaus antoi ensimmäiset merkkinsä loppukesällä vuonna 2006 alaselkään ilmestyneen patin muodossa. Tiina suhtautui löydökseen rauhallisesti. Vuosi eteni marraskuuhun, kun hän sai aikaiseksi varata ajan lääkärille.

Ammattilaista patti huolestutti siinä määrin, että hän laittoi potilaan suoraan leikkausjonoon. Kun ensimmäinen vapaa aika löytyi vasta maaliskuulta, lääkäri järjesti ajan yksityiselle puolelle joulukuuhun. Samoihin aikoihin patti alkoi kipeytyä.

− Kokenut kirurgi totesi heti leikkauksessa, että tämä on kasvain. Hän epäili, että kyseessä on lymfooma.

Tiina otti uutisen vastaan yhä rauhallisena. Tiedot syövästä olivat niin vähäiset, ettei hän osannut pelätä.

− Minulle sanottiin, että nämä saadaan yleensä lääkehoidolla kuntoon. Ajattelin, että vedän tyyliin antibioottikuurin ja paranen, Tiina hymähtää.

"Itkin ja pelkäsin"

Patti kasvoi pian leikkauksen jälkeen takaisin. Sama toistui toisen operaation myötä.

Todellinen järkytys iski vasta maaliskuussa 2007, kun Tiina oli operoitu kolmannen kerran.

− Minulle soitettiin sairaalasta, että "nyt on kiire, sinulla on todennäköisesti sarkooma. Kyseessä on sairaus, jossa nopeus on valttia." Tätä en unohda koskaan, Tiina sanoo.

Kuukautta myöhemmin Tiina makasi Helsingin Meilahdessa syöpätautien osastolla sytostaattihoidoissa. Lähipiiri jäi toiselle puolelle Suomea. Kyseinen viikko häilyy yhä Tiinan muistissa sumuisana.

− Olin mieleltäni niin järkkynyt, että minulle annettiin rauhoittaviakin. Muistan vaan, että itkin ja pelkäsin.

Hiustenlähtö järkytti

Tiinan onneksi henkilökunta tajusi potilaan henkisen tilan. Hän sai siirron kotiseudulle länsirannikolle.

Kotiinpaluu oli helpotus, mutta samaan aikaan kohdattavana oli uusi järkytys.

− Kaksi viikkoa sytostaattihoitojen alkamisesta hiukseni alkoivat lähteä tuppoina. Vappuun mennessä kaikki oli lähtenyt, ja myöhemmin kesällä lähtivät vielä kulmakarvat ja ripset.

Hiustenlähtö oli pitkähiuksiselle, kaunistautumisesta pitävälle naiselle kova paikka. Tiina oli aiemmin pitänyt syöpäpotilaita pelottavan näköisinä. Yhtäkkiä hän lukeutui samaan joukkoon.

− Neljä kuukautta hiustenlähdöstä katsoin ensimmäistä kertaa itseäni peilistä ilman peruukkia niin, etten alkanut itkeä.

"Oksensin, jos edes haistoin ruuan"

Sytostaattihoidot jatkuivat aina vuoden 2007 loppuun asti. Hoito kesti viikon kerrallaan, välissä oli kahden viikon tauko.

Hiustenlähdön ohella Tiina sai tuta, mitä solumyrkyt tekevät keholle.

− Pääsin perjantaina hoidosta ja nousin seuraavan kerran sängystä tiistaina, jos vessakäyntejä ei lasketa. Aluksi en pystynyt syömään mitään. Oksensin, jos edes haistoin ruuan, Tiina kertaa koettelemusta.

Lisäksi sytostaatit laukaisivat nuorelle naiselle kemialliset vaihdevuodet. Tiina kärsi vuoronperään vilunväreistä ja kuumista aalloista ja hikoili niin, että hänen oli kiedottava öisin pyyhe tyynyn päälle.

Kesään mennessä Tiinalle löytyi vihdoin toimivat pahoinvointilääkkeet. Samoihin aikoihin hoito täydentyi kahden viikon sädehoidolla.

− Sädehoidosta ei tullut mainittavia oireita, mutta siihen liittyi huoli lapsettomuudesta. Minulle sanottiin, etten voi enää todennäköisesti saada lapsia.

Kontrollissa vuoteen 2017

Vuoden 2008 alussa Tiinalle tehtiin varmistusleikkaus, jossa häneltä poistettiin alaselän alueelta kaikki pehmytkudos. Tilalle asennettiin ihonsiirteet.

Tiina on käynyt sittemmin läpi vielä kolme plastiikkakirurgista korjausleikkausta.

− Selässäni on iso kolo ja koko selän leveät, 20 senttiä korkeat näkyvät arvet. On se jo siistimpi, mutta ei siinä kunnossa, että osallistuisin työpaikan saunailtoihin.

Viime joulukuun 3-vuotiskontrollissa Tiina sai terveen paperit. Seuranta jatkuu näillä näkymin vuoteen 2017. Ewingin sarkooma on tautina harvinainen, eikä sen mekanismeja vielä tunneta hyvin.

− Itse sairaus ei tehnyt sairaaksi, vaan hoidot ja niiden vaikutukset. Koin olevani terve ja hyvävointinen, kunnes hoidot alkoivat.

− Selkää särkee yhä joissakin asennoissa, mutta se on pientä eikä haittaa arkielämää. Muuten voin hirveän hyvin ja olen elämänmyönteinen. Ainoastaan viikko ennen kontrollikäyntejä ahdistusoireet nousevat pintaan.

*Haastateltavan nimi on muutettu

Kuvat: Colourbox.com

Studio55/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat