Rytmihäiriöitä, hallusinaatioita ja riippuvuutta – Lue rajut kertomukset lääkkeiden haitoista

Studio55.fin kysyi lukijoiltaan, ovatko he kärsineet lääkkeiden haittavaikutuksista. Suurin osa vastanneista kertoi lääkkeiden aiheuttaneen harmia aina pahoinvoinnista rytmihäiriöihin ja iho-oireista jopa hengenvaarallisiin reaktioihin.

Studio55.fin päivän kysymykseen lääkkeiden haittavaikutuksista vastasi noin 570 lukijaa. Heistä suurin osa, 64 prosenttia, kertoi lääkkeiden aiheuttaneen haitallisia oireita.

Oireista tavallisimpia olivat huimaus, pahoinvointi, ripuli, päänsäryt ja vatsakivut. Lääkkeet olivat vaikuttaneet myös esimerkiksi mielialaan ja voineet viedä jopa liikuntakyvyn. Pahimmillaan lääkkeistä saattoi olla enemmän haittaa kuin hyötyä: vakavimmillaan väärä lääke oli johtanut jopa koomaan.

Oireet rajoittavat elämää

Olen kärsinyt vuosia huimauksesta, kaatumiskohtauksista ja pahoinvoinnista. Se on rajoittanut elämääni, ei ole paljoa voinut kotoa poistua.

Kesäkuussa lääkäri määräsi kolmanneksi verenpainelääkkeeksi Amplodipin. Koko kesän olin väsnyt, jalat turposivat - käveleminen oli melko tuskallista. Verenpaine kyllä laski ihannelukemiin. Noin kuukausi sitten lääkärille valitettuani lopetin kyseisen lääkkeen ottamisen. Pikkuhiljaa olo on ruvennut kohoamaan.

Kolesterolilääkityksessä Cocor aiheutti sormenpäiden halkeilua. Atorvastatin aiheutti punaisia ja äkäisiä ihottomapaukamia. Cretor sai aikaan jalkasärkyä ja jalkojen jäykistymisen.

Kolesterolilääke toi kovat nivelkivut ja jäykkyyden. Jouduin lopettamaan kaiken liikunnan kipujen vuoksi. Aamut olivat yhtä tuskaa, itkun kanssa ylös vuoteesta ja varattava aikaa aamuisin, että saa itsensä liikeelle sekä vaatteet päälle.

Ajattelin, että näinkö huonossa kunnossa olen 47-vuotiaana, miten pärjään töissä hoitoalalla näiden kipujen kanssa?

Erään lääkärin määräämä verenpainelääke Ramipril aiheutti kovaa yskimistä monta kertaa päivässä, joskus jopa jouduin oksentamaan. Kärsin siitä puoli vuotta, kunnes terveyskeskuslääkäri kysyi lääkitystäni ja kuultuaan nimen ehdotti lääkkeen vaihtoa. Siihen loppui yskiminen, jonka luulin rajoittavan koko loppuelämääni

Lääke on Cymbalta 30 mg. Kun aloitin, olivat sivuoireet sellaiset, että olisin halunnut olla kuollut heti, enkä vasta kahden sekunnin päästä. Oireet jatkuivat pari, kolme kuukautta. Sitten lääke alkoi auttaa ja auttaa edelleenkin, olen käyttänyt sitä 2,5 vuotta. Sivuoireita ovat muun muassa huonontunut näkökyky, aloitekyvyn lasku, "putkiajattelu" ja se, että putoan helposti ajattelemattomuuden tilaan, olen vain.

Lääkärin suolistotutkimuksen jälkeen määräämien Marevanin ja Klexanin samanaikaisesta käytöstä tuli sisäinen verenvuoto, joka painoi reisihermoa. Menetin kävelykykyni, joka onneksi on vähän parantunut.

Nuorempana kärsiessäni masennuksesta sain lääkityksen, joka vei kyllä murheen terävimmän terän. Ikäväkseni lääkitys vei kuitenkin muutakin. Kaikki tunne elämästä katosi, niin ilot kuin surut, kyyneleet ja naurut. Kun lopetin lääkityksen, olin iloinen siitäkin että pystyin itkemään.

Eräs unilääke taas aiheutti hallusinaatioita pimeässä huoneessa. Tätä tosin pidin hyvänä. Harhat olivat rauhoittavia kuvioita ja keinumisen tunnetta jotka auttoivat unen tuloon.

Lääkäri määräsi minulle kolesterolilääkettä. Hän perusteli sitä sillä, että se saa veren virtaamaan helpommin eikä tule rasvakertymiä. Tottelin, niinkuin "potilaan" kuuluukin. Sitten alkoi olla pohkeissa semmoisia kipuja, etten pystynyt ajamaan autoa. Työni on lehdenjakajana maaseudulla, joka vaatii autolla ajoa.

Ilmoitin lääkärilleni, etten ota näitä enää. Kohtuullisen nopeasti jalat taas "taipuivat" ajamiseen. Joskus sain myös mielenterveyslääkettä, koska lääkäri ajatteli minun olevan masentunut kun valitin vaivojani. En muista "lääkkeen" nimeä, mutta se vapisutti niin, että lopetin sen yhden päivän kokeiluun.

Olen syönyt reumaani erilaisia särkylääkkeitä. Pääasiassa Burana 600 ja -800. Kaksi vuotta sitten minulla todettiin Crohnin tauti ja ärtynyt paksusuolioireyhtymä. Lääkäri kielsi välittömästi Buranan ja määräsi muuta särkylääkettä tilalle, jos ja kun ajoittain tarvitsen. Sain elinikäisen vamman suolistooni.

Vaikea päästä eroon

Vuosia kestänyt Sepram-lääkitys laski seksuaalisia haluja ja koukutti niin pahasti, että lopulta lääkkeen lopettaminen osoittautui todella vaikeaksi. Onnekseni satuin menemään homeopaatille muissa asioissa ja asiasta mainitsin. Homeopatian avulla pääsin eroon lääkityksestä ilman vieroitusoireita muutamassa viikossa.

Eräs särkylääke aiheutti unettomuutta ja kaksiviikkoisen kuurin jälkeen tulin siitä riippuvaiseksi. Riippuvuudesta pääsin kolmessa viikossa eroon toisella lääkkeellä. Ja en kuitenkaan parantunut alkuperäisestä sairaudesta vielä tämänkään jälkeen.

Neuroleptit esim. Leponex, aiheuttivat runsasta syljeneritystä ja nielemisvaikeuksia, jotka loppuivat, kun ymmärsin vähentää reippaasti lääkkeitä. Leponex vaikuttaa lamauttavasti. Yritän lopettaa niitä pikkuhiljaa. Erittäin vaikea päästä eroon niistä.

Henki vaarassa

Nitrofurantoiini aiheutti hengenvaarallisen kuumereaktion.

Lääkärin määräämä lääke lihaskramppiin aiheutti sydämen rytmihäiriön ja eteisvärinän.Lääkettä käytetään huumeista vierottamiseen.

Vuonna 1997 sain lihaskipuun Felden-särkylääkettä, joka sisälsi piroksikaami-nimistä lääkeainetta. Olen sille allerginen ja siitä seurasi Lyell-syndrooma, joka hoidettiin sitten PHKS:ssa ja Hyksissä. Olin yli neljä viikkoa hengityskoneessa ja koomassa. Hengissä selviytymisen todennäköisyys oli 50/50. Selvisin.

Käytin hormoonikorvaushoitoa vaihdevuosioireisiin useamman vuoden ajan, jonka seurauksena tuli kaksi kertaa veritulppa jalkaan. Jouduin lopettamaan hoidon.

Kerran leikkauksen jälkeen sain lääkkeeksi sulfatabletin. Sain tuon tabletin nielemisen jälkeen niin kovan hengenahdistuksen, että minulla annettiin happea. Tuon lisäksi tuolloin myös silmäluomeni turposivat, ja minulle annettiin suoraan verisuoneen kortinonia. Olen tuosta kohtauksesta aina ollut sitä mieltä, että mikäli kohtauksen sattuessa en olisi ollut sairaalahoidossa, en olisi siitä selviytynyt.

Mistä laktoosittomia lääkkeitä?

Silmänpainetipat aiheuttavat silmänympäryksen punoitusta ja silmiin monenlaisia vaikutuksia, kuivuutta yms. Harvoin puhutaan näistä, aina vain tablettilääkkeistä. Nämä silmätipat ovat voimakkaita aineita!

Haittavaikutuksia on useita, kun on herkkä ja joutuu ottamaan lääkkeitä, mutta suurimpia näistä ovat laktoosin aiheuttamat vaivat. Kävin hiljan farmaseutin kanssa tarvitsemani lääkkeet läpi, kun ongelma todella räjähti käsiin, ja hän totesi, että laktoosia oli kaikissa pakkauksissa jossain muodossa.

Suomesta ei esimerkiksi ole saatavilla laktoositonta tyroksiinia, ja ulkomailta voi sitä tuoda vain valtakunnallisella luvalla, jota Kela ei sitten korvaa. Miksi on näin?

Edesmennyt vaimoni söi särky- ja astmalääkkeitä niin, että hän sairastui aivoverenvuotoon. Yletön lääkkeiden syönti aiheutti päänsärkyjä lisää.

En ymmärrää, että lääkärit eivät tunnista lääkenarkomaniaa, vaan antavat potilaan manipuloida itsensä ja määräävät voimakkaita särkylääkkeitä. Narsistinen sairaanhoitajapotilas saa lääkäriltä mitä hän haluaa. Olisiko vaimollani ollut myös luvattomia sairaalan lääkekaapista varastettuja lääkkeitä? Olen pohtinut tätä asiaa, johon en saa enää vastausta.

Studio55.fi

Kuvat Colourbox, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat